Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Kokki Harri Syrjänen lapsuutensa ruokatraumoista: "Istuin kolme tuntia pöydässä"

Hellapoliisin kesäkeitto
Hellapoliisi teki kesäkeitosta maukkaan version.Hellapoliisi
Julkaistu 20.03.2015 14:06
Toimittajan kuva

Heli Mettänen

heli.mettanen@mtv.fi

Onko huippukokki Harri Syrjäselle jäänyt ruokatraumoja lapsuudesta? Makuja.fi otti selvää.

Makuja.fi kysyi Saaristoruokaa-ohjelmaa luotsaavalta Harri Syrjäseltä, onko hänelle jäänyt ruokatraumoja lapsuudesta. Selvisi, että kesäkeitto ei lukeutunut lapsuudessa kokin lempiruokiin.

"Meillä oli aina pakko syödä lautanen tyhjäksi"

Monien suomalaisperheiden tapaan Syrjäsillä oltiin tarkkoja siitä, että ruokaa ei saanut jättää lautaselle. Kun eteen tuotiin annos, jota ei tehnyt mieli syödä, ei tästä säännöstä tehty poikkeusta.

– Muistan, että istuin kolme tuntia pöydässä, koska meillä oli aina pakko syödä lautanen tyhjäksi. Tarjolla oli kesäkeittoa ja äitini tekemä kesäkeitto tarkoitti lämmitettyä maitoa ja pakastevihanneksia, Syrjänen muistelee.

Aika kului, mutta kesäkeitto tulevan huippukokin lautasella ei vähentynyt.

– Se ei vain mennyt alas. Kolmen  tunnin päästä vanhempani luovuttivat, Syrjänen nauraa

"En ole kesäkeiton ystävä"

Syrjänen myöntää, että muistot kesäkeittolautasellisen ääreltä ovat luultavasti vaikuttaneet jossain määrin hänen nykyisiinkin ruokamieltymyksiinsä. Kesäkeitto ei vieläkään lukeudu Syrjäsen suosikkiruokien joukkoon.

– Hyvin tehty kesäkeittohan on tosi hyvää – tai ehkä tosi hyvä on väärin sanottu, se on syötävää. En ole kesäkeiton ystävä, Syrjänen kertoo.

– Se on vahva muisto kyllä, Syrjänen toteaa.

KATSO RESEPTI: Hellapoliisin kesäkeitto

Harri Syrjänen haastoi fitnessvoittajan – kumpi viekään voiton? Katso video!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Makuja