Tuoreen BMJ-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan runsasproteiininen ruokavalio pienentää ihmisen riskiä kuolla ennenaikaisesti. Erityisesti kasviperäiset proteiinit näyttävät edistävän pitkäikäisyyttä.
Kuka tarvitsee lisäproteiinia? Katso videolta ravitsemusterapeutin vastaus.
Proteiinipitoinen ruokavalio on viime vuosina ollut kovassa huudossa, ja tuoreen tutkimusanalyysin perusteella tällä voi olla suotuisia vaikutuksia ihmisten elinikään.
Teheranin lääketieteellisen yliopiston ja Harvardin yliopiston tutkijoista koostuva tiimi analysoi 32 aiempaa tutkimusta, joissa oli selvitetty pääasiassa länsimaisten aikuisten riskiä kuolla esimerkiksi sydänsairausiin ja syöpiin. Yhteensä tutkimuksiin oli osallistunut 715 128 ihmistä. 32 vuoden seuranta-aikana heistä kuoli 113 039.
Runsaasti proteiinia ja erityisesti kasviperäistä proteiinia sisältävä ruokavalio oli vahvasti yhteydessä pienentyneeseen kuoleman riskiin tutkimusaikana. Kasviperäisiä proteiininlähteitä sisältävä ruokavalio näytti erityisesti pienentävän riskiä kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin.
Lue myös: Parhaimmillaan proteiinidieetti laihduttaa ilman nälkää, pahimmillaan johtaa sairauksiin – tiedä tämä hehkutetusta ruokavaliosta
Kasviproteiineilla suotuisia vaikutuksia veriarvoihin
Tutkijat arvelevat, että kasviproteiinien elinikää pidentävä vaikutus liittyy siihen, että niillä on suotuisa vaikutus verenpaineeseen sekä kolesteroli- ja verensokeritasoihin.
Runsaasti kasviperäisiä proteiineja, kuten palkokasveja, täysjyvää ja pähkinöitä, sisältävä ruokavalio on aiemmin yhdistetty pienentyneeseen riskiin sairastua kakkostyypin diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Sen sijaan säännöllisen punaisen lihan ja eläinproteiinien syömisen on tutkimuksissa todettu linkittyvän lukuisiin terveysongelmiin, kuten tiettyihin syöpiin.
Nyt ilmestyneessä tutkimuskatsauksessa eläinproteiinien syömisen ei havaittu olevan merkittävästi yhteydessä sydän- tai syöpäkuolleisuuteen.
Tutkimuksessa on puutteensa ja jatkoselvityksiä aiheesta tarvitaan. Tästä huolimatta tutkijat suosittelevat ihmisiä korvaamaan eläinperäisiä proteiineja kasviperäisillä.
Hyviä kasviperäisiä proteiininlähteitä ovat esimerkiksi pavut, linssit, herneet, soija ja tofu. Markkinoille on viime vuosina tullut myös runsaasti eläinproteiineja jäljitteleviä tuoretuotteita.
Lue myös: Pienellä ruokavaliomuutoksella merkittävä vaikutus terveyteen – 12 viikon suomalaiskoe paljasti tulokset: "Voisi suositella aikuisille laajemminkin"
Lue myös: Kumpi on oikeasti terveellisempää, lihaisa makkara vai prosessoitu kasvisruoka? Suomalaiset asiantuntijat vastaavat
Lähteet: BMJ 1 & 2, Yahoo News