Lahtelainen Pertti Tuominen hämmästyi käydessään ruokakaupassa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.
Lahdessa asuva Pertti Tuominen, 69, on viettänyt viimeiset kaksi vuotta lähinnä eristäytyneenä kotonaan koronapandemian vuoksi. Pertin sairaudet ja niihin liittyvä lääkitys alentavat miehen vastustuskykyä merkittävästi, ja hän on näin ollen korkeimmassa riskiryhmässä.
– Olen elinsiirtopotilas ja saanut uuden maksan vuonna 2013. Sen lisäksi on monta muuta sairautta. Vastustuskyky on alhainen, vaikka olenkin jo neljä rokotetta saanut, Pertti kertoo MTV Uutisille.
Pertin vastustuskykyä laskee muun muassa elinsiirtolääkitys. Se pitää vastustuskykyä alhaisena, jotta keho ei rupea hylkimään uutta elintä. Lisäksi miehellä on muun muassa diabetes ja crohnin tauti.
Videolla: Ainakin näiden ruokien hinta nousee Ukrainan sodan myötä. Artikkeli jatkuu videon alla.
2:00
Ensimmäinen kauppakäynti muutamaan vuoteen järkytti
Juuri ennen koronapandemian alkamista vuonna 2020 Pertti sai sydäninfarktin. Kun toipuminen siitä eteni, sairaalasta haluttiin kotiuttaa riskiryhmäläinen mahdollisimman pian koronatartuntariskin vuoksi.
– Sanoivat, että älä sitten itse mene kauppaan. Emme käyneetkään ensimmäiseen kolmeen kuukauteen kumpikaan vaimon kanssa kaupassa, vaan tytär kävi pari kertaa viikossa ostoksilla puolestamme.
Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen Pertti uskaltautui ensimmäistä kertaa jälleen vierailemaan lähikaupassa. Hän ei voi pitää maskia sairauksiensa vuoksi. Käynti ruokakaupassa oli niin silmiä avaava, että Pertti kirjoitti aiheesta paikalliseen Facebook-ryhmään.
– Kyllä hämmästyin, kuinka paljon ruoka on kallistunut. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten kahvin hinta oli noin 3,8 euroa paketilta, nyt se maksoi 6,8 euroa. Samoin oli kurkun hinta noussut yli puolella, samoin leipätuotteet, leikkeleet, hedelmät ja monet muut vihannekset, sokeri ja niin edelleen, Pertti listaa tekstissään.
"Tulevaisuus ei näytä todellakaan suurelle osalle ihmisistä hyvältä"
Raju hinnannousu sai Pertin pohtimaan, miten pienituloiset tästä selviävät.
– Onko meillä kaupungin luottamushenkilöt, valtuusto, hallitus ja muut päättäjät suunnitelleet, miten kohta monet pieneläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja monet muut vähävaraiset pystyvät enää ostamaan ruokaa? Tähän päälle koko ajan nouseva polttoaineiden ja sähkön hinta. Tulevaisuus ei näytä todellakaan suurelle osalle ihmisistä hyvältä, Pertti summaa tekstissään.
Pertti kertoo MTV Uutisille laskeneensa, että vain muutamassa kuukaudessa lahtelaisen kahden hengen talouden ruokamenot ovat nousseet 20–30 prosenttia. Ruokamenot ovat nousseet siitäkin huolimatta, että pariskunta lopetti kokonaan lihatuotteiden ostamisen.
– Minulla on crohnin tauti, joten lopetin täysin lihansyönnin ja vaimokin sanoi, että ei hänkään tarvitse lihaa. Rahaa pitäisi siis periaatteessa mennä vähemmän. Toki kalaa syömme ja sehän on hintavaa.
"Moni miettii, ostaako pienillä tuloillaan ruokaa vai lääkkeitä"
Pertin mukaan kasvava ruokalasku tarkoittaa lahtelaisen eläkeläispariskunnan kohdalla sitä, että ostoksia ja niiden hintaa täytyy ruveta syynäämään tarkemmin. Ilman koronaa ruokamenot olisivat pariskunnalla vielä suuremmat, sillä kotona kävisi useammin kyläilemässä esimerkiksi joku viidestä lapsesta tai kolmestatoista lastenlapsesta.
– Jos Lintilän ennustus toteutuu, että ruoan hinta voi nousta tästä puolella, niin kyllä se todella tarkalle menee näin eläkeläisenä. Työelämässä tein urani yrittäjänä ja nyt se sitten kostautuu, kun ei tullut maksettua jättimäisiä eläkemaksuja.
Perttiä huolettaa erityisesti yksinäiset ihmiset, joita hän kohtaa esimerkiksi Facebookissa sairauksiinsa liittyvissä vertaistukiryhmissä.
– Moni miettii siellä, ostaako pienillä tuloillaan ruokaa vai lääkkeitä. Toivottavasti sosiaalituet ja muut auttavat ihmisiä. Mutta tiedän, että moni yksinäinen nuori ja vanhus ei välttämättä edes osaa tai jaksa niitä hakea.
Pertti kertoo havainneensa, että esimerkiksi leipäjonoissa käy yhä enemmän nuoria opiskelijoita. Eläkeläinen pohtii, miten nuoret tulevat pärjäämään polttoaineen, sähkön ja ruoan hinnan noustessa, jos esimerkiksi vanhemmat eivät asu lähellä tai pysty muuten auttamaan.
Tässä tilanteessa monen suomalaisen mielenterveys ja jaksaminen on toden teolla koetuksella.
– Tärkeintä on nyt, että pidetään huolta toisistamme, päät kylminä ja henkilöt, keillä on valtaa auttaa, tekevät oikeita ja päteviä päätöksiä, Pertti summaa.
Jutussa haastateltu Pertti Tuominen ei ole sukua artikkelin kirjoittaneelle toimittajalle.
Lue myös: Ruoan hinta nousee Ukrainan sodan seurauksena – "Ihan perustuotteet: maito, jauheliha, leipä, kananmunat..."
Videolla: Ruoan hinta noussee tänä vuonna jyrkästi – näin arviot otettiin vastaan Helsingissä
3:19