Voiko pekonia ja savupaprikaa sisältävä suklaa maistua hyvältä? Testasimme hämmentävän uutuustuotteen.
Suolaisen ja makean yhdisteleminen suklaatuotteissa on melko tavallista ja usein erittäin toimivaa. Kukapa voisi vastustaa esimerkiksi suolakaramellilla tai salmiakilla höystettyä suklaalevyä?
Kauppojen suklaavalikoimista löytyy silloin tällöin myös hieman erikoisempia makuyhdistelmiä. Maailmalla oudoimmat suklaatuotteet ovat pitäneet sisällään muun muassa ketsuppia, suolaista juustoa, kamelinmaitoa sekä jopa sianverta. Toisaalta kyse on usein makuasioista: onhan Fazerkin myynyt mielipiteet jyrkästi jakavia Vihreät kuulat -tuotteita.
Aiemmin olemme testanneet myös muun muassa tonnikalan haastavan Luonnonkalasäilykkeen sekä "maailman parhaiksi" väitetyt Frex-perunat.
Kauppaketju Lidlin valikoimiin on nyt otettu erä suomalaisen suklaavalmistajan, Kultasuklaan, tekemää pekoni-savupaprikamaitosuklaata. Kyseessä on Amerikka-teemaviikkoihin liittyvä erätuote.
– Se on meille niin mielenkiintoinen erikoisuus, että tuotteita aina testataan eränä, perustelee Sanna Mämmi Lidlin viestinnästä tuotteen ottamista valikoimiin.