Suomalainen ei osaa nauttia. Elämästä. Arjesta. Työstä. Levosta. Ruoasta. Juomasta. Sen sijaan suoritamme. Järkeistämme. Hillitsemme. Välttelemme.
Suomalainen sanoo ylpeänä, että olemme vaatimaton kansa. Vaatimattomuus kaunistaa. Otamme kehut vastaan vähätellen kehumisen kohdetta. Kaipaamme kansana huomiota kiivaammin kuin kukaan muu, mutta saatuamme sen, alamme epäillä, oliko huomio ansaittua. Meillä on sanonta, että sitä sai, mitä ansaitsi. Se on aina negatiivinen, vahingoniloisella twistillä ryyditettynä.
Älä nuolaise, ennen kuin ansaitusti tipahtaa.
Kaadamme kovan, mutta onnistuneen työpäivän jälkeen, lasten mentyä ensin nukkumaan, itsellemme lasin viiniä, koska olemme sen niiiin ansainneet. Miksemme ansainneet enempää? Miksemme stopanneet tiistai-illan suunnitelmia spontaanisti ja lähteneet koko perheen kanssa hyvin syömään? Eihän siinä olisi ollut järkeä ja koko huolella organisoitu arkipaletti olisi laitettu sekaisin. Vain, koska halusin itsekkäästi juhlistaa jotain työjuttua. Nautitaan nyt hetki punaviinistä, koska se nyt ainakin on ansaittua. Miksi nautinto täytyy ansaita? Miksi emme pysty nauttimaan joka päivä, vaikka koko ajan? Huolimatta siitä, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä. Saavuttaneet tai jääneet saavuttamatta. Miksi kiellämme itseltämme nautinnollisemman elämän?
Luterilaisuus. Se on siinä. Luterilaisuus teki meistä taannoin nöyriä. Ahkeria, Jumalaa pelkääviä kansalaisia, jotka puursivat pelloilla, tehtaissa ja rakennuksilla, rakentaen pohjoisen rämeen keskelle jotain siviilisaatioksi viittaavaa yhteisöä. Tämä ei ole hyökkäys uskontoa vastaan. Luterilaisuus henkisessä mielessä on nykyisin häivytetty ajatuksista. Sen viesti kuitenkin elää vahvana peruskalliossamme. Sanoissa kuten tasavalta. Upea sana. Valta tasaisesti kaikilla. Ei kellään vähempää eikä ainakaan enempää. Kuin luotu luterilaiseen mielentilaan, ilottomuuden synonyymiin. Olemme syntyneet tasapäistämään. Heikoimman lenkin mukaan kun mennään, säilyy kaikilla saman verran valtaa. On edesvastuutonta, että elitistiset, viinistä iloitsevat kansalaiset arvostelevat alkoholipolitiikkaa nautinnon varjolla, koska rajoituksilla pyritään vain turvaamaan kansakunnan terveyttä. Alkoholissa nautinto on vain rappion porstua. Siksi se pitää meillä juoda nopeasti pois. Mitä jos joku ehtii keskeyttämään? Jos ei ehdi, avataan uusi pullo ja kokeillaan, ehtiikö sen juomaan loppuun. Miksi nauttia, jos tarkoitus on unohtaa? Tukahduttamalla mahdollisuus nauttimiseen säästämme kansakuntaa rappioitumiselta. Korjataan syy eikä seuraus. Järkevää.
Kohtuus kaikessa, mutta samalla rahalla mieluusti enemmän.
Olemme järkevä kansa. Pukeudumme mukaviin ja käytännöllisiin vaatteisiin. Rumat ne vaatteilla koreilee. Miksi irrotella ja korostaa itseään? Parempi massan mukana kuin valokeilassa. Vaatteista nauttiminen on hupsua. Lämmintä ylle, jotta tarkenee. Sateenkestävää. Suomalaisen suurin kehu omalle vaatteelleen on aleprosentista kertominen. Nyt oli järkevä hetki ostaa. Keväällä. Ensi talvea varten. Suomessa yleisin ravintolasta kuultava kehu koskee suuria annoksia. Ei jäänyt nälkä. Miksi sitä nyt pikkupiiperryksiä, kun ei ne edes täytä? Ähkyyn syömisestä kertomisessa on mukana häivähdys ylpeyttä. Valitsin fiksusti. Tulin täyteen.
Ruoasta ei silti saa maksaa paljoa. Halvemmallakin saa ihan hyvää. Ja vatsan täyteen. Ateriasta satasten maksaminen on typerää. Sillähän saisi telkkarin. Se olisi järkevämpi hankinta. Sitä voi katsella vielä vuosien päästä. Ja liha on lihaa, vaikka miltä tilalta saapuisi. Kananmunat saman näköisiä, vaikka mistä häkistä tulisivat. Ei sitä itse eroa maista, niin mitä sitä törsäämään. Ruokaahan se vain on. Energiaa.
Arki tappaa.
Arkijogurtti. Arkijuusto. Arkiruoka. Arki on luterilaisuuden ohella tylsyyden kielikuva. Sammutetuilla lyhdyillä ajettu viisipäiväinen taival. Pihisevä henkinen säästöliekki. Arkena tehdään töitä ja viikonloppuna suoritetaan ansaittua nauttimista. Arkiruoan ei tarvitse herättää keskustelua, kunhan se hoitaa tehtävänsä ja ruokkii perheen. Pois kaikki koreilut ja makuvivahteet. Nyt on arki, perkele. ”Katsotaan sitten viikonloppuna.”
On maamme köyhä, siksi jää. Jos joku onnistuu livahtamaan yhteisten normiemme yläpuolelle ja menestyy, hehkutamme suomalaista osaamista. Jos livahtaessa kompastutaan, muistutamme oitis, että ahneellahan on paskanen loppu. Saa heittäytyä, kunhan onnistuu. Rikaskin saat olla, jos olet rahasi ansainnut, mutta älä nyt sitä punaisilla housuilla korosta. Kel’ onni on, se onnen kätkeköön. Muista olla kiitollinen maalle, joka sinut kasvatti. Mehän sut kasvatimme. Älä mainitse omia fiksuja päätöksiäsi. Ja muista, että jokaiseen nautintoa lisäävään ostokseesi lisätään jatkossa öky-liite. Älä iloitse niistä julkisesti. Koska itku pitkästä ilosta.
Olisiko aika lakata puristamasta mailasta? Sallia enemmän - itsellemme. Ei enää miksi, vaan miksipä ei.