Mitä eroa on haarmaasuolatulla ja punasuolatulla kinkulla? Mitä tarkoittaa pikkukinkku, ja kannattaako kinkku ostaa luullisena? Tässä joulukinkkujen erot.
Joulupöydän antimet monipuolistuvat vuosi vuodelta, mutta joulukinkku pitää yhä pintansa suomalaisten joulupöytien kestoherkkuna. Sekä S-ryhmä että Kesko kertoivat aiemmin joulukinkkujen hintojen nousseen viime vuodesta, mutta silti suurin osa kotitalouksista aikoo tänäkin jouluna ostaa kinkun pöytään.
Lihatiedotuksen teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan tänä vuonna joulukinkkua aikoo syödä 73 prosenttia vastaajista. Noin 20 prosenttia vastaajista ei aio syödä kinkkua ja vajaa kymmenen prosenttia vielä empii kantaansa.
Katso myös video: Näin joulukinkulle pitää tehdä ennen sen paistamista. Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Paras joulukinkku? Tässä erilaisten kinkkujen erot
Ei uskoisi, että vielä hieman yli vuosikymmen sitten kinkkuvaihtoehtoja oli kolme: luullinen kokonainen kinkku, potkallinen kinkku tai luuttomaksi leikattu kinkku. Lihaa näissä kaikissa oli saman verran, noin 6–8 kiloa. Nykyään kinkkuvaihtoehtoja on paljon enemmän.
Millainen joulukinkku sitten omaan joulupöytään kannattaisi valita? Mitä eroa eri joulukinkuilla oikeastaan on? Koostimme yhteen joulukinkkujen erot.
Juhlakinkku
Juhlakinkku-nimeä käytetään joulukinkulle, joka on potkalla tai ilman potkaa, muuten luuton, muodoltaan kokonaisen kinkun kaltainen.
Perinteinen joulukinkku
Perinteinen joulukinkku -nimeä käytetään suoliluulla tai ilman suoliluuta olevalle hieman pyöristetylle joulukinkulle. Kinkku on yleensä harmaasuolattu.
Pieni joulukinkku eli pikkukinkku
Pieni joulukinkku -nimeä käytetään noin 2,5–5,5 kiloa painavalle luuttomalle tai luulliselle, kypentämättömälle joulukinkulle.
Lihatalojen mukaan suomalaiset haluavat tänä päivänä yhä pienempiä joulukinkkuja joulupöytäänsä. Esimerkiksi HK:lla alle 5 kilon kinkut kattavat noin 60 prosenttia koko kinkkujen myyntivolyymista. Myös alle 3 kilon kinkut jatkavat kasvuaan.
Kinkkurulla
Kinkkurulla-nimeä käytetään luuttomasta kinkusta tehdylle rullalle.
Luomukinkku
Luomukinkku ei yleensä sisällä muita lisäaineita kuin suolaa. Luomukinkuissa on kuitenkin sallittua käyttää pieniä määriä lisäaineita, kuten kaliumnitriittiä, joka parantaa säilyvyyttä ja tekee lihasta punaisempaa. Eläinten kohtelussa noudatetaan luomuasetusta.
Pro Luomun mukaan luomusikojen hyvinvointiin vaikuttaa muun muassa se, että ne saavat toteuttaa lajinmukaisia käyttäytymistarpeitaan, niillä on kaksi kertaa enemmän karsinatilaa verrattuna tavanomaisiin sikoihin, monipuolisempaa ravintoa ja vapaus ulkoilla vähintään kesäisin.
Tuoresuolattu, harmaasuolattu ja punasuolattu kinkku
Tuoresuolattu kinkku on suolattu tuoreena, eli varastoitua ja pakastettua kinkkua ei saa kutsua tuoresuolatuksi.
Harmaasuolattu kinkku on suolattu suolalla, joka ei sisällä nitriittiä. Suomessa syödään yleensä harmaasuolattua kinkkua.
Punasuolattu kinkku on puolestaan suolattu nitriittiä sisältävällä suolalla. Nitriitti säilyttää kinkun punertavan värisenä. Punasuolattu kinkku on suosittu jouluruoka Ruotsissa.
Luullinen vai luuton kinkku?
HK:n mukaan luuton kinkku tehdään kinkun yläosasta, se on nahkaa lukuun ottamatta täyttä syötävää. Luuton joulukinkku kääritään rullalle, verkotetaan verkotuslaitteella ja suolataan. Luutonta kinkkua on helppo käsitellä ja se mahtuu pienempäänkin uuniin. Jos joulukinkun haluaa keittää paistamisen sijaan, on luuton kinkku HK:n mukaan hyvä valinta.
Luullinen kinkku on hieman juhlavamman näköinen. Sanotaan, että luu tuo myös lihaan lisää makua, mutta toisaalta luuton kinkku on helpompi leikata.
Luullinen ja luuton kinkku eroavat myös sulatusominaisuuksiltaan. Luullinen kinkku sulaa hitaammin kuin luuton, sillä luu varaa itseensä kylmää ja pitää kinkun pidempään jäisenä.
Kypsä joulukinkku
Kaupoista on nykyään saatavilla myös valmiiksi kypsennettyä joulukinkkua. Kypsiä kinkkuja löytyy sekä kokonaisina että viipaloituina. Vuoden 2021 tilastojen perusteella valmiiksi kypsennetyn kinkun valitsee hieman yli 19 prosenttia kinkun ostajista.
Lue myös: Miten paistat joulukinkun? Yksi tapa on nyt asiantuntijan mukaan "kuuminta hottia"
Katso myös video: Pienen joulukinkun paistaminen – näillä helpoilla ohjeilla onnistut
1:36
Lähteet: Lihatiedotus, HK, Martat, Valio, Pro Lumu