Tiedätkö, missä ovat suomalaisten jouluruokien juuret ja mikä on joulupöydän vanhin perinneruoka?
Suomalainen joulupöytä on runsas ja perinteinen, kuvailee Ruokatieto Yhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Huomenta Suomen haastattelussa.
Syväniemen mukaan jouluruokamme ovat syntyneet eri kulttuurien sulatusuunissa.
– Osa (ruoista) tulee lännestä ja osa mainiosta venäläisestä ruokakulttuurista. Tänä päivänä voimme sanoa, että tämä on meidän omaa ruokakulttuuriamme, Syväniemi toteaa.
Atria Suomi Foodservicen kehityspäällikkö Tomi Nevala muistuttaa, että vaikka olemme saaneet paljon muista ruokakulttuureista, olemme tuoneet pöytään myös oman panoksemme.
– Perimätarina kertoo, että esimerkiksi lanttulaatikkoajatus on meiltä lähtenyt kohti Ruotsia, eikä päinvastoin, Nevala sanoo.
Katso yllä olevalta videolta, miten perinteistä joulupöytää voisi päivittää.
Lue myös: Emmi, 33, ei ollut koskaan maistanut maksalaatikkoa – sitten tulivat joulun hittitortut: "Olen niin hämmentynyt nyt"
Joulupöydän perinteikkäin ruoka
Tomi Nevalan mukaan vanhin suomalainen jouluruoka on todennäköisesti lipeäkala.
– Joka on valitettavasti pikkuhiljaa siirtymässä muiden tuotteiden alta pois, Nevala pahoittelee.
Anni-Mari Syväniemikin kuvailee innoissaan parasta tapaa nauttia lipeäkalaa: valkokastikkeen, perunoiden ja pippurin kera.
Ennen kinkun saapumista joulupöytään, talon emännän taidot mitattiin lipeäkalan perusteella.Shutterstock
Muihin jouluruokiin verrattuna kinkku on yllättävän uusi tulokas suomalaisissa joulupöydissä, vaikka sen asema tänä päivänä onkin merkittävä.
– Ruokakulttuuri tulee aina siitä ympärillä olevasta maan tarjonnasta, mitä täällä on kasvanut ja tuotetaan. Possut ovat rantautuneet ruokapöytiimme vasta 1900-luvun puolella, Syväniemi kertoo.
Lue myös: Valmistustapa, jolla joulukinkusta saa todella mehukasta – MTV testasi!
Lue myös: Lidlin yhden hengen jouluateria makutestissä: "Olen yllättynyt"
Katso myös: Näin kuorrutat kinkun!
0:57Perinteisesti kinkku saa pintaansa korppujauhokuorrutteen. Tämä kinkku on saanut pintaansa pankojauhoja, joista tulee uunissa upean rapea kuorrute. Kokeile rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja ja löydä perinteiseenkin kinkkuun uusi twisti.
Katso Makuja-sivuston parhaat reseptit!
Juttua muokattu 22.12.2023: Haastateltavan nimi korjattu oikeaksi.