Helsingissä sijaitsevassa Hotelli- ja ravintolamuseossa pääsee tutustumaan ravintolakulttuurimme historiaan. Paikan päällä voi ihailla vaikka tuttujen ravintoloiden ruokalistoja menneiltä vuosikymmeniltä.
Videolla: Muistatko vielä nämä legendaariset ravintolat? Kurkkaa lastenlistat 1960–1990-luvuilta
Kävitkö sinä omassa lapsuudessasi ravintoloissa syömässä? Helsingin Kaapelitehtaalla sijaitsevassa Hotelli- ja ravintolamuseossa kerrotaan, että ravintoloita pidettiin Suomessa pitkään ennen kaikkea anniskelupaikkoina. Ravintoloissa kävivät erityisesti miehet.
Pikkuhiljaa sekä ravintoloiden tarjonta että asiakaskunta alkoi kuitenkin monipuolistua. 1960-luvulla perustettiin esimerkiksi Kantaravintolat Oy:n olutravintoloita, joihin myös perheet olivat tervetulleita. Perheet alettiin nähdä yhä tärkeämpinä asiakkaina 1970- ja 1980-luvuilla ja ruokalistoissa ryhdyttiin huomioimaan myös perheen pienimpiä.
Lasten ravintolalistoille koottiin annoksia, joista pienokaisten arveltiin pitävän: lihapullia, nakkeja ja jäätelöä. Aikuisten suosikkiannoksista lapsille tarjoiltiin sen sijaan pienempiä kokoja. Yleistä oli myös, että lapsiasiakkaat huomioitiin hauskoilla annosten nimillä.
Muistatko vielä ravintola Omenapuun?
Moni pääkaupunkiseudulla kasvanut muistaa varmasti legendaarisen ravintola Omenapuun. Ravintola aloitti toimintansa vuonna 1983 Helsingin Keskuskadulla, Makkaratalossa.
Omenapuun omistaneen ravintolayhtiö Center-Innin Eila Kuurma halusi tarjota asiakkailleen uudenlaisia kokemuksia ja lanseerasi Suomeen muun muassa parsaviikot, brunssin ja viinien tarjoilun laseittain.
Ravintolan keittiö nojautui erityisesti italialaisiin ja muihin kansainvälisiin ruokiin. Omenapuu oli perheravintola, jossa lapsille oli myös erillinen leikkipaikka.
Omenapuu joutui lopulta lähtemään vanhoista tiloistaan Makkaratalon remontin vuoksi vuonna 2011. Ravintolan toimintaa oli tarkoitus jatkaa muualla, mutta lopulta talouden epävakaa tilanne tuhosi suunnitelmat.