Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Muistatko vielä tämän legendaarisen drinkin? Suomalaishotellissa keksitty juomasekoitus toimii edelleen: ”Erityisen suosittu herrain klubeilla”

1:55img
Videolta löydät reseptin toisen herkullisen drinkin valmistukseen.
Julkaistu 20.04.2019 18:01

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Kahdesta monelle suomalaiselle tutusta alkoholista, Jaloviinasta ja punssista, syntyy sota-aikana keksitty klassikkojuoma, joka toimii erinomaisesti myös tänäkin päivänä. 

Tuoreessa Minä menen Kämpiin takaisin – Cocktaileja ja tarinoita Kämpin baarista -kirja kertoo kuvin ja sanoin tarinoita legendaarisen Kämpin baarin juomista ja ihmisistä. Oman lukunsa kirjasta on saanut myös monille suomalaisillekin tuttu punssi. Kirjan mukaan punssi saavutti maailmanlaajuisen suosion sen jälkeen, kun Ruotsissa ryhdyttiin myymään valmiiksi pullotettua punssia.

Pian punssia alettiin käyttää myös cocktailien raaka-aineena, ja erilaisia punsseja löytyi 1900-luvun alussa Kämpin viinilistalta toistakymmentä.

Yksi punssista valmistettava cocktail on 1940-luvulla juurikin Kämpistä alkunsa saanut Kuulalaakeri, joka tunnetaan monin paikoin myös ruotsalaisella Kullager-nimellä. Kirjassa juomasekoituksen kerrotaan esiintyneen cocktailkirjassa ensimmäisen kerran vuonna 1964, ja sittemmin se on vakiinnuttanut maineensa suomalaisena klassikkodrinkkinä.

LUE MYÖS: Heikon kysynnän vuoksi aikoinaan lopetettu klassikkojuoma tekee paluun Alkojen hyllyille – mutta vain hetkeksi: ”Ihanan retro!”

– Kuulalaakeri on perinteisesti ollut erityisen suosittu eräissä akateemisissa opiskelijapiireissä sekä herrain klubeilla, Minä menen Kämpiin takaisin -kirjassa kerrotaan.

Kuulalaakeri

2 cl Jaloviinaa
2 cl punssia 

Hämmennä ainesosat ja siivilöi viilennettyyn cocktaillasiin. Voit myös mitata alkoholit suoraan jäiden päälle on the rocks -lasiin. Halutessasi voit tarjoilla juoman jäillä.

Lähde: Minä menen Kämpiin takaisin – Cocktaileja ja tarinoita Kämpin baarista, Kimmo Aho, Ville Liikanen ja Mika Vitikka, Docendo 2019

Tuoreimmat aiheesta

Juomat