Kevät on myöhässä pari viikkoa. Hitto. Kävimme kurkkaamassa, miten puutarhamme pärjää ja laittamassa samalla mökkiä kesäkuntoon. Viime vuonna muutimme sinne vappuna. Tänä vuonna emme. Toivoakin on. Vielä kaksi viikkoa sitten piha oli kuorrutettu paksulla lumikerroksella. Nyt näkyi jo monessa paikassa vihreää. Krookukset kukkivat viime vuoden aprillipäivänä, mutta tänä vuonna h-hetki taitaa osua ensi viikonlopulle. Antaa kuvien puhua puolestaan. Kyllä se sieltä vielä tulee.

Makuja
Myöhästynyt kevät - katso kuvat!

Julkaistu 16.04.2013 06:30
Lisää aiheesta:
Puutarhassa - satokausi 2018Vielä ehtii juhannukseksi: Näillä yksinkertaisilla ohjeilla järjestät parvekkeelle tai pihalle kukkaloiston yhdessä päivässäKuka kehtasi varastaa 2- ja 4-vuotiaiden istuttamat äitienpäiväorvokit kotiovelta? Äiti: "Isommalla tuli tippa linssiin"Keittiöpuutarhurin niksejä parempaan satoonPuutarhatunnelmia kesäkuun alussaKeittiöpuutarha kesäkuun alussa
Tuoreimmat aiheesta
kevät- 05.04.201621:39
- 01.05.201516:35
- 14.04.201422:20
- 02.04.201408:00