Valurautapannulla moni ruokalaji kypsyy erityisen maukkaaksi, mutta kaikenlaisten ruokien valmistamiseen vanhanaikainen pannu ei kuitenkaan sovi.
Valurautapannu on keittiön aarre, joka todella vain paranee käytön myötä. Poimi Prevention-sivuston vinkit ja ota selvää, millaisia ruokia valurautapannulla ei kuitenkaan kannata välttämättä valmistaa – jos pannun pinnan kunnosta ei voi mennä sataprosenttiseen takuuseen.
Tomaattikastike
Erityisen happamia raaka-aineita kuten tomaatteja ei kannata kypsentää valurautapannulla, sillä happamuus voi vaikuttaa pannun pintaan. Pahimmassa tapauksessa happamat ruoka-aineet voivat myös irrottaa pannusta ikävää, metallista makua itse ruokaan.
Viini
Jos tarkoitus on hauduttaa esimerkiksi lihaa viinissä, ei valurautapannu ole paras vaihtoehto. Mikäli valurautapannun pinta ei ole pitkässä huolellisessa käytössä muuttunut erityisen kestäväksi, pannusta voi tarttua makua ruokiin viinin vaikutuksesta.
Jälkiruoat
Valurautapannun pinta paranee käytössä, ja parhaimmillaan luotettavaksi todettu valurautapannu onkin mitä sopivin väline esimerkiksi jälkiruokapiirakoiden valmistukseen. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, mikäli valurautapannun uuninkestävyydestä ei ole aiempaa tietoa, sillä uunissa valurautapannusta saattaa irrota jälkiruokiin makua. Jos kotoa löytyy valinnanvaraa, kannattaa jälkiruokia varten varata oma pannunsa, jotta muiden makujen tarttuminen makeisiin herkkuihin minimoituu.
Munakkaat
Erilaisten munakkaiden ja omelettien kohdalla kannattaa olla tarkkana, mikäli niitä ei ole aiemmin valmistanut valurautapannulla. Uuteen, valurautaiseen pannuun kananmunat saattavat tarttua ikävästi.
Kala
Etenkin helposti pannulla hajoavia kalalajeja paistettaessa kannattaa harkita, kokeileeko paistamista suoraan valurautapannulla, sillä kala saattaa tarttua pannuun. Pitkään käytössä olleella ja hyvinhoidetulla valurautapannulla kalan paistaminen kuitenkin tavallisimmin onnistuu.
Lähde: Prevention