Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Nakilla ja makkaralla erilaiset kuoret – mitä suolta makkaroissa oikeasti käytetään?

Nakkien ja makkaroiden kuorissa on eroja.
Julkaistu 22.05.2016 18:08

Tuuli Lindgren

tuuli.lindgren@mtv.fi

Makkaroissa ja nakeissa käytetään sekä luonnonsuolia että keinotekoisia suolia.

Grilli- ja lenkkimakkaroissa käytetään tavallisesti puhdistettua sian ohutsuolta. Nakeissa kuorena toimii puolestaan lampaan tai karitsan ohutsuoli.

Naudan sidekudoksesta voidaan tehdä myös kollageenisuolia, joita käytetään nakeissa ja grillimakkaroissa. Esimerkiksi HK:n Sinisen suoli on kollageenisuolta. Sen voi periaatteessa syödä, mutta koska käytännössä suoli on hyvin sitkeä, on pakkaukseen merkitty, ettei makkarankuori ole syötävä.

makkatehdas

HK:n tehtaalla huhtikuussa 2016.

Myös kuorettomat nakit ovat kypsennyksen aikana kuoren sisällä. Selluloosakuori poistetaan ennen pakkaamista.

– Selluloosakuori on tehty puunjalostusteollisuuden raaka-aineesta. Se päästetään savun läpi, ja se pitää makkaran kypsennyksessä tiukasti sisällään, kertoo HK:n lihavalmisteiden tuotekehityspäällikkö Mikko Pajari

Leikkeleissä käytetään kuitusuolia tai muovisuolia. Kuitusuolet päästävät kosteuden ja savun paremmin lävitseen kuin muovisuolet. 

Tuoreimmat aiheesta

Makkara