Kesä on jo melkoisen pitkällä. Puutarha on vihertänyt täysillä jo pitkään. Itse asiassa, tänä vuonna kasvit ovat päässeet kesäfiilikseen jo ennen minua. Teen jokainen aamu ennen töihinlähtöä pienen kierroksen ja pitkän silmäyksen puutarhaan. Se sytyttää mieltä yhtä paljon kuin aamukahvi. Puutarha näyttää joka päivä hitusen erilaiselta, useimmiten paremmalta. Syötävä osuus kasvaa, miten jaksaa, mutta kukkien osalta opettelu läpi kesän kestävään kukintaan on melkoinen haaste. Paljon on opittu, paljon oppimatta. On kadehdittavaa nähdä siirtolapuutarhan mummojen kukkapenkkien nousevan ja lahoavan orkestraalisen täsmällisesti. Kun yksi vaipuu, toinen kukoistaa.
En ole silti kukkaihminen. En saa kicksejä kuin muutamasta kukasta. Pionista, dahliasta ja unikosta ainakin. Nostan silti hattua nöyrästi kukkapenkin valtiaille, joille yhden kukkiminen on vain sykäys kohti seuraavaa. Olisi upeaa nähdä jonkun tilastonörtin kaavat kukkapenkin kukkimismatematiikalle.
Kuvasin puutarhan tilaa näin kesäkuun alkupuoliskolla. 10 % kasveista on ostettu taimina, loput idätetty tai monivuotisia. Puutarha rakentuu pikkuhiljaa. Vasemman laidan kukkapenkin reunaan on tulossa käytävä kohti kirsikkapuuta, jonka ympärille nousee uusi chillailualue ja hiiligrilli. Valmistumisaika vielä epäselvä. Mökkikin pitäisi maalata. Ja reissuun lähteä. Yritän välttyä stressiltä. :)
