Restamax teki melkeinpä kulttuuriteon valjastaessaan Tampereen jykevän, Matkailutaloksi kutsutun rakennuksen alakerran upeaksi ravintolaksi Hans Välimäen kanssa samalla, kun sijoitti pääkonttorinsa yläkertaan. Ihastuin August von Trappen olemukseen ensinäkemältä. Sain avajaisissa maistiaisia keittiön annista ja ne lupailivat hyvää. Oli aika katsastaa belgialaishenkinen gastropub pitemmän kaavan kautta. Tsekkaa avajaisfiilistelyt ja sisäkuvat.
Olimme varanneet pöydän kuukautta etukäteen, joten tarjoilijan osoittaessa meitä paikan epäviihtyisimpään pöytään oven ääreen, alkoi otsa mennä kurttuun. Hetken päästä pääsimme toivomuksesta hivenen paremmille apajille. Lauantain alkuillasta paikka oli täynnä ja täysi tohina päällä. Palvelu oli alusta loppuun ystävällistä, mutta hätäistä. Minkäänlaisesta pöydän haltuunottamisesta ei voitu puhua ja tarjoilijat vaihtelivat pitkin iltaa.
Tutkimme listaa pirun kauan. Jokainen annos vaikutti hyvältä, mutta halusin maistaa jotain, mikä toisi keittiön osaamista parhaiten esiin. Simpukat ovat paikan spesiaali, mutta parikymppiä alkuruoasta, joka on ”vain” sinisimpukoita? No way. Listalla on myös herkkä paikkani, tartar (16,00). Yksinkertainen ja aina niin erilainen. Yksi semmoinen. Seurue tilaa myös turskakroketteja (12,00), alkusalaatin (13,00) sekä kananmaksatoastin (8,50) pikkelöidyillä vihanneksilla (4,50).
ALKURUOAKSI SINAPPIA. Ennen ruokien saapumista, sanoin tartarin hienoudeksi, että sen kanssa ei voi temppuilla, sen kanssa ei pääse pakoon. Yllätyksekseni eteeni tuotu annos yritti sitä. Tartarin juju on mahdollisimman laadukkaassa lihassa ja sen hienovaraisen tyylikkäässä maustamisessa. Tämä kama oli pyöritelty sinapissa eikä itse lihaa maistanut sen alta nimeksikään. Ei suolaa, ei mustapippuria, ei mitään, mikä olisi tuonut lihan ja annoksen sielua esiin. Pyysin suolaa, jolla makua sai säädettyä sykäyksen paremmaksi. Toast oli lähinnä korppu. Surkea esitys ja sellaisena jopa yllättävä. 
Turskakroketit tarjoiltiin lankkuperunoiden kera, mitä ei listalla mainittu. Ihan jees, mutta annos oli samalla yllättävän tuhti. Sisus oli hivenen turhan taikinainen ja turskan osuus liian vähäinen. Avajaisissa tarjoillut kroketit olivat reippaasti parempia. Perunat olivat rapsakat ja maukkaat. Salaatti oli hintaansa nähden hiukan vaisu, mutta muuten ok. Kananmaksatoastin kana oli hiukka kuivakka ja toast myöskin kova kuin korppu. Pikkelöidyt vihannekset jees. 
KYLMÄÄ KYYTIÄ. Pääruoiksi otimme maksa-sandwichin, grillattua kukkoa sekä turskaa. Odotimme ruokaa melkein liian kauan. Etenkin, kun suu ehti kuivahtaa viinilistaa odotellessa. Kun annokset saapuvat, ovat ne joko haaleita tai vieläkin kylmempiä. Yksi tapa olisi palauttaa koko satsi keittiöön, mutta emme halunneet odottaa enää yhtään enempää. Kirjoitin taannoin aiheen monimuotoisuudesta. Maksasänkkärini (22,50) oli pitkälti maksaburgeri briossisämpylällä. Leipä lillui ”von Trappen loisteliaassa mother-kastikkeessa”. Kaikki komponentit olivat varsin hyviä ja maksa ihan ok kypsyydeltään. Puolukkainen soosi toi maksaan mukavasti raikasta happoa. Viileä lämpötila verotti kokemusta melkoisesti, mutta ei totaalisesti. Sääli. 
Turska-annos (26,50) oli ytimeltään toimiva, mutta huusi suolaa. Kananmuna, katkarapu, piparjuuri ja tillillä maustettu simpukkavelouté komppasivat hyvin yhteen lihaisan kalan kanssa. Haaleus laski silti tätäkin annosta luonnollisesti. Pöydän toisessa turska-annoksessa oli kastiketta tuplat toiseen nähden. 
Augustin kuuluisa kukko (22,50) sai kumppanikseen melkoisen sirkuksen. Lähinnä rusinoiden hallitsemaa kukkakaalirisottoa, pop corneja, belgianperunoita ja bearnaisékastiketta. Kukko on liian kypsää ja siten kuivaa. Perunat ovat ehtineet tulla lötköiksi tiskillä odotellessa. Pop cornit sointuvat jotenkin mukaan, mutta kastikkeen tarpeellisuus herättää kysymyksiä. Kun liha on kuivaa, syntyy sillekin tarkoitus. Jos annokseen ympätään lautaselle kolme kippoa, on jokin lähtenyt lapasesta. 
LOPPUHYVITYS. Kertoessamme palautteen tarjoilijalle, haluaa tämä välittömästi tarjota meille jälkiruoat talon piikkiin. Kahvien kera. Klassinen, mutta aina toimiva tapa. Otamme paria eri vohvelia sekä litsillä maustettua kookoskeittoa. Vohvelin, jäätelön, suklaakastikkeen ja muun makean höysteen kombo ei voi kuin toimia. Olisin halunnut vohvelin olevan enemmän pääosassa ja paksumpana. Kuin pihvinä kastikkeen kera. Ihan kiva näinkin. Litsijälkkäri oli lähinnä raikas päätös, joka toimisi parhaiten tukkoisen illallisen lopetukseksi. Ei ihmeitä, mutta suuhun raikasta makeaa.
LOPPU HYVIN, KAIKKI EI NIIN HYVIN. August von Trappe on rennonhenkinen bistro aka gastropub. Ruoka on hienostelemattoman asiallista, makuvivahteita paikoin väkisin mukaan tunkevaa. Suuri rafla ei ole kuitenkaan löytänyt vielä raiteitaan. Perusjutuissa onnutaan, annosten taso heittelee rajusti ja kun ruoka on hinnoiteltu pitkäksi, ei rahalle saa likimainkaan vastinetta. Trappen kolmen ruokalajin hinnalla söisi 300 m päässä hienostuneemmassa bistrossa, Berthassa, loisteliaasti kuusi ruokalajia. Tampereen toinen belgebistro, Tuulensuu, tarjoilee laadukkaampaa kokonaisuutta kolmanneksen edullisemmin. Mutta Trappen ulkoasua ja rakennusta rakastan silti.
August von Trappe
Verkatehtaankatu 2, Tampere
