Venäläinen keittiö on itselleni vielä varsin tuntematon. Blinit ovat joka talvinen herkku ja seljankaa tulee syötyä parin vuoden välein. Toissa syksynä tein tuhdin maukasta venäläistä kanapiirakkaa, kurnikia. Mutta siinäpä rajantakainen saldo sitten onkin. Ilahduin, kun kuulin Tampereelle auenneen uuden venäläisen ravintolan. Tsaari sijaitsee Tammelan alati vilkastuvassa kaupunginosassa heti keskustasta seuraavana. 50 m Tammelantorilta. 
Chef Santeri (kuvassa) oli käynyt jo testaamassa paikkaa ja halusi viedä meidät kokemaan saman elämyksen. Oli kuulemma hiukan erikoinen paikka, johon kannatti suhtautua avoimesti…
Vuoden ensimmäisenä lauantaina avarassa paikassa oli muutama pöytä varattuna. Meille oli varattu nahkasohvien ympäröimä ”ykköspöytä” seinällä roikkuvan tsaarin valvovan silmän alla. Raflan tunnelma tuntui kuin suoraan brezhneviläiseen neukkulandiaan astuessa. Epäilytti, hiukan huvitti, mutta kyllä tuo punaisten voimakkaiden tapettien ja tsaaritaulujen luoma hämyisyys lopulta onnistui sulkemaan deedeeärrämäisen karun, mustan talvi-ilman pois mielestä. Voisi kuvitella KGB:n agenttien punovan juonia syrjäisessä kulmassa. Nyt siellä soitti läppäri perinteistä venäläistä musiikkia. Santeri tilaa välittömästi pöydälle vodkasnapsit. Muutoin olisin vastustanut, mutta rasvaisen ja hapokkaan venäläisen ruoan kanssa vodka toimii hämmentävän hyvin ruokajuomana. Varovasti nautittuna. 
Tsaarin ruokalista on ylitsepursuava, mutta huonossa mielessä. Ottaisin vähintään puolet ruoista pois ja keskittyisin parhaiden annosten myymiseen. Alkupalat sisältävät josjonkinlaista venäläistä pikkuruokaa, mutta annosten koosta ei osaa ennalta sanoa. Listalta puuttuu kokoelma alkupaloista, jollainen olisi toiminut tälläkin kertaa loistavasti pöydän kesken jaettuna. Valitsen kieltä ja piparjuuritahnaa (6 eur) sekä itsenikin yllättäen sillipateeta (6,50 eur). Vaimo aloittaa lohiblineillä (11,90). Haluan ruokajuomaksi olutta. Paikan valikoimassa on Heinekenia sekä Krušovicea vaaleana ja tummana. Tylsää. Tajuan, etten ole milloinkaan maistanut venäläistä olutta. Sellainen olisi ollut upea lisä. Vodka on jääkaappikylmää, melko pehmeää ja ilmenee Stolichnayaksi.
Siivutettu kieli on supermureaa, mutta huutaa suolaa luokseen. Ihmettelen välittömästi, miksi edelleen välttelen tuota raaka-ainetta, vaikka tiedän omien kokkaustenkin perusteella sen olevan loistavaa. Piparjuuritahna on aika väkevää määrään nähden, mutta ihan jees. Sillipateeta on lautasella melkoinen määrä. Jaettuna 2-4 syöjälle annos olisi erinomainen. Maku on todella hyvä ja vodkan kanssa erinomainen. Tämäntyyppisen kalan siedätyshoitopotilaanakin suosittelen varauksetta. Pateen kanssa tarjoiltu pieni, kaupan valmiista ruisviipalepussista otettu leipä sen sijaan on luokaton valinta ja pateen määrään suhteutettuna aivan liian pieni. Santerin uskaltama annos suolattua silavaa ja ruisleipää venäläiseen tapaan (5 eur) oli, mitä odottaa saattoi. Yhdelle syöjälle myöskin turhan tuhti annos puhdasta rasvaa. Ja leipä samaa kuin pateen kanssa.
Blini näytti enemmänkin lätyltä tai crepiltä kuin rasvaa tihkuvalta, mehevältä, puolensentin kolesterolipommilta. Pohdimme, miten hyvin lopulta tunnemme blinin käsitettä. Venäjä on laaja maa ja blinejä saattaa löytyä maan eri kolkista useita versioita ja tekotapoja lukuisia. Googlasin kotona aihetta ja huomasin, että joka toinen kuva näytti juurikin Tsaarin tarjoamalta lätyltä. Ehdotan silti, että ravintola siirtyisi tarjoamaan paremmin suomalaisten tuntemaa blinimallia, koska oikeaoppisuus häviää bisneksessä odotuksille, hämmennykselle ja pettymykselle. Kylmäsavulohi oli raaka-aineen fanin mielestä keskinkertaista. Ihan jees. Blinitaikina turhan makeaa ja vehnäistä. Samat sanat pääruokana nauttimastani blinistä kirjolohen mädin kanssa (13,90). Haaveilin pääruoaksi pelmenejä, mutta juuri ne olivat loppu. 
Vaimo tilasi pääruoaksi lohišašlikin (13,90) grillattujen vihannesten (5 eur) kera. Kala oli juuri sopivan kypsää, selkeän makuista ja lajissaan erinomainen. Santerin syömä possuversio samoin. Moitteita ei saanut myöskään Santerin vaimon kalakeitto.
Naisväen jälkkärinä toimiva suklaafondant (6 eur) ei tainnut olla itsetehtyä, mutta sai silti ylisanoja sisuksestaan. Yritimme tilata jälkiruokaviiniä, mutta sellaista ei paikasta löytynyt. Konjakin tuuraajaksi ehdotettu Jekku ei sekää sytyttänyt. Tsaarista ei tainnut löytyä Stolin lisäksi mitään autenttista venäläistä tuotetta. Todella sääli. Keskustelumme pyöri onnistumisten ihmettelemisessä ja raflan lukuisten kehitysideoiden ruotimisessa. Vaikeissa asioissa tunnutaan onnistuvan, mutta helpoimmissa onnutaan. Palvelu oli epävarmaa, mutta silti toimivaa. Palveltavia pöytiä oli tosin puolet ajasta kaksin kappalein. Lisämyynnin tekeminen olisi ollut helppoa, mikäli tarjonta olisi ollut edes tavallisen ravintolan tasoa.
Tsaarin taustalla on kuulemma venäläismiehitys. Kokin vierailu salin puolella olisi nostanut fiilistä roimasti. Lopputulemana paikasta jäi keskikertainen jälkimaku, jossa mukana annos neukkula-kitchiä. Hyvä, kikkailematon perusruoka ei riitä yksinään ravintolan pyörittämiseen. Skarppaamalla Tsaarista saisi hauskan vaihtoehdon monenlaiseen illanviettoon. Hinnoittelu oli maltillista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Näkisin helposti itseni piipahtamassa paikalle blinintuskassa kaksin tai suuremman seurueen kanssa.
Ravintola Tsaari
Tammelan puistokatu 26-28, Tampere
