Tuhansia vuosia lääkkeenä käytetyn rohdoskasvin uskotaan auttavan lukuisiin vaivoihin aina stressistä polvikipuun.
Ashwagandhaa eli rohtokoisiota on käytetty jo yli 3000 tuhannen vuoden ajan sen lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi. Tämän kasvin uskotaan auttavan lukuisiin vaivoihin aina stressinhallinnasta kivunlievitykseen, ja nykyiset tutkimukset todistavat, että näissä väitteissä saattaa olla hyvinkin perää.
Ashwagandha-jauhe onkin viime vuosina saavuttanut laajan suosion hyvinvoinnista kiinnostuneiden ihmisten keskuudessa.
Tutkimuksissa rohtokoision käyttö on todettu turvalliseksi, eikä sen käyttöön ole havaittu liittyvän suurta haittavaikutuksen riskiä. Tästä huolimatta esimerkiksi diabeetikkojen ja kilpirauhassairauksista kärsiviä kehotetaan varovaisuuteen rohtokoision käytön kanssa. Raskaana oleville rohtoa ei suositella lainkaan.
Seuraavat tieteellisesti osoitetut syyt puhuvat tämän superfoodin puolesta.
1. Rentouttaa ja lievittää stressiä
Tutkimuksissa tämän kasviperäisen lääkkeen sisältämillä yhdisteillä on todettu olevan rauhoittavia ja stressiä laukaisevia vaikutuksia. Varhaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että 300–500 milligramman annos rohtokoisiota päivässä voi vähentää stressihormonina tunnetun kortisolin määrää elimistössä jopa 28 prosentilla.
2. Piristää seksielämää
Jos kaipaat petipuuhiisi vipinää, tämä lääkekasvi saattaa olla ratkaisu ongelmiisi. Pienessä tutkimuksessa rohtokoision on todettu lisäävän naisten seksuaalista nautintoa ja orgasmikyvykkyyttä. Osittain tämä tulos saattaa selittyä kasvin rentouttavalla vaikutuksella.
3. Auttaa taistelussa harmaita hiuksia vastaan
Vähemmän harmaita hiuksia? Jos hiusten harmaantuminen tuottaa päänvaivaa, tätä lääkekasvia kannattaa kenties kokeilla. Muutamat tutkimukset ovat osoittaneet rohtokoision päivittäisen käytön lisäävän melaniinintuotantoa, mikä puolestaan voi auttaa taistelussa harmaita hiuksia vastaan.
4. Saat sinut näyttämään nuoremmalta
Vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan rohtokoisio on täynnä tehokkaita antioksidantteja, jotka auttavat vähentämään vapaiden radikaalien määrää elimistössä ja näin ollen hidastamaan ikääntymisen merkkien ilmestymistä.
5. Lievittää polvivaivoja
Journal of Ayurveda and Intergrative Medicine -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa kasvin sisältämien, steroidien tapaan toimivien yhdisteiden todettiin lievittävän nivelkipua ja rauhoittavan nivelkipuun liittyvää tulehdusta.
LUE MYÖS: Resepti, joka saa ihosi ja sinut hehkumaan – tätä simppeliä pastaruokaa on pakko kokeilla!
6. Tehostaa muistia ja auttaa suojelemaan syövältä
Tutkimuksissa on löydetty väitteitä siitä, että rohtokoisio voisi auttaa myös taistelussa syöpää ja muistihäiriöitä vastaan. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan.
7. Auttaa lihaksia kasvamaan
Kauan ennen erilaisia proteiinijuomia rohtokoisiota on käytetty lääkkeenä lihasten vahvistamiseen. Vaikka rohtoa on käytetty lihasten vahvistamiseen jo antiikin kiinassa, kliinisissä tutkimuksissa tästä on vielä hyvin vähän näyttöä. Joissain tutkimuksissa kasvin on todettu lisäävän lihasten tehoa ja vähentävän väsymystä.
8. Saattaa parantaa verensokeria
Varhaiset tutkimukset viittaavat siihen, että rohtokoisio saattaa parantaa veren glukoosipitoisuutta. Tämä tarkoittaisi sitä, että lääkekasvin avulla voitaisiin ehkäistä esimerkiksi sokeristen herkkujen aiheuttamia verensokeripiikkejä.
Lähde: Women’sHealthMag