Mausteita on syöty tuhansia vuosia. Viime vuosikymmeninä eri mausteita, kuten maustekurkumaa ja chiliä, on tutkittu paljon. Mausteisiin liitetään joitain terveysvaikutuksia, mutta edistääkö niiden syöminen terveyttä?
Etenkin viime aikoina tietyt mausteet ovat saaneet superfoodin leiman. Esimerkiksi maustekurkuman on väitetty parantavan vastustuskykyä ja suojaavan sairastumisilta.
Hillary Clintonin taas väitettiin syövän päivittäin chiliä presidenttikampanjansa aikaan taistellakseen sairastumisia vastaan. Ovatko mausteet todella maineensa veroisia parantajia? Aiheesta uutisoi BBC.
Chili yhdistetty matalampaan kuolemanriskiin
Chilien terveyshyötyjä on tutkittu paljon. Tutkijat ovat löytäneet chileistä sekä hyödyllisiä että haitallisia vaikutuksia.
Chilit sisältävät aktiivista kemiallista yhdistettä kapsaisiinia. Kapsaisiini aiheuttaa chilin syönnistä tulevan polttelevan tunteen. Joidenkin tutkimusten mukaan kapsaisiini voi pidentää elinikää.
Vuonna 2019 tehdyssä italialaisessa tutkimuksessa havaittiin, että neljä kertaa viikossa chiliä syövillä henkilöillä oli pienempi riski kuolla kuin ihmisillä, jotka eivät koskaan syöneet chiliä.
Samantapaisia tuloksia antoi myös Kiinassa vuonna 2015 toteutettu tutkimus, jonka mukaan chilin syöminen liittyy matalaan kuolemanriskiin. Tulisia ruokia viikoittain syövien riski kuolla oli 14 prosenttia pienempi kuin niiden, jotka söivät tulisia ruokia harvemmin kuin kerran viikossa.
Molemmissa tutkimuksissa chilin syönti yritettiin erottaa muista terveyteen liittyvistä tekijöistä, kuten terveellisestä ruokavaliosta, liikunnan määrästä ja tupakoinnista.
– Tärkeä löydös oli, että runsas tulisten ruokien syöminen on yhteydessä madaltuneeseen kuolemanriskiin, erityisesti syöpiin sekä sydän- ja hengityssairauksiin liittyvissä kuolemissa, sanoo tutkija ja Harvardin yliopiston ravitsemusprofessori Lu Qi.
On kuitenkin otettava huomioon, että chiliä paljon kuluttavat henkilöt saattoivat olla alunperinkin terveempiä kuin henkilöt, jotka eivät syöneet chiliä. Lisäksi kiinalainen tutkimus seurasi ihmisiä keskimäärin 7 vuotta. Vaikka chilillä olisikin edullisia terveysvaikutuksia, ne eivät vaikuta päivissä tai kuukausissa.
Lu Qin mukaan tutkimustulokset voivat osittain selittyä kapsaisiinin suotuisilla terveysvaikutuksilla.
– Tietyt tulisten ruokien ainesosat, kuten kapsaisiini, parantaa ruoansulatusta, veren kolesteroliarvoja sekä kehon tulehdustiloja, Qi sanoo.
Chilien syömisellä voi olla myös muita terveysvaikutuksia
Tutkimukset osoittavat, että kapsaisiini voi lisätä energiankulutusta ja vähentää ruokahalua. Qatarin yliopiston ravitsemusosaston apulaisprofessori Zumin Shin mukaan chilin syönti on yhteydessä pienentyneeseen ylipainoriskiin. Lisäksi siitä on hyötyä korkeaan verenpaineeseen.
Zumin Shi löysi runsaasta chilin kulutuksesta myös haittapuolia. Naisen löydöksen mukaan paljon chiliä syövillä henkilöillä oli huonommat kognitiiviset kyvyt kuin vähemmän chiliä syövillä.
Tämä näkyi erityisesti muistissa: yli 50 grammaa chiliä päivässä syövillä henkilöillä oli lähes kaksi kertaa suurempi riski huonoon muistiin, raportoivat tutkittavat henkilöt. On kuitenkin huomattava, että itse raportoituja tietoja ei voida pitää tutkimuksessa järin luotettavina.
Chilin polttava vaikutus on kiinnostanut tutkijoita jo pitkään. Se perustuu kasvien tapaan suojella itseään taudeilta ja tuholaisilta. Sillä saattaa olla yhteys heikentyneisiin kognitiivisiin kykyihin.
Ihmiset eivät yleensä kuitenkaan kuluta chiliä suuria määriä. On mahdollista, etteivät ihmisten syömät määrät ole riittäviä terveysvaikutusten saamiselle.
Maustekurkuman terveyshyödyistä ei ole kovaa näyttöä
Myös maustekurkumaan liitetään suotuisia terveysvaikutuksia. Maustekurkuman väitetyt terveysvaikutukset ovat yhteydessä sen sisältämään kurkumiiniin. Kurkuman väitetään parantavan tulehdustiloja, stressiä ja muita tauteja.
Kurkuman terveyshyödyille ei kuitenkaan löydy vankkoja todisteita. Laboratoriotutkimuksissa kurkuman on havaittu muun muassa torjuvan syöpää. Laboratorio-olosuhteet poikkeavat kuitenkin paljon normaalin ihmiskehon toiminnasta.
Kurkuma ei liukene helposti veteen, jonka takia keho ei pysty kunnolla hyödyntämään syötyä kurkumaa.
Kathryn Nelson, tutkimusassistentti Minnesotan yliopistosta, päätti tutkia kurkumiinia törmättyään jatkuvasti sen väitettyihin terveyshyötyihin. Hänen mukaansa kurkumiini ei sovellu lääkemolekyyliksi, sillä keho ei pysty hyödyntämään sitä ruoansulatuksen jälkeen.
– On mahdollista, että maustekurkumassa on jotain muuta tutkimisen arvoista. Kurkumiini se ei kuitenkaan ole, Nelson toteaa.
Nainen ei suosittele kurkumiinin käyttöä lääkitsemismielessä.
Terveysvaikutukset voivat liittyä mausteisiin epäsuorasti
Mausteista saadut terveyshyödyt eivät välttämättä liity itsessään mausteisiin, vaan siihen, minkä kanssa mausteita syömme. Mausteita käytetään usein esimerkiksi kasvisten kanssa, ja kasvisten syöminen on tunnetusti terveydelle hyödyllistä.
Monet tutkijat uskovat, että mausteiden terveyshyödyt johtuvatkin siitä, miten käytämme mausteita. Mausteilla voi esimerkiksi korvata suolan.
– Mausteet tekevät ruoasta maukasta, ja voivat olla terveellisempi vaihtoehto suolalle, sanoo tohtori Lipi Roy.
Nykyiset ajatukset mausteiden terveyshyödistä ja parantavista vaikutuksista muistuttavat keskiajalla vallineita uskomuksia, jolloin mausteita käytettiin vaihtoehtoisina lääkkeinä. Niiden parantavista vaikutuksista ei kuitenkaan löydy vedenpitäviä todisteita, joten mausteilla ei kannata lähteä korvaamaan lääkkeitä.
LUE MYÖS: Ruoat, jotka parantavat vastustuskykyäsi – näitä kannattaa syödä!
Lue kaikki lifestyle-artikkelit
Lähde: BBC
***
Videolla kerrotaan neuvoja chilin kasvatukseen.
7:41