Helsinkiläinen jäätelötehdas vastaa kasvavaan tuotekysyntään ja tuo markkinoille laktoosittomia ja vegaanisia jäätelötuutteja gluteenittomalla vohvelilla.
Kevään ensimmäiset jäätelöuutuudet ovat julki. Itä-Helsingissä toimiva, premium-jäätelöitä valmistava Kolmen kaverin jäätelö kertoo tiedotteessaan kasvattavansa jälleen erikoisruokavalioihin sopivien jäätelöidensä valikoimaa. Jäätelötehdas tuo nyt markkinoille kaikkien aikojen ensimmäiset tuuttinsa. Aiemmin yrityksellä on ollut valikoimissaan jäätelöpurkkeja ja muutaman vuoden ajan myös jäätelöpuikkoja.
Nyt kauppoihin tulee gluteenittomalla vohvelilla varustettuja jäätelötuutteja, joista kaikki ovat laktoosittomia ja yksi täysin vegaaninen. Maaliskuussa kauppoihin saapuvat tuuttimaut ovat Kinuski & Merisuola, Suklaa & Vaniljakastike sekä Pistaasi, joista viimeksi mainittu on vegaaninen. Tuutit ovat suklaakuorrutettuja.
Gluteenittomia jäätelötuutteja on tällä hetkellä markkinoilla verrattain vähän. Keväällä 2021 gluteenittomia vaihtoehtoja pakastealtaassa olivat Keliakialiiton mukaan tietyt Pirkka-brändin jäätelötuutit, Valio Jäätelöfabriikin tuutit sekä kaksi Choice-brändin tuuttia. Lisäksi gluteenittomia tuutteja valmistaa myös ainakin SIA Jäätelö.
Kolmen kaverin jäätelön Heikki Huotarin mukaan tuuttibisnekseen lähteminen oli yritykselle luonnollinen jatkumo menestyksekkään jäätelöpuikkolanseerauksen perään.
– Kun aikoinaan aloimme tehdä purkkeja, ajattelimme, että olisi todella hienoa tehdä joskus myös puikkoja ja tuutteja. Ajatusmallimme on aina tuoda markkinoille uudenlaisia juttuja – sellaisia, jotka selvästi kuluttajia kiehtovat, Huotari kertoo MTV:lle.
Premium-tuotteilla nyt hurja kysyntä
Elintarvikemarkkinoilla vallitsee nyt Huotarin mukaan yksi selkeä trendi: niin sanotut premium-tuotteet viedään nyt käsistä.
– Parempilaatuisille tuotteille on mahdottomasti kysyntää kaupoissa. Kauppaketjut ovat kertoneet, että ihmiset ostavat pandemian myötä laadukkaampia tuotteita kotiin.
Premium- tai herkuttelujäätelöiden suosion kasvua povattiin jo vuonna 2018.
– Premium-jäätelö ostetaan itselle, sen kanssa ei tehdä kompromisseja. Kun ostetaan isoja pakkauksia, ne ostetaan perheelle, mutta herkuttelujäätelöt ostetaan itselle, Valion jäätelöistä vastaava kategoriajohtaja Jussi Mattsson totesi tuolloin MTV:lle.
Muun muassa Talouselämä uutisoi tammikuussa, että elintarvikejätti Unilever suunnittelee Sipoossa sijaitsevan Ingman-jäätelötehtaan tuotantonsa lakkauttamista ja siirtämistä ulkomaille. Kolmen kaverin jäätelön mukaan yhä harvempi jäätelötuutti valmistetaankin pian enää Suomessa. Vähemmistössä ovat myös ne jäätelötuutit, jotka eivät sisällä mitään keinotekoisia maku-, väri- tai säilöntäaineita.
– Meidän ehdottomana periaatteenamme on, että maku syntyy aidosta raaka-aineesta, esimerkiksi pistaasia ei korvata karvasmantelilla, tai aitoa vaniljaa vanilliinilla, toteaa Kolmen kaverin Ilkka Wikholm tiedotteessa.
Premium-jäätelöitä Suomessa valmistaa Kolmen kaverin jäätelön lisäksi muun muassa Suomisen Maito Oy (Jymy-jäätelöt) sekä Suomen jäätelö.
Lue myös: Mistä tunnistaa aidon vaniljajäätelön? Jäätelötehtaan Heikki kertoo totuuden "mustista pisteistä"
Jäätelöiden lisäksi ilmiö näkyy muun muassa valmisruoissa. MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on aiemmin uutisoitu, miten laadukkaammat valmisruoat ovat kasvattaneet huikeasti myyntejään.
Laktoosittomuus on edelleen valttikortti, gluteenittomuus plussaa
Kolmen kaverin jäätelötehtaalla haluttiin ottaa uutuustuotteissa myös mahdollisimman hyvin erikoisruokavaliot huomioon. Valitettavasti kotimaista gluteenitonta vohvelia ei tuutteihin ollut saatavilla, joten nyt yritys tilaa ne Keski-Euroopasta.
Onko erikoisruokatuotteille oikeasti jäätelöbisneksessä kova kysyntä?
– Ylivoimaisesti isoin on laktoosittomuus. Tiedämme, että jopa 30 prosenttia kuluttajista suosii laktoosittomia tuotteita. Gluteenittomuus ja vegaanisuus ovat pienempiä ja niissä jäädään alle 10 prosenttiin, Huotari kertoo.
Vaikka vegaaneja onkin verrattain vähän, niin moni kuluttaja suosii silti Huotarin mukaan kasvipohjaisia tuotteita.
– Ylivoimaisesti isoin kuluttajaryhmämme ovat fleksaajat.
Vegaanihaaste.fi-sivuston mukaan fleksaaja on henkilö, joka pääsääntöisesti syö kasvisruokaa mutta joka syö satunnaisesti lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita
Jäätelötehtaan suosituin tuote meinasi jäädä kokonaan tekemättä
Jäätelössä tärkein tekijä on kuitenkin lopulta maku. Jos kasvipohjaisesta tuotteesta haluaa koko kansan hitin, sen on maistuttava yhtä hyvältä tai jopa paremmalta kuin eläinperäisen tuotteen.
Hieman yllättäen, Kolmen kaverin jäätelön suosituimmaksi yksittäiseksi tuotteeksi viime kesänä nousi vegaaninen laku-vadelmapuikko. Jos tuotteen lanseeraus olisi riippunut Heikki Huotarista, ei koko puikkoa olisi tullut edes myyntiin.
– Ajattelin silloin, että makuyhdistelmä on ehkä turhan outo ja sanoin, että ei kannata lanseerata. Ajattelin tuolloin, että ei voi olla isoa kuluttajaryhmää, joka tätä syö. Onneksi uskoin kuitenkin muita, Huotari nauraa.
Tällaiset jäätelöt nousevat yleensä hiteiksi
Hittijäätelöiksi nousevatkin usein sellaiset tuotteet, joissa on tuttuja raaka-aineita yhdisteltynä, kuten tässä tapauksessa vadelmaa ja lakritsia. Jos raaka-aineet ovat liian outoja, kuluttajat eivät uskalla niitä ostaa ja maistaa. Esimerkiksi kookos on Huotarin mukaan suomalaisille vielä hieman liian eksoottinen maku.
– Meillä oli yhden kauden jäätelömakuna kookos-lakritsi. Se oli hitti, kun se tuli, mutta sitten se vain lopahti.
Onneksi jäätelöbisneksessä voi kuitenkin aina myöhemmin palata makuihin, jotka eivät vielä välttämättä 10 vuotta sitten ottaneet tuulta alleen pakastealtaissa.
Suomessa valmistettavia Kolmen kaverin jäätelöitä myydään laajasti myös Ruotsissa, ja myös jäätelötuutit rantautuvat länsinaapuriin maaliskuun alussa. Kevään mittaan on odotettavissa vielä lisää jäätelöuutisia niin Kolmen kaverin jäätelöltä kuin muiltakin jäätelövalmistajilta.
Lue myös: Yhä useampi haluaa kokeilla – K- ja S-ruokakaupoissa näkyy nyt yksi selkeä buumi: "Siihen haluamme suomalaisia kannustaa"
Katso myös: Faktoja vaniljajäätelöstä – ovatko mustat pilkut jäätelössä oikeasti hyvä vai huono juttu?
1:23