Sushia limun tapaan automaatista? Pian se on mahdollista Suomessakin.
Erilaiset ruokaa myyvät automaatit ovat viime vuosina yleistyneet maailmalla ja Suomessakin. Olemme aiemmin kertoneet MTV Uutisissa muun muassa suosituiksi nousseista pizza-automaateista.
Lue myös: MTV testasi Kauniaisten ennennäkemättömän "pömpelin" – automaattipizza valmistuu kolmessa minuutissa, ja tältä se maistuu!
Nyt Suomeen ovat rantautumassa myös pömpelit, joista voi ostaa sushia. Nämä automaatit eivät sentään valmista sushia, mutta niistä voi ostaa erilaista kylmäsäilytystä vaativaa ruokaa. Suomen ensimmäinen sushiautomaatti oli maaliskuussa näytillä ravintola-alan ammattilaisille suunnatuilla FFCR-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
FoodVend Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkö Niklas Sundholm kertoo MTV Uutisille vastaavien automaattien olevan yleisiä ja suosittuja jo esimerkiksi Puolassa.
Sushin lisäksi automaateissa myydään esimerkiksi kakkupaloja, leipiä tai muita kylmätuotteita.