Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Tätä ruokaa sinäkin voisit todellisuudessa syödä kymmenen kertaa enemmän – halvempaa kuin lohi: "Rasva on pehmeää ja proteiinia runsaasti"

7:44img
Julkaistu 01.10.2020 09:21

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Jopa 80 prosenttia suomalaisten syömästä kalasta tulee ulkomailta, samaan aikaan kun esimerkiksi Itämeren silakkaa päätyy lähinnä rehuksi ja vain murto-osa lautasille.

Videolla yksi mainio vaihtoehto silakasta: silakka-tempura!

Suomalaiset syvät lihaa vuosittain yli suositusten, vaikka meressä riittäisi kotimaista terveellistä kalaakin. Luonnonvarakeskus Luken mukaan tilanne on paradoksaalinen. 

– Suomen merialueen saalista 95 prosenttia on silakkaa ja kilohailia. Tällä hetkellä silakkaa syödään kuitenkin vain noin 200−300 grammaa vuodessa. Jos kalansaalis käytettäisiin tehokkaasti, silakan käyttöä elintarvikkeena voitaisiin lisätä vähintään kymmenkertaiseksi nykyisestä, Lukesta kommentoitiin jo vuonna 2019.

Vaihda uunilohi edes välillä uunisilakkaan

Itämeri.fi-sivuston mukaan suosituin kala suomalaisten ruokapöydässä on norjalainen kasvatettu lohi. Perässä seuraavat ruotsalainen kirjolohi ja Aasiasta tuotu tonnikala.

Nappaa resepti herkullisiin uunisilakoihin

Pro Kala ry muistuttaa, että myös silakka sopii uuniruokiin mainiosti. Silakkafileiden kanssa ei tarvitse miettiä ruotojen poistamista eikä kokonaistenkaan silakoiden perkaaminen ja fileoiminen itse vaadi erityisiä apuvälineitä.

– Ravintoarvoiltaan silakka on ihanteellinen syksyn pimeneviin iltoihin. Saamme yhä vähemmän D-vitamiinia auringonvalon avulla, joten ravinnosta saatavien vitamiinien tarve kasvaa. Silakassa, kuten muissakin kaloissa, on runsaasti D-vitamiinia. Lisäksi hopeakylkisessä pikkukalassa rasva on pehmeää ja proteiinia on runsaasti, Pro Kala ry:stä sanotaan.

Itämeren tilasta huolestuneille silakka on  ykkösvaihtoehto: silakan kalastus on tehokkaimpia tapoja poistaa merestä ravinteita, jotka aiheuttavat meren rehevöitymistä. Silakkasaaliin mukana merestä poistuu fosforia ja typpeä, jotka ovat ihmiselle elintärkeitä ravintoaineita, mutta voivat vesistöissä aiheuttaa esimerkiksi sinilevän määrän kasvamista. Silakka onkin ekologista lähiruokaa parhaimmillaan.

Ekologisia kalamurekepihvejä

Silakat sopivat myös vaikkapa kalamurekepihvien raaka-aineiksi. Luonnonkaloista tehtyjen kalamurekepihvien suuri valtti on niiden ekologisuus. Esimerkiksi silakan ja särjen pyynti vähentää ravinteita vesistöissä.

– Kalapihvit ovat siitä loistava ruoka, että siihen soveltuvat myös useat ruotoiset järvikalat. Ruokalajina se on kuitenkin kodeissa aika unohdettu, vaikka kyseessä on edullinen, erittäin maukas ja nopeakin ruokalaji, Uudenmaan Marttojen kotitalouden asiantuntija Marjo Ranta kehui keväällä.

Stadin Silakkamarkkinat alkavat tuttuun tapaan

Stadin Silakkamarkkinat käynnistyvät tuttuun tapaan lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, ja silakkaostoksille ehtii aina seuraavan viikon lauantaihin saakka. Stadin Silakkamarkkinat on Suomen vanhimpia yleisötapahtumia, jota on juhlittu Helsingissä jo vuodesta 1743. Vuosien mittaan Silakkamarkkinat on kasvanut yhdeksi kaupungin syyskauden merkkipaaluista, jossa yhdistyvät Helsingin merellinen saaristolaisperinne ja moderni ruokakulttuuri. 

– Stadin Silakkamarkkinoilla on pitkä historia kalastuselinkeinon, terveen Itämeren sekä silakan ja muun särkikalan puolestapuhujana. Särkikalan kalastaminen auttaa vähentämään Itämeren rehevöitymistä, joten silakan syöminen on jo itsessään ekoteko, muistuttaa myös Silakkamarkkinoiden vastaava tuottaja Susa Nokelainen.

Koronavirustilanteen vuoksi Stadin Silakkamarkkinoilla ei järjestetä avajais- tai oheisohjelmaa, vaan yleisön toivotaan hyödyntävän markkinoiden laajoja aukioloaikoja kokonaisuudessaan. Pääosin ruoka-alan ammattilaisista koostuva Silakkaraati kokoontuu suljetuin ovin valitsemaan vuoden parhaat silakkatuotteet eri kategorioissa, ja voittajat julistetaan verkossa sunnuntaina 4. lokakuuta.

Katso resepti: Kalamurekepihvit ja lantturanskalaiset – perinneruokaa Marttojen ohjeella

Lue myös: Yksi asia on todella vinksallaan suomalaisten kalan syönnissä – kokki jyrähtää: "Norjalaisesta lohesta ei pitäisi julkaista enää yhtäkään reseptiä"

Lähteet: Luke, Pro Kala ry, Itämeri.fi, Stadin Silakkamarkkinat

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka