Rapeat ja herkulliset ranskalaiset on mahdollista loihtia myös kotiuunissa. Popsugar.com paljasti kikan, joka takaa perunoiden rapeuden.
Ranskalaiset perunat saavat pintaansa ekstrarapeutta, kun upotat ne ennen maustamista ja paistamista kuumaan veteen kymmeneksi minuuksi. Veteen upottaminen tekee ranskalaisista päältä rapeita ja sisältä kuohkeita ja pehmeitä.
Ohje:
Parhaat ranskanperunat syntyvät Rosamunda-lajikkeesta. Pese perunat hyvin ja pilko ne oikeanmallisiksi.
Aseta leikatut perunat kuumalla vedellä täytettyyn kulhoon kymmeneksi minuutiksi. Kaada vesi pois ja nosta perunat pois kulhosta. Kuivaa perunat liinalla. Kuivaa myös kulho kunnolla ja nosta kuivatut perunat takaisin kulhoon.
Mausta perunat oliiviöljyllä, suolalla ja halutessasi myös pippurilla ja sekoita kunnolla. Aseta ranskanperunat uunipellille ja peitä ne foliolla. Paista uunissa noin 240 asteessa viiden minuutin ajan ja poista sen jälkeen folio.
Paista perunoita vielä noin 15–20 minuutin ajan, kunnes ne ovat kullankeltaisia ja rapeita. Käännä pelti puolessavälissä toisinpäin, mikäli perunat näyttävät paistuvan epätasaisesti.
Mausta uunista tulleet ranskanperunat haluammillasi mausteilla ja tarjoile kuumina.