Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Tiedätkö, miksi kahvinkeittimeen lisätään aina kylmää vettä?

kahvinkeitin kahvi
Maukas kahvi syntyy laadukkaasta ja puhtaasta vedestä. Shutterstock
Julkaistu 07.11.2018 08:20

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Kahvia keitettäessä säiliöön kehotetaan aina kaatamaan kylmää vettä. Neuvo on tuttu, mutta tiedätkö, mihin se oikein perustuu?

Kahvia keitettäessä veden laadulla ja puhtaudella on valtava merkitys, sillä valmiista kahvista yli 98 prosenttia on vettä. 

Kahvin valmistukseen käytettävän veden tulee olla ensisijaisesti raikasta. Jos vesi on esimerkiksi seissyt liian kauan, on siitä hävinnyt ilmaa, joka on maun kannalta olennaista, Pauligin verkkosivuilla kerrotaan. 

Hyvää kahvia ilman mittaa? Videon vinkillä se onnistuu! Artikkeli jatkuu videon alla. 

0:43img

Tämän seikan vuoksi vettä ei ole suositeltavaa laittaa valmiiksi esimerkiksi illalla seuraavaa aamua varten.

Sen lisäksi, että veden tulee maistua hyvältä sellaisenaankin, veden tulee olla kylmää kahdestakin eri syystä. Ensimmäinen syy on se, että kuuma vesi menettää maun kannalta tärkeää ilmaa. Ilman lisäksi kuumaan veteen on saattanut liueta kivennäis- ja muita aineita, joilla saattaa olla negatiivinen vaikutus kahvin makuun.

LUE LISÄÄ AIHEESTA: Suomalaisille tyypillinen kahvinkeittomoka johtaa helposti kitkerään lopputulokseen:” Monesti tehdään se virhe, että…”

Lähteet: Paulig, Moccamaster

Tuoreimmat aiheesta

Kahvi