Italialainen perinneherkku lasagne maistuu myös suomalaisille. Tiesitkö sinä näitä faktoja suussa sulavasta pastaruoasta?
1. Lasagne tunnettiin jo muinaisessa Roomassa
Italialaisella herkkuruoalla lasangella on pitkät perinteet ja sen historia ulottuu jopa ajanlaskumme alkuun. Lasagne mainittiin ensimmäistä kertaa jo muinaisen Rooman keittotaiturin Marco Gavio Apicion reseptikirjasessa.
2. Tärkeimmät ainesosat
Béchamel-kastike on yksi lasagnen tärkeistä ainesosista, vaikka kaikki reseptit eivät tätä herkkua sisälläkään. Lasagnella tarkoitetaan kuitenkin yleensä pastalevyistä, béchamelista, täytteestä kuten bolognese-kastikkeesta ja parmesanjuustosta valmistettua uuniruokaa.
3. Napolissa herkutellaan carnival-lasagnella
Napolilaista carnival-lasagnea nautitaan perinteisesti laskiaisena ennen paastonaikaa. Lasagne voi sisältää muun muassa lihapullia, makkaraa, ricottajuustoa, mozzarellaa ja kananmunaa.
4. Lasagne voi olla myös vihreää
Vihreä lasagne on suosittu versio perinneherkusta ja sen valmistuksessa käytetään pinaattia. Lasagnessa voi esimerkiksi olla vuorotellen valkoisia/keltaisia ja vihreitä pastalevyjä.
5. Viisi kerrosta muodostaa täydellisen lasagnen
Montako kerrosta on täydellisessä lasagnessa? Määrä vaihtelee reseptin mukaan, mutta viiden kerroksen sanotaan olevan täydellinen määrä.
6. Mamma tietää parhaan reseptin
Italialaisten mielestä vain "mamma" osaa tehdä täydellistä lasagnea. Lasagne on italiassa tärkeä perinneherkku ja jokaisessa perheessä on oma, sukupolvelta toiselle siirtynyt täydellinen lasagneresepti.
7. Lasagnen lihakastike on ragù
Ragùlla tarkoitetaan lihakastiketta, joka yhdessä béchamelin ja parmesanjuuston kanssa on yksi tärkeimmista lasagnen ainesosista. Täydellinen ragù on kirkkaanpunaista ja lihana käytetään puoliksi naudan ja puoliksi porsaan lihaa.
8. Jogurtti sopii kevyeen lasagneen
Jos haluat tehdä kevyemmän version lasagnesta, voit käyttää béchamel-kastikkeessa jogurttia.
9. Lasagne on internetin suosituin resepti
Maailman suosituimmalta reseptisivustolta, Allrecipes.com:ilta löytyvä lasagneresepti "World's Best Lasagna" on kerännyt viidessä vuodessä yli 12 miljoonaa katselukertaa ja saanut 10 423 arvostelua. Se onkin luultavasti koko länsimaisen, englanninkielisen internetin suosituin yksittäinen resepti. Reseptiä on kehuttu maailman parhaaksi lasagneksi.
Maailman parhaan lasagnen reseptin löydät Makuja-sivuilta.
Lähde: Finedininglovers
(MTV LIFESTYLE)