Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Uusi pikaruokahitti? Helsinkiläisravintolan uutuus yhdistää kaksi suosikkiherkkua

munakasburgeri egg
Ravintola EGGin munakasburgeri.EGG
Julkaistu 13.10.2017 13:07

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Munakkaisiin keskittyvä helsinkiläisravintola päätti yhdistää kaksi pikaruokahittiä.

Helsingin Katajanokalla sijaitseva ravintola EGG on tuonut myyntiin uudenlaisen pikaruoan: munakasburgerin. Michelin-kokki Jouni Toivasen ja Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjulan ravintola EGG on aiemmin keskittynyt juurikin munakkaisiin. Nyt kansainvälisen munapäivän kunniaksi ravintolassa päätettiin kokeilla jotain täysin uutta: kaksi hittiruokaa, munakkaan ja hampurilaisen yhdistävää pikaruokaa. 

– Idea lähti ihan siitä, että halusimme "grab and go" -tuotteen, eli sellaisen jonka voi napata mukaan vaikka töihin, Jouni Toivanen kertoo MTV:n Makuja.fi-ruokasivustolle burgerin synnystä.

munakasburgeri 2 egg

Hampurilaisämpylän välissä ei siis tarjoilla perinteistä pihviä, vaan se on korvattu kokonaan munakkaalla. Munakkaista on saatavilla tuttuun tapaan liha-, kala- ja kasvisversiot. Burgerin välissä oleva munakas kruunataan tietysti asiaankuuluvilla kastikkeilla. Toivasen mukaan burgereita on perjantaina, kansainvälisenä munapäivänä, saatavilla kymmenisen kappaletta. Ensi viikosta eteenpäin uutuuspikaruokaa on valikoimissa jo enemmän. 

Hyvän munakkaan salaisuus?

Mikä sitten on munakkaisiin keskittyvän ravintolan päätuotteen, eli tavallisen munakkaan salaisuus? Toivasen mukaan hyvässä munakkaassa oleellisinta on kypsyys.

– Sen täytyy olla juuri oikean kypsyinen, eli juuri ja juuri kypsä. Munakas on valmis, kun se on juuri ja juuri hyytynyt, Toivanen kertoo.

Michelin-kokin oma suosikkimunakas sisältää juustoa ja se viimeistellään ruskisteltulla voilla. Mitään muuta ei miehen mukaan tarvita.

– Pidän yksinkertaisista mauista, Toivanen sanoo. 

***

7:50img

Tuoreimmat aiheesta

Makuja