Tiesitkö, että kananmunat säilyvät käyttökelpoisina vielä viikkoja parasta ennen -merkinnän jälkeenkin?
Ruokaa, jota olisi voinut vielä hyvin käyttää, heitetään usein pois vain parasta ennen -merkinnän vuoksi. Esimerkiksi kananmunat säilyvät kuitenkin käyttökelpoisina viikkoja merkinnän jälkeenkin.
Kananmunat voivat säilyä jopa 3–5 viikkoa päiväysmerkinnän jälkeen
Kananmunien säilyvyys saattaa hämmästyttää monia. Asiantuntija Dana Gundersin Natural Resources Defense -neuvostosta kertoo, että kananmunat ovat käyttökelpoisia vielä kolmesta viiteen viikkoon parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoo nettisivuillaan, että parasta ennen -merkinnällä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Eviran mukaan elintarvike on yleensä käyttökelpoinen vielä päiväyksen jälkeenkin.
Lähde: Evira
Käytä maalaisjärkeä
Monet ihmiset tuijottavat liikaa pakkauksissa lukevia päiväyksiä. Gundersin mukaan merkintöjen voidaan kuitenkin sanoa perustuvan valmistajien parhaimpiin veikkauksiin siitä, kuinka kauan tuote pysyy varmasti tuoreimmillaan.
Kananmunia ei kannata säilyttää jääkaapin ovessa, vaikka monissa jääkaapeissa niille on siihen oma paikka tehtykin. Jokainen oven avaus altistaa ne lämpimälle ilmavirralle. Kananmunia tuleekin Gundersin mukaan säilyttää mieluiten jääkaapin perällä.
Testaa kananmunan käyttökelpoisuus
Gunders antaa yksinkertaisen vinkin kananmunien käyttökelpoisuuden testaamiseen.
– Laita kananmunat vedellä täytettyyn kulhoon. Jos munat uppoavat veden alle, ovat ne vielä käyttökelpoisia. Jos ne kelluvat, ei niitä kannata enää syödä.
Lähteet: Npr.org