Kalapöytä on laivojen joulubuffetien ehdoton suosikki.
Laivayhtiöt panostavat yhä enemmän joulunajan ruokakattauksiinsa. Erilaisia joulubuffeteja löytyy ainakin Tallinnaan ja Ruotsiin risteileviltä laivoilta. Pääsimme muutama vuosi sitten testaamaan sekä Viking Linen, Tallink Siljan että Eckerö Linen joulubuffetien antimet.
Nyt Viking Linelta kerrotaan joulubuffetvalikoiman laajentuneen entisestään. Yhtiön laivoilla buffet sisältää yli sata ruokalajia eli neljänneksen viime vuotta enemmän. Erityisesti klassikkoruokalajeja on lisätty entisestään.
Loppuvuonna jopa 70 prosenttia laivalla ruokailevista valitsee Viking Linen mukaan buffetin, kun muina aikoina vähintään puolet matkustajista suuntaa à la carteen tai laivojen muihin ravintoloihin.
Kodeista jo lähes kadonneet jouluruokalajit keräävät buffetissa yllättäen uutta suosiota.
Lue myös: Ruotsinlaivan buffetista poistettiin suosittu ruoka – lopputuloksena palautevyöry: "Kokeilimme, ei toiminut"
Lipeäkalasta tullut yllätyssuosikki – moni ei tajua syövänsä sitä
Viking Linen mukaan esimerkiksi silakan suosio on selvästi kasvanut viime vuosina. Silakkaa onkin tarjolla kalapöydässä erilaisissa mausteliemissä.
Yllättäen myös lipeäkalasta on tullut uusi hitti.
Viking Linen joulubuffetissa on lastenpöydän ruoat mukaan lukien 117 ruokalajia. Tallink Siljalla ruokia on puolestaan 124.
– Yksi joulun suosituimmista kalaruoista on yllättäen lipeäkala. Kotien joulupöydissä sitä ei juuri enää ole – ehkä ihmiset eivät osaa tai halua laittaa sitä kotona, kertoo Viking Linen ravintolapäällikkö Janne Lindholm tiedotteessa.
Lue myös: Vähärasvaista, maukasta ja proteiinipitoista – miksi tätä sesonkikalaa väheksytään Suomessa?
Lipeäkala on onnistuttu laivojen joulubuffetissa naamioimaan nerokkaalla tavalla: se tarjoillaan kastikkeen ja lisukkeiden kanssa pienistä annoskulhoista. On siis mahdollista, että moni syö lipeäkalaa tietämättään.
– Voi olla, että nuorempi sukupolvi syö perinneruokalajia ensimmäistä kertaa laivalla – tunnistamatta sitä lipeäkalaksi, Lindholm arvelee tiedotteessa.
Viking Linen joulubuffetissa lipeäkalaa menee sesongin aikana yhteensä noin 2000 kiloa.
Lue myös: Ruotsinlaivan listalle tuli vuonna 1990 mullistava ruokalaji, jonka perässä monet edelleen matkustavat
Katso videolta joulubuffetvertailumme vuodelta 2022:
10:17