Riesling- ja Spätburgunder-viikot esittelevät saksalaisen viinikulttuurin parhaita piirteitä eri puolilla Suomea 26.5.2018 asti. Kävimme bloggaajaporukalla tutustumassa Tampereen tarjontaan.
Olen useampaan kertaan kertonut blogissa ja Facebookissa mieltymykseni saksalaiseen Rieslingiin ja Spätburgunderiin. Alkon surkeassa valikoimassa molemmat ovat kuitenkin jääneet orpoon asemaan, usein ”Muut maat” -otsikkokyltin alle ja samalla suurelta yleisöltä piiloon. Monopoli blokkaa suomalaisilta monta hienoa asiaa.
Sitä suuremmalla syyllä otan joka vuosi avosylin vastaan Saksan viinitiedotuksen järjestämät Riesling- ja Spätburgunder-viikot, jotka jo otsikkotasolla huutavat suomalaisille näiden maailman parhaiden rypäleiden ilosanomaa ja alaotsikossa niiden parasta syntysijaa, Saksaa.
Tamperelaisten bloggaajien poppoo kutsuttiin myös tänä vuonna kiertämään jo perinteeksi muodostunutta rundia paikallisten ravintoloiden Riesling- ja Spätburgunder-antia maistelemaan. Porukka jaettiin kolmeen ryhmään ja omaan karttaan merkittiin paikat Bertha, Santé, C ja illan yhteiseksi kokoontumispaikaksi valittu Henriks. Ei hassumpi arpaonni. Mukaan remmiin vaimo Kipparin morsian -blogista ja Maiju Asikaine-blogista.
RAVINTELI BERTHA. Alkumaljat Berthassa. Sommelier Matti Kuukkanen-Fager on tunnettu asiakkaanlukutaidostaan ja osaa pistää ranttaliksi sopivassa seurassa viinijuttuja kertoessaan. Varsin vallaton oli myös viinitarjonta. Aloitus epäpyhästi Berthan mainiolla omatuonti-shampanjalla, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse. Sitten asiaan eli Rieslingeihin, kulttimainettakin niittävän J. B. Beckerin tuotoksina. Nekin omatuontia ja samalla nimikkeellä, mutta eri vuosikertoina. Oiva tilanne osoittaa satokauden erilaisuutta ja kellaroimisen vaikutusta. Siinä missä 2014 oli ehtinyt jo pyöristyä tästä parista helpommaksi ja samalla hitusen tylsemmäksi, tarjosi 2015 parempaa ryhtiä ja tyylikkyyttä. Herkullisia molemmat toki olivat.
J.B. Beckerin viinitalo on ollut pioneeri monella tapaa saksalaisessa viiniskenessä. 1893 perustettua taloa nykyisin luotsaava Hans-Josef Becker oli maistanut taannoin Rieslingia suoraan tynnyristä ennen kuin siihen oli lisätty sokeria ja innostunut kuivasta tyylistä. Valitettavasti muu Saksa ei ollut tuolloin vielä siihen valmis ja kuivat Rieslingit karkottivat asiakaskuntaa. Itsepäisyys kannatti ja rhaingaulainen viinitalo alkoi niittää mainetta laadukkaana luomutuottajana. Luomu-merkkejä ei etiketeistä silti löydy, vaikka sertifiointikin ymmärtääkseni löytyy. Viinitekijä on vahvasti terroirin perään eli antaa maaperän ja sään hoitaa hommaa niin paljon kuin mahdollista ja yrittää olla itse puuttumatta asiaan kuin välttämättömissä paikoissa.
Päälle vielä saman tilan 1996 Spätburgunderia. En muista maistaneeni lähellekään noin pitkään kypsynyttä Pinot Noiria, joten odotin innolla kokemusta. Ikääntyminen toki maistui, mutta vähemmän kuin olisin 22-vuotiselta viiniltä odottanut. Mennee rypäleen luonteen piikkiin. Erinomaista joka tapauksessa.
Lopuksi villi kortti. Kreisi. Ääripää, joka kertoo ummikollekin viininteon lainalaisuuksista. Etiketin Schätzel on tavallaan hämäystä, rypäleet lähinnä vain kasvatettiin heidän palstalla. Pullossa on viinialan konsultin ja opettajan, Kimmo Sirénin, kokeilu. Pinot Noir -rypäleet kasvamaan ilman hoitoa, sitten tynnyriin ja katsomaan mitä tulee. Ilman konkreettista viinintekokokemusta siitä tulee jotain viinin tapaista, joka pistää miettimään moneen kertaan, mitä hittoa hittoa mä just juon ja onko se hauskalla tapaa hyvää vai pahaa. Päädyin lopulta pitämään mausta, mutta jos kaipaisin lasillista viiniä, tämä ei täyttäisi sitä tarvetta.
Hiukopalaksi kahdeksan viikkoa raakakypsytettyä hevosenpaistia suolatun vihreän tomaatin ja pikkelöidyn voikukan kera. Täynnä makua, selkeyttä ja raaka-aineiden uutta komboa.
CHAMPAGNE BAR SANTÉ. Viisi vuotta samppisbaaria pitänyt ravintoloitsija Tuula Tikkanen järjestää meille kolmen Sektin eli saksalaisen skumpan sokkotestin. Tajuan samalla, etten ole ollut muistaakseni koskaan kuohuviini-tastingissa. Voisi lajin huonomminkin aloittaa. Ensimmäisessä lasissa toimiva kokonaisuus, joka oli samalla varsin tuttu ja helppo, mutta hyvällä tavalla. Toisessa lasissa syvyyttä ja voimaa ja huusi ruokaa kylkeen. Kolmas lasi rapsakkaan vihertävän hapokas, pelkästään turhankin paljon. Pullot esille ja ymmärrän. Dr Loosen Riesling Extra Dry on myös Alkon valikoimissa ja ollut ostoskassissa muutaman kerran. Takuuvarma herkku. Kakkoslasin tummuus ja voima selittyi Pinot Noir -rypäleellä. Tuottajana Karl Schaefer kuten jälkimmäisessäkin. Blanc de Noir Brutissa jäntevä rakenne, kuivuuden taustalla mukavasti hedelmää. Muutaman minuutin lasissa olleena luonne muuttuu hapokkaammaksi ja ryhdikkäämmäksi. Mielenkiintoinen muutos. Ärhäkkäämpi Schaefer Sekt Riesling Brut pysyy uhmakkaana ja huutaisi mukaansa ruokaa, vaikka sitruksista, hitusen chilistä lohta.
C. Tampereen parhaaksi ruokaravintolaksi mainitsemassani C:ssä palkittu nuori sommelier Juulia Eloranta tarjoilee pöytään tyylikkään näytteen minimalistisesta viinitekotaidosta ja -tyylistä. Stefan Vetterin viinitalo toimii itse asiassa C:n pirtaan loistavasti. Viinintekoon puututaan tässä eniten Sylvanereistaan tutussa frankenilaisessa viinitalossa niin vähän kuin mahdollista ja luotetaan luonnon voimiin. Lopputuloksena on saatu saksalainen Pinot Noir parhaimmillaan. Hapokkaana, lajiin nähden ryhdikkään tanniinisena ja ennen kaikkea tyylikkäänä. En ole kummoinen Frankenin alueen fani eikä Vetter aluetta tyypillisimmillään edustakaan, mutta upeaa huomata loistoviinejä syntyvän muuallakin kuin omilla suosikkialueillani Rheinhessenissä, Moselissa, Pfalzissa ja Rheingaussa.
Keittiöstä Spätburgunderin kylkeen aluksi talon omaa näkkileipää keltasinapilla maustetulla kreemillä, sulkavan mädillä, kuivatulla ravulla ja maahumalan lehdillä ja kukilla. Toiseksi annokseksi Viskilän tilan kukonpoikaa paistettuna ja omenasiirapilla glaseerattuna. Höysteeksi maitohorsmaa, sipulinvarsikreemiä sekä kuivattua sipulin vartta tomuna annoksen päällä. Mukaan vielä saksankirveliä sekä tuoreena että säilöttynä pikkelöidyn siemenkodan muodossa. Aina yhtä innovatiivisen herkullista.
HENRIKS. Illan päätös Henriksissä, jonka keittiöstä otti vetovastuun juuri chef Valtteri Hakkarainen. Normaalisti Riesling-viikkojen kierros on kulunut ähkyssä jokaisen paikan tarjotessa meille useampaa annosta. Tänä vuonna olivat ottaneet opikseen tarjoten paremmalla maltilla. Meidän poppoolle sattui kuitenkin väylä, jonka varrella olimme napsineet lähinnä vain muutaman makupalan ja Henriksiin saapuessa päällimmäinen tunne oli nälkä. Onneksi tähän ensimmäisen maailman hätähuutoon vastattiin ja saimme nauttia sopivan kolmen ruokalajin iltapalan saksalaisten eliksiirien tukemana.
Alkuun kuplivaa, ihastuttavan Raumlandin viinitalon Sektiä, teräksisen sitruksista ja hapokasta Marie-Luise Cuveeta. Keittiöntervehdykseksi talon näkkileivällä tarjoiltua riimihärkää, mustapippurimajoneesia ja pikkelöityä punajuurta. Juuri tätä tarvitsin.
Alkuruoaksi savustetulla hauella vauhditettua samettista parsakeittoa. Simppeli ja erinomaisen toimiva kombo. Lasiin hedelmäisen raikas ja hapokas Mohr Riesling Trocken Rheingausta. Sellainen peruskiva saksalainen Riesling.
Pääruoaksi hiillostettua siikaa varhaisperunalla, korvasienillä ja mustatorviliemellä. Maukas annos, jolle sienien sävyt tuovat syvyyttä ja tyyliä. Huuhdotaan aina varmalla herkulla, Markus Molitorin viinitalon Haus Klosterberg Rieslingilla. Tyypillinen moselilainen kuivalla sitruksisella hapokkuudellaan, hintsusti kehittyneellä luonteella.
Jälkkäriksi jogurttimoussea, raparperisorbettia ja mansikoita touille-keksillä. Raikas, kesää kolkutteleva annos huuhdellaan hedelmäisen fressillä, mutta runsaalla Schmitges Treppchen Riesling Auslese 2016:lla.
JÄLKIMAININGEISSA keskustelimme vuosittaisen tapahtuman kehittämisestä. Mahtavaa, että joku maa tekee näin paljon omien viiniensä eteen. Koska annettavaa olisi vielä rutkasti enemmänkin tarjonnan suhteen, voisivat ravintolat ottaa Riesling-viikoille myös pienemmän ruokatuotteen kierrosta tekeviä palvelemaan. 6-8 cl lasillisia pienen hiukopalan kera. Tai vaikka kolmen pienen lasin Riesling-tasting näyttämään rypäleen moninaisuutta makeustasoilla ja ikääntymisessä. Ikääntyneet Rieslingit kun ovat todella harvinaista herkkua näillä leveysasteilla. Tai kuten Henriksissä mainitsivat ottaneensa vastaan ryhmiä, jotka syövät teemaviikoilla alkuruoan yhdessä paikassa, pääruoan toisessa ja jälkiruoan kolmannessa.
Kun itse pääsin juuri maistamaan kolmattasataa toinen toistaan upeampaa saksalaista viiniä, pääosin Rieslingiä, sitä toivoisi edes murto-osan tuosta olevan mahdollista muillekin. Ja kun ongelma nimenomaan on Alkon surkea valikoima ja sitä kautta tämän upeuden heikko tunnettuus, olisi paras parannuskeino saada suomalaiset maistamaan koko Rieslingin spektriä.
RIESLING- JA SPÄTBURGUNDER-VIIKOT YMPÄRI SUOMEA 26.5.2018 ASTI. Tsekkaa mukana olevat ravintolat täältä!
PS. Lue myös kokemuksiani Saksan viinitiloilta!