45 minuuttia: Koska opettaja saa käyttää voimakeinoja?

Helsinkiläiskoulussa sattunut tapaus on nostanut esiin kysymyksen siitä, minkälaisia voimakeinoja opettaja saa käyttää häiriköivää oppilasta kohtaan. Kuvituskuva.Colourbox
Julkaistu 03.04.2013 16:58(Päivitetty 19.06.2013 09:57)

Helsingissä Alppilan yläasteella tapahtui viime viikolla opettajan ja oppilaan yhteenotto, joka monien yllätykseksi johti siihen, että koulun rehtori vaatii opettajan erottamista.

Ruokailua valvonut opettaja Antti Korhonen poisti huutavan ja vastustelevan oppilaan ruokalasta työntämällä hänet ovesta ulos. Koulun rehtori Sari Aarniokoski tulkitsi voimakeinot liian rajuiksi ja teki asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Oppilaan ruokalasta poistaneen Korhosen työsuhteen jatkosta päätetään huomenna.

Tapaus nosti esiin kysymyksen siitä, minkälaisia voimakeinoja opettaja saa käyttää häiriköivää oppilasta kohtaan.

Perusopetuslain mukaan opettajalla on oikeus käyttää voimaa sellaisissa poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa uhkaa yleensä kohdistuu myös muihin oppilaisiin. Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä esitys, jonka mukaan opettaja voisi käyttää voimaa myös esimerkiksi takavarikoidessaan oppilaalta vaarallisen esineen.

Illan 45 minuuttia -ohjelmassa potku-uhan alla oleva opettaja Antti Korhonen kertoo oman näkemyksensä tapahtumista.

OAJ: Opettajan keinot vähissä, kun oppilas uhkaa veitsellä

Opettaja työntämiskohusta: Ei vaihtoehtoa, oppilas roikkui karmissa kuin hämähäkkimies

Opettaja: Hiki tulee kun 11-vuotiasta pitää aisoissa

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa