6 inhottavaa asiaa: Nämäkin voivat olla intohimoisen suutelun tulosta

suutelu, bakteeri
Suuteleminen voi levittää lukuisia erilaisia bakteereita ja viruksia. Shutterstock
Julkaistu 13.02.2017 18:29

MTV LIFESTYLE

Tiesitkö, että jo pelkkä suudelma voi kaataa sinut viikkokausiksi sängyn pohjalle? 

Monikaan meistä ei jakaisi haarukkaa tuntemattoman ihmisen kanssa tai nuolisi oven kahvaa, mutta silti me työnnämme kielemme kumppanimme kurkkuun. Vaikka harva tulee sitä ajatelleeksi, suutelemisesta voi seurata monia ikäviä, melko ällöttävänkin kuuloisia asioita

1. Streptokokki, bakteeri-infektio vai flunssa?

Suutelevien kannattaa ottaa huomioon, että suu toimii välityskanavana hengityselimistössä ja ruoansulatuskanavassa pesiville bakteereille. Vaikka suutelukumppanisi vaikuttaisi terveeltä, hänen elimistössään voi pesiä taudinaiheuttajia, jotka siirtyvät kehoosi syljen välityksellä. Mitä avoimempi suusi on suudelman aikana, sitä alttiimmaksi tulet bakteereille ja sitä todennäköisemmin sairastut.

kurkkukipu

Bakteerit voivat kulkeutua elimistöstäsi kumppanisi suuhun. 

Jos et halua sairastua, pyri välttämään huulikontaktia henkilöiden kanssa joilla on kuumetta tai jotka tuntevat olonsa vähääkään sairaiksi.

2. Voit joutua viikoiksi, ellet kuukausiksi petiin

Suuteleminen voi levittää myös viruksia, kuten mononukleoosia ja aivokalvontulehdusta, joista toipuminen voi viedä todella kauan, jopa kuukausia. Mononukleoosi voi aiheuttaa oireita jopa puolen vuoden ajan, kun taas aivokalvontulehdus voi joissain tapauksissa aiheuttaa elinikäisiä vaurioita.

3. Se voi johtaa sukupuolitartuntaan

Sukupuolitauteja, kuten tippuria, kuppaa ja herpestä, aiheuttavat mikrobit voivat tarttua syljen välityksellä. Nämä taudit ovat usein oireettomia, ja ne voivat levitä helposti viattomankin suudelman välityksellä.

4. Voi aiheuttaa yskänrokon

Suuteleminen voi aiheuttaa huuleen ikävän, herpesviruksen aiheuttaman yskänrokon. 

huuliherpes

Yskänrokko on yksi suudelman kautta tarttuva infektio.

Vaikka henkilön huulet näyttäisivät terveiltä, hän voi kantaa virusta, joka voi suudelman välityksellä aiheuttaa sinulle vaarattoman, mutta ikävän infektion.

5. Voi altistaa myös veriperäisille viruksille

Vaikka HIV-virus tarttuu yleensä sukupuolielinten ja veren välityksellä, joissain tapauksissa myös suuteleminen on voitu todeta sen aiheuttajaksi. Jos suutelukumppanillasi on ientulehduksen tai aggressiivisesta hampaiden harjaamisesta johtuvaa ienverenvuotoa, veren vaihtuminen on mahdollista.

6. Voi reikiinnyttää hampaasi

Hampaiden väleissä voi lymytä kariesbakteereita, jotka tarttuvat helposti intohimoisen suutelun aikana. Vaikka kumppanisi hengitys tuoksuisikin mintun raikkaalta, kuka tahansa meistä voi kantaa suussaan suudelman kautta tarttuva infektiota.

Lähde: Cosmopolitan 

***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Suun terveys