Gallupien tekijät ovat Ranskassa hukassa, sanoo Helena Petäistö.
Ranskassa on yli 40 vuotta pelätty äärioikeiston nousua, sanoo vuodesta 1981 Ranskan sisäpolitiikkaa seurannut kolumnisti, tietokirjailija ja MTV Uutisten entinen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö.
Äärioikeistoa vastustaneet ovat aina kaivaneet ratkaisuksi taktisen äänestämisen, mikä johtuu pitkälti Ranskan vaalitavasta: Jos joku ehdokas saa jo ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosenttia äänistä, ei toista kierrosta tarvita. Toisella kierroksella eniten ääniä keräävä voittaa ääniosuudesta huolimatta.
Ranskassa on 577 vaalipiiriä, joista jokaisesta valitaan yksi kansanedustaja.
Yli 200 ehdokasta vetäytyi
Ranskalaislehti Le Monden mukaan 224 ehdokasta on vetäytynyt toiselta kierrokselta.
– Ihmiset ovat aikaisemmin äänestäneet kumihanskat käsissä ja pyykkipoika nokassa, Petäistö kertoo MTV Uutisille.
Näin on ilmaistu näkyvästi, etteivät jäljellä olevat ehdokkaat miellytä, mutta kahdesta huonosta valitaan se, joka ei edusta äärioikeistoa.
– Nyt on hirveän arvaamatonta, kun ei tiedetä, noudatetaanko taktista äänestämistä, Petäistö jatkaa.
Arvoitus on myös se, mitä tapahtuu äänestysaktiivisuudelle. Ensimmäisellä kierroksella äänestysprosentti oli 66,7. Se oli huomattavasti suurempi kuin toissa vuoden parlamenttivaaleissa.
– Gallupien tekijät ovat ihan hukassa, Petäistö sanoo.
Ensimmäisellä kierroksella Laitaoikeiston Kansallinen liittouma (RN) ja sen koalitio voitti saatuaan yli 33 prosenttia äänistä.
Vasemmistolainen Uusi kansanrintama tuli toiseksi noin 28 prosentilla äänistä. Presidentti Emmanuel Macronin keskustalainen Yhdessä-vaaliliitto jäi kolmanneksi yli 20 prosentilla äänistä.
Parlamentin 577 paikasta alle 100 paikkaa päätettiin suoraan ensimmäisellä kierroksella. Ranskan parlamenttivaalien toinen kierros järjestetään sunnuntaina 7. heinäkuuta.