Suuri joukko perheitä elää arkea, jossa isä on kaukana poissa ja huoli jatkuvasti läsnä.
Natalia Kirilova sai tietää olevansa raskaana, kun lapsen isä Andrei oli jo rintamalla.
– Nyt hän on armeijassa, eikä ole koskaan nähnyt lastaan. Hän ei ole kertaakaan ollut lomalla kahden vuoden aikana, Kirilova kertoo.
Perheen kuopus Jaroslav syntyi joulukuussa 2022. Donetskissa palvelevalla Andreilla on mahdollisuus videopuheluihin, joiden kautta taapero on oppinut tunnistamaan isänsä, vaikka aluksi hän pelkäsikin isänsä partaa.
Kaikkiaan Kirilovalla on kolme lasta, joista kaksi vanhempaa ovat edellisistä liitoista. 16-vuotias Timur on aina ollut tunnollinen, mutta sota on vauhdittanut vastuunottoa.
Kun sota syttyi helmikuussa 2022, Venäjä hyökkäsi voimalla Kiovan pohjoispuolella sijaitsevaan Hostomeliin, jossa perhe asui. Koska Andrei oli ollut palveluksessa jo ennen suurhyökkäystä, hän osasi lukea merkkejä ja vei perheen muutamaksi viikoksi turvaan Länsi-Ukrainaan Lviviin. Nyt kuusivuotias Ivan ei ymmärtänyt, mistä on kyse.
– Hän luuli, että pakkasimme rantalomaa varten. Timur on aina ollut vahva. Hän oli ainoa, joka oli pakannut pakolaukun valmiiksi. Sisään hän oli laittanut kaiken tarvittavan kolmeksi päiväksi, Kirilova muistelee.
Timur auttaakin paljon äitiään pikkuveljien vahtimisessa. Varsinkin Ivan on sodan suhteen arka ja pelokas.
– Ivanilla on hyvin vaikeaa. Hän pelkää ilmahälytyssireenejä, kaikkea.
Kun hälytys alkaa soida, kuusivuotias kyselee äidiltään, mitä lisätietoja hyökkäyksestä Telegram-ryhmissä kerrotaan.
– Mikä ohjus lentää ja mihin suuntaan. Yritän halata häntä ja kertoa kaiken olevan hyvin, Kirilova kertoo.
Natalia Kirilovan kuopus tunnistaa isänsä videopuheluissa, vaikka kasvokkain he eivät ole koskaan kohdanneet.
Lapset ihmettelivät, kun puhelut isälle loppuivat
– Nuorempi lapseni kyselee jatkuvasti, milloin isi tulee kotiin töistä, kertoo Vladislava Dahnovitsh.
Dakhnovitshin aviomies kuoli Donetskissa tammikuussa 2023. Mies jäi juoksuhaudoille suojaamaan kahta muuta loukkaantunutta sotilasta, vaikka oli itsekin haavoittunut. Vetäytyneet sotilaat selvisivät, Dakhnovitshin mies ei.
Dahnovitsh sai tietää kuolemasta sattumalta nähdessään kuvan ruumiista Telegram-ryhmässä. Vasta kolme kuukautta myöhemmin Venäjä luovutti vainajan perheelle taistelukentiltä.
Hautajaisten kynnyksellä oli aika kertoa vanhemmalle lapselle, nyt 7-vuotiaalle Alexandralle.
– Se oli hänen elämänsä raskain hetki. Kerron hänelle usein, että hänen isänsä on kanssamme jatkuvasti. Että hän on sateenkaaren päällä ja suojelee häntä taivaalta käsin.
Dahnovitshin vanhemmat auttavat häntä paljon lasten kanssa. Arjessa hän pyrkii tarjoamaan heille mahdollisimman paljon tavalliseen lapsuuteen kuuluvia kokemuksia. Perhe käy polkupyöräilemässä, katsomassa nukketeatteria, ihailemassa kukkia puutarhassa ja tutustumassa eri eläimiin eläintarhassa.
Tytär haluaisi isona kirurgiksi, kun taas viisivuotias pikkuveli liikemieheksi.
– Minä haaveilen vain parhaasta mahdollisesta tulevaisuudesta lapsilleni. Että tämä ei toistuisi heidän elinaikanaan. Opetan heitä jahtaamaan unelmiaan, Vladislava Dahnovitsh sanoo.
Vladislava Dakhnovichin viisivuotias poika ei ole vielä ymmärtänyt, että isä on poissa.
Tuore äiti Alexandra pelkää puolison joutuvan armeijaan
Alexandra Liebermanilla on takanaan äitiyttä vasta kaksi kuukautta. Hän asuu Irpinissä puolisonsa Jaroslavin kanssa ja totuttelee uuteen arkeen. Viimeisimmäksi huolta ovat aiheuttaneet Demyan-vauvan vatsavaivat, ja lähikuukausina odotetaan ensimmäisiä hampaita.
Venäjän hyökkäyssota on saanut monet nuoret lykkäämään perheenperustamista. Ukrainan tilastojen mukaan vuonna 2023 syntyvyys oli 32 prosenttia matalampi kuin ennen sotaa vuonna 2021. Liebermanit eivät antaneet sodan vaikuttaa päätökseensä.
– Moni epäröi lasten kasvattamista todellisuudessa, jossa ohjukset lentävät yllämme. Mutta jos ei nyt, niin milloin? 30-vuotias Alexandra pohtii.
Vaikka muutoin pariskunnalla oli varma tunne tulevasta, kerran Alexandra sai paniikkikohtauksen Venäjän ohjusiskun aikaan.
– Ajattelin, että selvä, nyt olen raskaana. Mitä ihmettä teen sitten, kun lapsi on täällä?
Sota läpäisi vauvakuplan myös Demyanin syntymän hetkellä. Poika syntyi helmikuun alussa keisarinleikkauksella kiovalaisessa synnytyssairaalassa.
– Kun vatsaani oltiin tekemässä ensimmäistä viiltoa, ilmahälytys alkoi. Kun leikkaus oli ohi ja vauva ulkona, sireenit hiljenivät. Se oli symbolista. Onneksi mitään pahaa ei tapahtunut, Alexandra kertaa esikoisensa syntymää.
Ilmaiskut jatkuivat seuraavana päivänä, kun äiti oli toipumassa leikkauksesta vuodeosastolla eri kerroksessa, kuin vauva. Samaan aikaan Jaroslav oli kotona tekemässä ruokaa ja hakemassa tavaroita sairaalaan.
– Sillä hetkellä ymmärsin, mitä on olla äiti. Se oli todella pelottavaa, Alexandra muistelee turvattomuuden ja erossa olon tunnetta.
Vauvavuotta varjostaa myös huoli Ukrainan kaavailemasta liikekannallepanosta. Viime viikolla värvättävien ikärajaa laskettiin 27:stä 25:een, joten 26-vuotias Jaroslav voidaan kutsua palvelukseen milloin vain.
– Se on todella herkkä aihe perheessämme. Jaroslav ei pelkää sitä. Hän on sanonut, että jos hänen täytyy lähteä sotaan, hän lähtee. Mutta minä en haluaisi lapseni jäävän ilman isää, Alexandra sanoo.
Alexandra ja Jaroslav Liebermanista tuli vanhemmat kaksi kuukautta sitten. Demyan syntyi ilmahälytysten soidessa.