Akava paljasti vastatoimensa Orpon hallituksen työelämäkaavailuille – luvassa työn keskeytyksiä eri puolilla maata

AOP akava
Akavan toimisto sijaitsee Helsingin Pasilassa.All Over Press
Julkaistu 22.01.2024 05:13(Päivitetty 22.01.2024 10:34)

MTV UUTISET – STT

Akava järjestää ulosmarsseja 6. helmikuuta kello 14–16 pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Lisäksi osa Akavan liitoista järjestää ulosmarsseja myös muualla maassa.

Ulosmarssin aikana työnteko on keskeytetty. Ulosmarssit eivät kosketa virkasuhteisia jäseniä. 

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava kertoo tänään vastatoimista Petteri Orpon (kok.) hallituksen työelämäheikennyksiin. Seuraa suoraa lähetystä kello 10 alkaen yläpuolelta.

Akavan mukaan hallitusohjelmassa on hyviä tavoitteita, mutta työelämäasioissa suunta on väärä. Akava kertoo esittäneensä hallitukselle ratkaisuehdotuksia, mutta niihin ei ole tullut vastakaikua.

Akava kertoo vastatoimistaan tiedotustilaisuudessa aamupäivällä. Akavan puheenjohtajiston lisäksi mukana ovat Suomen Fysioterapeuttien ja Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtajat.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy on puolestaan ilmoittanut kutsuvansa järjestön valtuuston koolle tänään ja päättävänsä jatkotoimista.

Ulosmarsseihin osallistuvat seuraavat Akavan liitot: Agronomiliitto, Akavan Erityisalat, Akavan sairaanhoitajat ja Taja, DIFF – Ingenjörerna i Finland, Insinööriliitto, KTK Tekniikan Asiantuntijat, Kuntoutusalan asiantuntijat, Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Suomen Farmasialiitto, Suomen Lääkäriliitto, Suomen Psykologiliitto, Suomen Puheterapeuttiliitto, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Suomen Työterveyshoitajaliitto, Tieteentekijät, Tradenomit ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut. 

OAJ ei osallistu ulosmarssiin

Opetusalan ammattijärjestö OAJ kertoo, etteivät osallistu ulosmarssiin.

Kyse on yksi Akavan suurimmista liitoista.

OAJ kertoo tukevansa toimien tavoitteita, mutta ei koe toimea tarkoituksenmukaisena omalle jäsenistölleen. Liiton jäsenille ulosmarssi tarkoittaisi lähinnä normaalille kotimatkalle lähtemistä. Lisäksi monet viranhaltijat eivät voi osallistua poliittiseen ulosmarssiin.

OAJ kertoo omista toimistaan huomenna tiistaina.

Katso myös: Työmarkkinat jumissa - miten pattitilanteesta eteenpäin? Huomenta Suomessa vieraana Akavan Ville Kopra ja Suomen yrittäjien Janne Makkula.

10:48img

Lue lisää: Työmarkkinatilanne kärjistyy - asiantuntijat peräänkuuluttavat malttia ja rakentavampaa otetta

Työministeri Satonen: Näin uuden työmarkkinamallin valmistelu etenee

Juttua päivitetty kello 10.09: Akava ilmoittaa ulosmarsseista 6. helmikuuta.

10.30: Juttuun lisätty, ettei OAJ osallistu ulosmarssiin.

10.34: Juttuun lisätty ulosmarsseihin osallistuvat liitot.

Tuoreimmat aiheesta

Akava