Navalnaja kertoi Time-lehdelle hetkestä, jolloin hän sai tietää puolisonsa Aleksei Navalnyinin kuolleen.
Helmikuussa kuolleen venäläisen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin lesken Julija Navalnajan mukaan hänen miestään kidutettiin venäläisvankilassa varsin erikoisella tavalla.
– Sellissä oli häneen suunnattu kaiutin ja useimmiten he soittivat Putinin puheita kuukausikaupalla. Aleksei kuvaili tätä huumorilla, kuten kaikkea muutakin. Mutta se oli todellisuudessa kidutuskeino, Navalnaja sanoi.
Yhdysvaltalaisen viikkolehden The Timen haastattelussa Julija Navalnaja sanoi, että Navalnyin kahden viimeisen vankilavuoden aikana "he todella kiduttivat häntä". Navalnyi otettiin kiinni tammikuussa 2021 hänen palatessaan Venäjälle. Vapaaksi häntä ei enää päästetty.
– Hän näki nälkää. Hänen ei annettu ostaa ruokaa. Hän ei saanut vastaanottaa apupaketteja, Navalnaja kertoi.
– Hänellä oli käytössään vain minimaalinen summa, jonka hän sai käyttää kaupassa. He todella kiduttivat häntä nälällä. Se on todennäköisesti hirvein asia, mikä tulee mieleen, kun kuvittelen hänen vankila-aikaansa.
Venäjällä ainakin joissain vankiloissa on käytössä nettikauppoja, joista vankien omaiset voivat ostaa vangeille esimerkiksi ruokaa.
Navalnyin kuoleman jälkeen hakkerit järjestivät vankilanettikauppaan yhdenlaisen alennusmyynnin muuttamalla esimerkiksi nuudelien ja purkitetun naudanlihan hinnan yhteen ruplaan eli noin 0,01 euroon, CNN uutisoi.
Lue lisää: CNN: Hakkerit kostivat Navalnyin kuoleman
2:05
Julija Navalnaja piti puheen Euroopan parlamentissa helmikuussa.
"Sellaista on vaikea uskoa"
Navalnaja oli Saksan Münchenissa turvallisuuskonferenssissa, kun hän sai tietää puolisonsa kuolemasta.
– Vilkaisin puhelintani. Ilmoituksissa oli otsikoita Aleksei Navalnyista. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, koska Alekseilla oli oikeuskuulemisia melkein päivittäin, Navalnaja muistelee Timen haastattelussa.
– Totuin ilmoituksiin, jotka alkoivat Aleksei Navalnyin nimellä. Sitten näin kolmannen sana. Kolmas sana oli, että hän on kuollut.
Navalnaja sanoo kääntyneensä pois puhelimelta noin viiden sekunnin ajaksi ja vasta sitten ymmärtäneensä, mitä sana tarkoittaa.
– Sellaista on vaikea uskoa. En sano, etten uskonut sitä, mutta tunsin, että asia pitää selvittää. Uutiset olivat virallisista venäläislähteistä, joita käytännössä kutsuisin propagandaksi.
– Ajattelin aluksi, että meidän pitää selvittää asioita ja vasta sitten voidaan aloittaa itkeminen ja murehtiminen.
Venäjän vankeinhoitolaitos on kertonut Navalnyin kuolleen äkillisesti 16. helmikuuta. Lukuisat länsijohtajat, mukaan lukien presidentti Sauli Niinistö, ovat sanoneet Venäjän olevan vastuussa Navalnyin kuolemasta.
Katso:
Aleksei Navalnyi haudan lepoon Frank Sinatran kappaleen soidessa.