Lausuntokierroksella oleva hallituksen esitys sallisi voimaan tullessaan alkoholin kotiinkuljetuksen.
Hallituksen esitykseen alkoholilain uudistamisesta suhtaudutaan kaksijakoisesti. Esitys on parhaillaan lausuntokierroksella.
Elokuun alkuun mennessä tulleissa lausunnoissa lakiesityksen vastustajat ovat olleet huolissaan etenkin mahdollisten terveyshaittojen lisääntymisestä. Huoleksi nostetaan esimerkiksi lain mahdollistaman kotiinkuljetuksen vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Myös kotiväkivallan mahdollinen lisääntyminen herättää huolta.
Lakiesitystä puoltavat tahot taas kehuvat muutoksen vievän lainsäädännön moderniin suuntaan, mikä edistää reilua ja avointa kilpailua alkoholikaupassa.
Esitys olisi sallimassa alkoholin kotiinkuljetuksen. Alkoholin verkkokauppa sekä muu jakeluun ja noutoon perustuva vähittäismyynti sallittaisiin Alkolle sekä muille kotimaisille vähittäismyyntiluvallisille toimijoille. Ehdotuksen mukaan muutokset toteutettaisiin ikärajavalvonta turvaten.
Esityksestä on mahdollista antaa lausuntoja elokuun loppuun saakka. Eduskunnan käsittelyyn sen on tarkoitus tulla syksyn aikana.
0:47
Lue myös: MTV-kysely: Viinat ruokakauppoihin? Näin moni kannattaa – "Jengi juo ihan liikaa"
Hyvinvointialueilla erilaisia näkemyksiä
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue toteaa lausunnossaan suhtautuvansa lakiesitykseen varovaisen myönteisesti. Lausunnon mukaan Keski-Uudellamaalla alkoholin käyttö ei ole ensisijainen haaste, vaan suurempi ongelma alueella on lisääntynyt huumeidenkäyttö.
Hyvinvointialue ilmaisee kuitenkin huolensa siitä, toteutuuko alkoholin toimituksen yhteydessä lain edellyttämä ikärajavalvonta ja päihtymystilan arviointi. Hyvinvointialue toteaa, että mikäli laki tulee voimaan, alkoholin kulutusta ja sen mahdollisesti aiheuttamia haittoja tulee seurata ja arvioida tarkasti. Lainsäädäntöä tulee lausunnon mukaan arvioinnin pohjalta tarkastella myöhemmin uudelleen.
Etelä-Karjalan hyvinvointialue on lausunnossaan selvästi Keski-Uuttamaata kriittisempi. Lausunnon mukaan hyvinvointialue ei puolla hallituksen esitystä. Syyksi hyvinvointialue kertoo sen, että on olemassa suuri riski sille, että alkoholin kotitoimitusmahdollisuus lisää alkoholin kulutusta. Hyvinvointialueen mukaan tämä tarkoittaisi myös alkoholihaittojen lisääntymistä sekä siihen liittyvän hoidon lisääntynyttä kasvua. Tämä heikentäisi hyvinvointialueiden taloutta.
Hyvinvointialue esittää myös huolensa siitä, että kotiinkuljetus lisäisi ikäihmisten alkoholinkäyttöä, kun heidän ei tarvitsisi käydä enää kaupoissa ostamassa alkoholijuomia.
2:07
Lue myös: Professori hallituksen alkoholipäätöksistä: "Ei näytä välittävän, lisääntyvätkö ennenaikaiset kuolemat"
Pienet ja paikalliset toimijat toimitusluvan piiriin?
Lainsäädäntöön myönteisesti suhtautuva Hermannin Viinitila toteaa lausunnossaan, että esityksessä ehdotettu alkoholijuomien toimitus vähittäismyyntipaikasta tilaajalle on tervetullut uudistus, joka vastaa nykypäivän kuluttajien tarpeisiin ja eurooppalaisia käytäntöjä.
Yritys kuitenkin huomauttaa, että esityksessä ei ole huomioitu pienten kotimaisten alkoholiyritysten tilannetta.
Lausunnon mukaan alkoholin toimituslupa tulisi esityksessä ulottaa koskemaan kaikkia vähittäismyynnin omaavia tahoja niiden nykyisten vähittäismyyntilupien kattamille tuotteille. Yrityksen mukaan tämä tarkoittaa, että myös käsityöläispanimot ja tilaviinimyymälät tulisi sisällyttää toimitusluvan piiriin.
– Juuri nämä pienet ja paikalliset toimijat kaipaavat eniten toimitusmyyntimahdollisuutta turvatakseen asemansa markkinoilla, lausunnossa todetaan.
Yrityksen mukaan tällaiset toimijat sijaitsevat taajamien ulkopuolella ja voivat kärsiä asiakasvirtojen vähenemisestä, jos suuremmat vähittäistavarakaupat ja Alkot aloittavat toimitusmyynnin. Toimitusluvan ulottaminen käsityöläispanimoille ja tilaviinimyymälöille edistäisi yrityksen mukaan reilua kilpailua ja tukisi pienten kotimaisten yritysten elinvoimaisuutta.
Lue myös: Alkoholin kotiinkuljetuksessa lähetit joutuisivat kovaan paikkaan – voisiko viranomainen esittää humalaista?
Huoli kotiväkivallan lisääntymisestä
Valtakunnallinen päihdetoipujajärjestö A-Kiltojen Liitto kertoo vastustavansa hallituksen esitystä. Järjestö ilmaisee erityisenä huolena olevan kotiinkuljetuksen vaikutukset lasten turvallisuuteen ja perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan. Järjestön mukaan kotiinkuljetuksen on havaittu lisäävän hankitun alkoholin määrää ja kotona säilytetyn alkoholin määrä on yhteydessä lasten ja nuorten alkoholikokeiluihin.
– Aikuisten alkoholin kulutus kotona on puolestaan yhdistetty lasten heikompaan valvontaan, mikä voi heikentää lasten turvallisuutta. Ikärajavalvonnan on havaittu pettävän lähes poikkeuksetta, lausunnossa todetaan.
Lisäksi järjestö huomauttaa, että alkoholin saatavuuden kasvu on yhdistetty perhe- ja lähisuhdeväkivallan määrään. Järjestön mukaan lähisuhdeväkivallasta suurin osa tapahtuu, kun väkivallan tekijä, uhri tai molemmat ovat käyttäneet alkoholia. Väkivaltatapaukset voivat sen mukaan kasvaa, kun kotona kulutetaan aiempaa enemmän alkoholia.
4:37