Isis teki terrori-iskun Venäjällä juuri nyt, koska Venäjän huomio on Ukrainan sodassa ja Naton vastustamisessa. Näin arvioivat kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta ja entinen Suomen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen.
– Isisin näkökulmasta nyt oli ehkä hyvä hetki toimia, kun Venäjän viranomaisten huomio on muualla. Venäjä on aika valvottu maa, aika poliisivaltio. Iskujen valmisteleminen on varmasti muuttunut vaikeammaksi 2000-luvun alkuun verrattuna, sanoo Aalto.
Terroristit hyökkäsivät perjantaina Crocus City Hall -konserttisalirakennukseen Moskovan lähialueella. Äärijärjestö Isisin haara Isis-K on ilmoittautunut iskun tekijäksi. Venäjän tutkintakomitea kertoi tänään, että iskussa on kuollut ainakin 137 ihmistä.
Lue myös: Terrori-iskussa käytetty käytetty Renault teki ex-omistajastaan epäillyn – naapurit kertovat miehen myyneen menopelin jo aikoja sitten
Iskun ajoituksessa symboliikkaa
Himanen arvioi, että iskun syynä ovat Venäjän toimet Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Himasen mukaan islamistiset ryhmät ovat kantaneet Venäjälle kaunaa Neuvostoliiton Afganistanin-miehityksestä. Myös muun muassa Venäjän Tshetshenian-sota ja presidentti Bashar al-Assadin tukeminen Syyrian sodassa ovat Venäjän rasitteena islamistien näkökulmasta.
Aalto näkee iskun taustalla erityisesti Syyrian-sodan.
– On oikeastaan vähän yllättävää, että iskun tekeminen on kestänyt näinkin kauan. Venäjä on osallistunut Syyrian sotaan pitkälti Isisiä vastaan, Aalto sanoo.
Himanen näkee symboliikkaa iskun ajoittamisessa Venäjän näytösluonteisten presidentinvaalien jälkeen.
Lue myös: Tämä suosikkiyhtye odotti takahuoneessa, kun terroristit hyökkäsivät konserttisaliin – taustalla vuosikymmenten ura
Lue myös: Paavi Moskovan konsertti-iskusta: Ilkeä teko, joka loukkaa Jumalaa
– Isku toteutettiin juuri kun Putin on huudattanut itsensä jälleen kerran presidentiksi, jotta häntä nöyryytetään ja ikään kuin pyritään murtamaan Putinin vahvaa johtajakuvaa, Himanen sanoo.
Toisaalta Himanen mielestä ei ole täysin kiistatonta, että iskun tekijä olisi Isis-K, vaikka näin lännessä laajasti ajatellaan. Isis on julkaissut hyökkäyksestä videoita muun muassa Telegram-tilillään ja oman uutistoimistonsa kautta. Myös Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset ovat vahvistaneet Isisin tehneen iskun.
Himanen muistuttaa, että yleensä Isisin terrori-iskut ovat itsemurhaiskuja, joiden yhtenä tavoitteena on marttyyrikuolema. Moskovan alueen iskussa tekijät poistuivat tappamisen jälkeen paikalta ja pyrkivät pakoon.
– Tämä askarruttaa minua, Himanen sanoo ja lisää, että kyseessä on spekulaatio.
Asiantuntijat: Venäjän syytökset perättömiä
Aalto arvioi, että perjantaisella iskulla on vaikutuksia Venäjän yhteiskuntaan. Venäjä on luonut kansalaisten mieliin kuvan vahvasta valtiosta, joka suojelee kansalaisia. Iskut heikentävät Aallon mukaan tätä luottamusta. Esimerkiksi Beslanin koulun terrori-isku 2000-luvun alussa on jäänyt syvälle venäläisten mieliin.
Jos iskut lisääntyisivät, sillä voisi olla seurauksia myös Kremlille.
Lue myös: Venäjän pääuutiskanavalla nähtiin väärennetty video, jolla Moskovan isku yritettiin vierittää Ukrainan syyksi
– Jos tulisi 3–4 iskua lisää vuoden sisällä, valtion johdon legitimiteetti voisi horjua uudella tavalla, Aalto sanoo.
Venäjän viranomaisten mukaan hyökkääjillä oli "kytköksiä Ukrainassa". Putin väitti lauantaina pitämässään puheessa, että iskun tekijät olisivat yrittäneet paeta Ukrainaan. Ukraina on kiistänyt jyrkästi terrori-iskulla olleen mitään tekemistä Ukrainan kanssa.
Sekä Aalto että Himanen pitävät Venäjä syytöksiä perättöminä.