Autosport: Rallin MM-sarjaan tulee merkittävä muutos jo ensi kaudeksi

1:23img
Hyvästit hybrideille? Näin Jari-Matti Latvala kommentoi merkittävää MM-ralliäänestystä lokakuussa Keski-Euroopassa
Julkaistu 06.11.2024 06:33
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Rallin MM-sarjassa vuodesta 2022 käytössä olleet hybridiyksiköt hylätään jo tämän kauden päätteeksi, uutisoi Autosport.

Lehden mukaan hybridiyksiköiden tulevaisuudesta keskusteltiin eilen tiistaina Kansainvälisen autoliiton (FIAn) alaisessa MM-rallikomissiossa, joka lopulta äänesti hybridiyksiköiden poistamisen puolesta jo ensi kaudeksi.

Päätös vaatii vielä FIAn ylimmän toimielimen, Maailman moottoriurheiluneuvoston, hyväksynnän.

Lokakuussa hybridien kohtalosta äänestettiin MM-sarjan osakkaiden kesken, ja osakkaisiin lukeutuvien Hyundain, M-Sportin ja Toyotan tallipäälliköt vihjasivat lausunnoillaan jo tuolloin vahvasti siihen suuntaan, että hybridit tultaisiin poistamaan.

Ensimmäisen kerran hybridiyksiköiden hylkäämisestä tiedotettiin alkuvuodesta, kun Maailman moottoriurheiluneuvosto julkisti helmikuussa suuntaviivansa rallin MM-sarjan kehittämiseksi tulevina vuosina.

Samainen neuvosto teki kuitenkin kesäkuussa täyskäännöksen; hybridiyksiköillä kerrottiin sittenkin jatkettavan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuoteen 2026 saakka, kunnes autojen nykyinen luokittelujakso päättyy.

Syy nyt nähtyyn toiseen u-käännökseen on se, että tallit eivät ole olleet innoissaan kesken kauden tehdystä sääntömuutoksesta, jonka mukaan hybridiyksikköä ei saa vikatilanteessa enää yrittää korjata käynnistämällä sen uudelleen, vaan yksikkö on kaikissa tilanteissa aina korjattava.

– Tähän liittyviä kuluja ei ole budjetoitu. Se ei tarkoita satoja tuhansia vaan miljoonia, M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener kertoi MTV Urheilulle Keski-Euroopan MM-rallin alla.

Tuoreimmat aiheesta

MM-ralli