Paljastus kulisseista: Hyundai-pomo näytti vihreää valoa FIAn merkittävälle MM-rallimuutokselle

MM-rallissa kokeillaan uutta kisaformaattia Sardiniassa kesällä – tästä on kyse 4:23
MM-rallissa kokeillaan uutta kisaformaattia Sardiniassa kesällä – tästä on kyse

Kansainvälisen autoliiton (FIAn) keskiviikkona julkistamat rohkeat suunnitelmat rallin MM-sarjan kehittämiseksi ovat aiheuttaneet viime päivinä runsaasti keskustelua lajipiireissä.

Yksi keskeisimmistä tulevaisuuslinjauksista koski autoihin kaudelle 2022 lisättyä hybridiyksikköä, joka tultaneen poistamaan jo ensi kaudeksi.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoi aiemmin MTV Urheilulle ymmärtävänsä päätöksen, ja nyt viime vuoden lopulla perustettuun WRC-työryhmään kuulunut David Richard kertoo, että linjauksella oli jo ennakkoon ainakin Hyundain hyväksyntä.

– Kävimme asiasta pitkän keskustelun Cyrilin (tallipäällikkö Abiteboulin) kanssa, ja hän oli täysin sen kannalla, että hybridiyksikkö poistetaan, Richards sanoi Dirtfish-sivuston mukaan.

Abiteboul itse pidättäytyy vielä toistaiseksi ottamasta linjauksiin sen suuremmin kantaa.

– Näiden linjausten arvioiminen vie aikaa niiden kauaskatseisen luonteen, monimutkaisuuden ja syvyyden vuoksi. Odotamme myös saavamme FIAlta lisätietoja, jotka auttavat meitä tässä prosessissa.

– Aiomme käydä tarkasti läpi lyhyen ja keskipitkän tähtäimen suunnitelmamme, ja odotamme jo keskusteluita FIAn, WRC-promoottorin ja muiden tallien kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat