Kun puoliso jää kiinni pettämisestä, moni jää pohtimaan, olisiko voinut huomata jotain aiemmin. Mitkä merkit jäivät huomaamatta, vaikka ne jälkeenpäin tuntuvat ilmiselviltä?
Patty Blue Hayes kirjoittaa YourTango-sivustolla, mitkä kuusi selvää merkkiä häneltä itseltään jäi huomaamatta, kun mies oli pettänyt.
Hayesin aviomies paljasti vuokra-autossa aamuyöllä, ettei halunnut olla enää naimisissa. Tuntia aiemmin Hayes oli napannut miehen puhelimen nähdäkseen, kenelle tämä tekstaili jatkuvasti. Mies tunnusti harrastaneensa seksiä kahden eri naisen kanssa edellisten kuuden kuukauden aikana, mutta Hayes rupesi välittömästi pohtimaan, milloin uskottomuus oli oikeasti alkanut.
Vastaus: Kaksi vuotta aiemmin.
Luettuaan päiväkirjojaan Hayes pystyi näkemään suhteessa tapahtuneen käännekohdan. Haeys uskoo, että pettäjä manipuloi tilanteita ja valehtelee peitelläkseen jälkiään. Koska Hayesin itsetunto oli hänen omien sanojensa mukaan romuna, oli hän helppo uhri miehensä valheille. Mies sai vaimonsa myös epäilemään vaistojaan.
– Älä koskaan kyseenalaista vaistojasi; ne ovat aina oikeassa, nainen ohjeistaa.
Nämä kuusi merkkiä naiselta jäi huomaamatta:
1. Mies alkoi treenata
Hayes toteaa, että vaikka onkin mukavaa, että mies pitää huolta ulkonäöstään, kannattaa miettiä, miksi hän rupeaa tekemään sitä yhtäkkiä ja paljon enemmän kuin aiemmin.
– Se on iso varoitusmerkki.
Hayesin ex-mies jopa laittoi vaimonsa ajelemaan niska- ja selkäkarvansa.
– Vähänpä tiesin, että valmistelin häntä hänen seksikumppaneitaan varten.
Hayesin kohdalla yhtäkkinen treenaaminen meni siihen pisteeseen, että mies treenasi mieluummin kuin söi päivällistä vaimonsa kanssa.
2. Hän lakkasi kutsumasta vaimoaan työtapahtumiin
Jos kumppani on ulkona asiakkaiden, myyjien ja muiden töihin liittyvien ihmisten kanssa useamman kerran viikossa, eikä sinua kutsuta koskaan mukaan, vaikka muut puolisot kutsutaan, on syytä epäillä pettämistä.
– Se ei vielä ole ehkä uskottomuutta, mutta hän flirttailee jo ajatuksella, Hayes kirjoittaa.
Hayes kertoo miehensä todenneen, ettei hän halunnut vaimoaan työtapahtumiin, koska hän tunsi olonsa rajoitetuksi vaimonsa seurassa. Ennen vaimo oli saanut vapaasti tulla mukaan. Haeys muistuttaakin, että tärkeintä on etsiä käytöksessä tapahtuneita muutoksia.
3. Miehestä tuli vihainen
Yksi varoitusmerkki on vihamielisyys, jota ei aiemmin ole ollut.
– Se voi olla syyllisyyttä, joka on ohjattu sinuun. Hän saattaa tuntea syyllisyyttä pettämisestä, mutta ei pysty kertomaan totuutta, joten se on hänen alitajuntainen turvassa pitävä puolustusmekanisminsa, joka saa hänet syyttämään sinua omista tunteenpurkauksistaan.
Hayes kertoo, että yksi ensimmäisistä kerroista, kun hän alkoi epäilemään pettämistä, tapahtui, kun mies totesi ärsyyntyvänsä Hayesin jätettyä silityslaudan pystyyn silitettyään miehensä paidat. Miehen mukaan vaimo yritti tahalleen ärsyttää, koska ei pitänyt silittämisestä.
– Rakastin silittämistä.
Jos kumppani on yhtäkkiä kriittisempi sinua, vaatetustasi, ravintolavalintojasi ja vuosia vanhaa soittoääntäsi kohtaan, pitäisi hälytyskellojen soida, Hayes vinkkaa.
4. Hänellä oli uusia liikkeitä makuuhuoneessa
"Missä sinä tuon opit?" Näin kysyi Haeys mieheltään, kun tämä oli tehnyt seksin aikana jotain erilaista kuin aiemmin.
Ei liene yllättävää, että uusien liikkeiden tuominen makuuhuoneeseen onkin naisen mukaan suuri hälytysmerkki.
Mies pyysi Haeysia myös ajamaan kaikki karvat alapäästään.
– Kyselin häneltä, miksi hän halusi, että tekisin niin, mutta nyt tiedän, että se johtui siitä, että yhdellä niistä naisista, joiden kanssa hän harrasti seksiä, oli varmastikin brasilialainen vahaus. Olen iloinen, etten tehnyt sitä.
5. Hän alkoi, juoda, tupakoida ja vältellä vaimoaan
Mies käytti runsaasti alkoholia suhteen kahden viimeisen vuoden aikana. Hayes uskoo, että juominen johtui syyllisyydestä tai miehen halusta ja kyvyttömyydestä kertoa vaimolleen, että hän haluaisi lähteä.
– Exäni yritti myös piilotella tupakoita kuin rakastajattariaan, mutta kun lopulta näet savua, siellä on tultakin.
Jos siis puolison käytöksessä tupakointi, juominen, uhkapelit tai tuhlailu nostavat päätään, kannattaa huolestua. Tässäkin kohtaa muutos normaalissa käytöksessä aiheuttaa epäilyksen.
Ja jos kumppanilla on jatkuvasti parempaa tekemistä kuin viettää aikaa kanssasi, voit vain pohtia syitä.
6. Hänen puhelimensa pääsykoodi oli yhtäkkiä salaisuus
Kun suhteen viimeiseksi jääneenä iltana Hayes nappasi puhelimen mieheltään, tämä ei suostunut kertomaan pääsykoodiaan. Aiemmin mies ei ollut lainkaan salaillut salasanojaan, vaan pari oli jakanut ne keskenään avoimesti.
Lähde: YourTango
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.