Blinken: Kenenkään ei tule eskaloida Lähi-idän konfliktia

Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin mukaan sekä Iranin että Israelin tulee välttää Lähi-idän konfliktin kiihdyttämistä.

– Kenenkään ei tule eskaloida tätä konfliktia, Blinken sanoi toimittajille.

Blinkenin mukaan viesti on välitetty diplomatian keinoin suoraan myös Iranille ja Israelille. Tämä on suorinta puhetta, mitä Blinkeniltä on toistaiseksi kuultu Yhdysvaltain tärkeän liittolaisen Israelin suuntaan.

Iran on kertonut kostavansa äärijärjestö Hamasin edellisen poliittisen johtajan Ismail Haniyyan surman, joka tapahtui viime viikolla Iranin pääkaupungissa Teheranissa. Iran on syyttänyt tapahtuneesta Israelia, joka ei ole myöntänyt tai kieltänyt osallisuuttaan.

Blinken sanoi, että Yhdysvallat on edelleen sitoutunut puolustamaan Israelia terroristiryhmien ja näiden tukijoiden iskuilta.

– Mutta kaikkien alueella tulisi ymmärtää, että uudet iskut vain pahentavat konfliktia, epävakautta ja kaikkien turvattomuutta.

Ulkoministeri sanoi, että Yhdysvallat työskentelee tiiviisti, jotta Lähi-idän jännitteitä saataisiin purettua ja konfliktin laajeneminen estettyä.

Hizbollah onnitteli uutta Hamas-johtajaa

Libanonissa toimiva äärijärjestö Hizbollah onnitteli Hamasin uutta poliittista johtajaa Yahya Sinwaria tämän valinnasta järjestön johtoon.

Hizbollahin lausunnon mukaan Sinwarin valinta osoittaa, että vihollinen on epäonnistunut tavoitteensa saavuttamisessa.

Järjestö sanoo valinnan lähettävän Israelille, Yhdysvalloille ja liittolaisille vahvan viestin siitä, että Hamas-liike on yhtenäinen päätöksissään, vankka periaatteiltaan, luja tärkeissä valinnoissaan ja päättäväinen vastarinnan tiellä.

Myös Blinken kommentoi Hamasin johtajavalintaa. Hän sanoi, että Sinwarin tulisi suostua tulitaukoon Gazassa.

– Hän on ja tulee olemaan ensisijainen päättäjä tulitaukoon pääsemisessä, Blinken sanoi.

Iranin tukema Hizbollah sanoi puolestaan, että se tukee iskuillaan gazalaisia ja Hamasia ja vain tulitauko palestiinalaisalueilla saa rajan yli tapahtuvan tulituksen loppumaan.

Hizbollah ja Israel ovat tulittaneet toisiaan rajan yli lähes päivittäin sen jälkeen, kun Israel alkoi pommittaa Gazaa ilmaiskuin lokakuun alussa.

Lue myös:

    Uusimmat