Britannian pääministeri kehotti Irania pidättäytymään hyökkäämästä Israeliin

Lähi-idän tilanne jatkuu jännitteisenä, kun Iranin mahdollisen suurhyökkäyksen Israeliin pelätään johtavan täysmittaiseen sotaan.

Britannian pääministeri Keir Starmer kehotti maanantaina Irania pidättäytymään hyökkäämästä Israeliin, pääministerin kanslia kertoo.

Pääministeri oli puhunut puhelimitse Iranin presidentti Masoud Pezeshkianin kanssa ja kertonut olevansa syvästi huolissaan alueen tilanteesta.

Pääministerin kanslian tiedottajan mukaan Starmer oli kehottanut kaikkia osapuolia välttämään uusia yhteenottoja alueella ja pyrkimään tilanteen lieventämiseen.

Aiemmin maanantaina Yhdysvallat, Ranska, Saksa, Italia ja Britannia kehottivat yhteisessä lausunnossaan Irania vetäytymään hyökkäysaikeistaan.

Pezeshkian sanoi puolestaan maanantaina, että Iranilla on oikeus "vastata aggressioihin".

Äärijärjestö Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyya oli heinäkuun lopulla vierailulla Iranissa presidentin virkaanastujaisten vuoksi, kun hänet surmattiin iskussa, josta Iran ja Hamas ovat syyttäneet Israelia.

Päivää aiemmin Israel oli surmannut Iranin tukeman äärijärjestö Hizbollahin korkea-arvoisen komentajan Fuad Shukrin Libanonin pääkaupungissa Beirutissa.

Israel selvittää Hamasin väitteitä

Hamasin aseellinen siipi kertoi maanantaina taistelijoidensa ampuneen yhden israelilaisen panttivangin ja haavoittaneen kahta naispanttivankia vakavasti Gazassa.

Hamasin aseellisen siiven edustajan Abu Obeidan Telegram-viestipalvelussa julkaisemassa lausunnossa kerrottiin, että kyseessä oli kaksi erillistä tapausta, joissa vankeja vartioineet Hamasin taistelijat olivat ampuneet kohti panttivankeja.

Lausunnossa ei kerrottu vankien henkilöllisyyttä tai sitä, milloin viestissä mainitut tapaukset olivat sattuneet. Obeidan mukaan ampumisia tutkimaan on perustettu ryhmä.

Israelin asevoimat sanoi lausunnossa, ettei sillä ole tiedustelutietoa, jonka avulla se voisi vahvistaa tai kumota Hamasin väitteet. Se kertoi jatkavansa asian tutkimista voidakseen selvittää väitteiden uskottavuuden.

Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt tekivät lokakuun alussa hyökkäyksen Israeliin. Hyökkäyksessä sai surmansa Israelin viranomaisten mukaan liki 1 200 ihmistä. Lisäksi järjestöt ottivat yli 250 panttivankia.

Israelin asevoimien mukaan panttivangeista 111 on edelleen Gazassa. Gazassa olevista panttivangeista 39 on armeijan mukaan kuitenkin kuollut. Israel laskee mukaan panttivankeihin myös kuolleet, kunnes heidän ruumiinsa on saatu takaisin Israeliin.

Israelin hyökkäyksessä Gazaan on Hamasin alaisten terveysviranomaisten mukaan kuollut liki 40 000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat