Netanjahu piti puheen – ei maininnut Hamas-johtajan salamurhaa

Sekä Hizbollah että Netanjahu vahvistavat, että Hizbollahin korkea-arvoinen komentaja kuoli Israelin iskussa Beirutissa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi keskiviikkona televisioidussa puheessaan maansa tehneen iskuja vihollisiaan vastaan. 

Israelilaislehti Haaretzin mukaan Netanjahu ei kuitenkaan maininnut Iranin pääkaupungissa Teheranissa varhain keskiviikkoaamuna tehtyä ohjusiskua. Kyseisessä iskussa kuoli äärijärjestö Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyya.

Israel ei ole kommentoinut Haniyyan tappanutta iskua.

Netanjahu mainitsi kuitenkin erikseen, että äärijärjestö Hizbollahin korkea-arvoinen komentaja Fuad Shukr kuoli Israelin tiistaina tekemässä iskussa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Hizbollah on niin ikään vahvistanut Shukrin kuolleen iskussa, kertoo muun muassa New York Times.

Libanonin terveysministeriön mukaan Israelin isku Beirutin eteläosassa sijaitsevalle esikaupunkialueelle surmasi kolme naista ja kaksi lasta.

Israel syyttää Shukrin olleen vastuussa Israelin miehittämille Golanin kukkuloille lauantaina tehdystä iskusta. Lauantain iskussa kuoli 12 lasta ja nuorta. Hizbollah on kiistänyt tehneensä kyseisen iskun.

NY Times: Iranin ajatollah määräsi iskun Israeliin

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei on antanut käskyn iskeä suoraan Israeliin, kertovat kolme nimettömänä asiaa kommentoinutta iranilaista viranomaislähdettä New York Timesille.

Lähteet kertovat lehdelle, että ajatollah antoi käskyn Iranin kansallisen turvallisuusneuvoston kokouksessa keskiviikkoaamuna sen jälkeen, kun Haniyya oli kuollut Israelin iskussa.

Kaksi lehden lähteistä on Iranin vallankumouskaartin jäseniä.

Iranin valta on keskitetty ajatollahille, ja hän on myös maan asevoimien ylipäällikkö.

Haniyya oli osallistunut tiistaina Teheranissa Iranin presidentin Masoud Pezeshkianin virkaanastujaisiin. Ennen Haniyyan hautausta Teheranissa järjestetään torstaina virallinen ja julkinen hautajaisseremonia. Iran on julistanut Haniyyan kuoleman johdosta kolmen päivän suruajan.

Tuki palestiinalaisille on ollut Iranin ulkopolitiikan keskiössä vuoden 1979 islamilaisesta vallankumouksesta lähtien.

Hamas syytti iskusta Israelia ja sen tukijoita. Järjestön sotilaallinen siipi al-Qassam-prikaatit varoitti lausunnossaan, että Haniyyan surmalla on valtavat seuraukset alueelle ja se vie sodan uudelle tasolle.

Guterres kutsui iskuja vaaralliseksi eskalaatioksi

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres kutsui Beirutiin ja Teheraniin tehtyjä iskuja vaaralliseksi eskalaatioksi, kertoi hänen edustajansa Stephane Dujarric lausunnossa keskiviikkona. Guterresin mukaan kaikkien toimien pitäisi johtaa taisteluiden lopettamiseen Gazassa sekä israelilaisten panttivankien vapauttamiseen.

Beirutissa ja Teheranissa tehdyt iskut eivät auta alueen jännitteitä, sanoi taas Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja John Kirby keskiviikkona.

– Nämä raportit viimeisen 24–48 tunnin ajalta eivät varmasti auta lämpötilaa laskemaan, Kirby sanoi toimittajille, kun häneltä kysyttiin iskuista.

Kirby ilmaisi huolta tilanteen eskaloitumisesta, mutta vähätteli kuitenkin täysimittaisen sodan välitöntä uhkaa alueella.

– Emme oikeastaan usko, että eskaloituminen on väistämätöntä, eikä ole merkkejä siitä, että eskaloituminen olisi välitöntä, hän sanoi.

Kirbyn mukaan on liian aikaista sanoa, mitä vaikutuksia iskuilla olisi neuvotteluille, joita osapuolet ovat käyneet aselevon saamiseksi Israelin ja Hamasin välille sekä panttivankien vapauttamiseksi.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi keskiviikkona singaporelaiselle uutiskanavalle, että Yhdysvallat ei ollut tietoinen aikeista surmata Haniyya eikä ollut myöskään osallisena tämän surmaan. Yhdysvallat on Israelin merkittävä liittolainen.

Lue myös:

    Uusimmat