Cristiano Ronaldo mokasi ja puhkesi itkuun – epätoivoinen EM-ilta sai uskomattoman loppuhuipennuksen

Portugali eteni vaikeuksien kautta EM-kisojen puolivälieriin, kun se päihitti Slovenian vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Cristiano Ronaldon murheellinen ilta kääntyi maalivahti Diogo Costan sankariteon kautta helpottaviin voitonjuhliin.

Ottelun varsinaisella peliajalla Portugali painosti. Kliinisyys kuitenkin uupui, etenkin Cristiano Ronaldon lukuisista vapaapotkuista. Portugalin kapteeni täräytti pelissä neljä laukausta, joista vain yhden kohti maalia.

Ronaldo on laukonut urallaan peräti 60 kertaa suorista vapaapotkuista merkittävissä maajoukkueturnauksissa ja tehnyt vain yhden maalin. Se nähtiin vuoden 2018 MM-kisoissa Espanjaa vastaan.

Jatko-ottelussa Ronaldo sai vielä paremman sauman viedä Portugali johtoon, kun Diogo Jotan rynnistys Slovenian rangaistuspotkualueelle tuotti punapaidoille pilkun.

Ronaldo laukoi pallon voimalla kohti oikeaa takakulmaa, mutta Slovenian huippumaalivahti Jan Oblak aavisti oikein torjuakseen pallon tiehensä.

Ronaldo, joka ei ole onnistunut EM-kisojen aikana vielä kertaakaan maalinteossa, murtui tunteikkaana kyyneliin. Jatko-ottelun tauolla Ronaldo jatkoi itkemistä, mutta lohduttavat joukkuetoverit auttoivat 39-vuotiasta keräämään itsensä viimeiselle vartille.

Jatko-ottelun loppuhetkillä Slovenialle aukesi vielä kultainen tilaisuus mennä 1–0-johtoon, kun Benjamin Sesko pääsi läpiajoon Pepen pallonmenetyksestä. Diogo Costa venyi kuitenkin sankarilliseen jalkapelastukseen pitääkseen pelin tasoissa.

Ottelu venyi lopulta rangaistuspotkukilpailuun. Diogo Costa torjui Slovenian ensimmäisen yrityksen, jonka jälkeen Ronaldo sai toisen tilaisuutensa onnistua. Tällä kertaa pallo varmasti vasempaan alakulmaan ja pahoittelevat eleet fanien suuntaan.

Costa torjui myös Slovenian toisen pilkun, jonka jälkeen Bruno Fernandes vei Portugalin pilkuilla 2–0-johtoon.

Myös kolmas kierros alkoi Costan torjunnalla, jonka jälkeen Bernardo Silvan varma niitti oikeaan alakulmaan vei Portugalin 3–0-lukemin EM-kisojen puolivälieriin.

Portugali kohtaa EM-kisojen puolivälierissä Ranskan, joka kukisti aiemmin maanantai-iltana Belgian 1–0-lukemin.

Lue myös:

    Uusimmat