Cristiano Ronaldolle musertava pettymys – jäätävä loppuhuipennus vei Ranskan EM-välieriin

Ranska on varmistanut paikkansa EM-kisojen välierissä kukistettuaan Portugalin rangaistuspotkuille venyneessä puolivälieräkamppailussa myöhään perjantai-iltana.

Ottelu oli maaliton 90 minuutin varsinaisen peliajan ja puolen tunnin mittaisen jatko-ottelun jälkeen. Lopulta Ranska oli rangaistuspotkukilpailussa vahvempi 5–4-lukemin ja matkaa Münchenissä pelattavaan EM-välierään, jossa se saa tiistaina vastaansa Espanjan.

Ottelu eteni juuri niin varovaisesti, kuin moni osasi odottaa. Ensimmäistä laukausta kohti maalia odoteltiin 19. minuutille saakka. Ranskan Theo Hernandez täräytti kaukaa ja Diogo Costa torjui voimakkain käsin eteensä.

Ensimmäisellä puoliajalla kummankin joukkueen maaliodottama oli surullista katsottavaa. Portugali 0.06 – 0.09 Ranska.

Ottelun 56. minuutilla Kylian Mbappé koki kovia, kun Bernardo Silvan puski tärähti päin maskia kantavaa ranskalaiskapteenia. Mbappé oli pitkään nurmen pinnassa, mutta kykeni jatkamaan kivuliaasta osumasta huolimatta.

Ranska rakenteli sen jälkeen pelin parhaat maalipaikkansa. Kolo Muani pääsi hyvälle maalipaikalle, mutta Ruben Diasin liukutaklaus pelasti Portugalin takaiskulta. Sen jälkeen Eduardo Camnavinga sai hyvän tontin mutta ampui ohi.

Ottelu venyi jatko-otteluun. Heti alussa Cristiano Ronaldo sai loistosauman viedä Portugali johtoon, mutta hänen laukauksensa Chico Conceicaon esityöstä suuntautui vitosen rajamailta katsomoon.

 

Jatko-ottelun lopulla nähtiin pientä säpinää vielä kentän kummassakin päässä. Lopulta EM-puolivälierä oli kuitenkin ratkaistava rangaistuspotkukilpailulla, josta Mbappé ja Bruno Fernandes olivat muun muassa ulkona tultuaan aiemmin vaihtoon.

Vain yksi epäonnistuja

Rangaistuspotkukilpailu alkoi ranskalaishyökkääjä Ousmané Dembélén osumalla, jonka jälkeen Ronaldo pysähteli muutamaan otteeseen ennen napakkaa laukausta vasempaan alakulmaan.

Seuraavaksi Ranskalta Youssouf Fofana ja pallo keskeltä sisään. Portugalin Bernardo Silva tykitti komeasti yläkulmaan, vaikka Mike Maignan sai näppejään hieman väliin.

Kolmannella kierroksella Jules Koundé latasi varmasti vasempaan takakulmaan, mutta Portugali epäonnistui. João Félix haki vasenta alakulmaa, mutta täräytti pallon tolpan kautta ulos.

Ranska lisäsi painetta neljännellä kierroksella, kun Bradley Barcola lähetti Costan väärään suuntaan. Nuno Mendes kuitenkin onnistui ja vei ratkaisun viidennelle kierrokselle.

Theo Hernandez sai kunnian varmistaa voitto Ranskalle ja näin laitapuolustaja myös teki. Jäätävän tarkka laukaus takakulmaan ja Portugali viiden onnistumisen myötä laulukuoroon.

Ranska juhli jatkopaikkaansa, kun useat Portugalin pelaajat jättivät kentän kyynelehtien, Pepe ja Félix ensikädessä. Ronaldolle, 39, kisat olivat etenkin merkittävä pettymys, sillä hän ei onnistunut niiden aikana kertaakaan maalinteossa.

 

Lue myös:

    Uusimmat