Eduskunnassa vallitsee parhaillaan suuri hämmennys, kun kiistelty EU:n elvytyspakettiäänestys näyttää siirtyvän ainakin tunneilla tai jopa päivillä. Syynä on perussuomalaisten jarrutuskeskustelu, josta MTV:n uutiset kertoi aamulla. Puhemies Anu Vehviläisen (kesk.) arvio on, että äänestys siirtyy.
Perussuomalaiset pyörittivät eduskunnassa keskustelua EU:n elpymispaketista aamuyöhön kello 4.20 asti. Puheenvuoroja jäi pitämättä vielä yhdeksän. Keskustelu jatkuu iltapäivällä kello 14, jolloin eduskunnan alun perin piti äänestää historiallisesta tukipaketista.
Eduskunnan puhemiehen Anu Vehviläisen mukaan elvytyspaketista äänestetään vasta, kun kaikki asiaan liittyvät puheenvuorot on käytetty.
– Arvioni tällä hetkellä on se, että tälle päivälle suunniteltu äänestys siirtyy myöhempään ajankohtaan, Vehviläinen kertoo Twitterissä.
Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola väläyttää äänestyksen siirtämistä ensi viikolle.
– Voidaan esimerkiksi siirtää tiistaille äänestys, kun tilanne on tämä. Puhujalista täytyy kuitenkin käydä loppuun, Paavola sanoi STT:n mukaan.
Koko eduskunta on kutsuttu poikkeuksellisesti koolle kiistellyn äänestyksen takia tänään, koska perustuslakivaliokunta päätti, että EU-paketti pitää hyväksyä kahden kolmasosan enemmistöllä.
Nyt on mahdollista, että eri puolilta maata korona-rajoituksista poiketen saapuneet kansanedustajat voivat joutua istumaan eduskunnassa suunniteltua pitempään. On myös mahdollista, että historiallinen äänestys siirtyy jopa päivillä, ehkä jopa ensi viikkoon. Huominen helatorstai on eduskunnalla istuntovapaa päivä, mutta perjantaina istunto on mahdollinen.
Nyt on epäselvää, kuinka kauan eilen alkanut keskustelu vielä kestää ja milloin eduskunta pääsee äänestämään asiasta. EU:n 750 miljardin euron elpymispaketti ja siihen kytketty EU:n seitsemänvuotinen budjetti ovat puhuttaneet viime viikkoina koko suomalaista poliittista kenttää.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) kannalta olisi poliittinen katastrofi, jos Suomi ei hyväksyisi EU:n elpymispakettia. Kokoomus on käytännössä jo luvannut tukea paketin läpimenoa, vaikka puolueen kansanedustajat ovat asiassa jakautuneet. Myös hallituspuolueissa rivit rakoilevat. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vastustavat tukipakettia yksimielisesti.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
2:05
Lue myös: "EU ottaa etäisyyttä talouskuriin" – tutkijan mukaan on "median luoma kupla, että Suomi kaataisi paketin"
Lue myös: Evan kysely: Elpymispaketti jakaa suomalaiset kahteen leiriin
12.5.2021 kello 10.04: Juttuun päivitetty puhemies Anu Vehviläisen arvio.
12.5.2021 kello 10.16: Juttuun päivitetty eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan kommentti.