Eduskuntataloon ruiskutettu väri ei lähde täysin vesipesulla, tiedottaa eduskunta.
Aktivistiryhmät tuhrivat eilen aamulla eduskuntatalon pylväitä punaisiksi.
Punaista väriä saatiin laajalti putsattua eilisen aikana. Nyt eduskunta kuitenkin tiedottaa, että kaikkia värijälkiä ei ole saatu siivottua.
– Eduskuntatalon julkisivuun ja pylväisiin on jäänyt jonkin verran väriainetta. Väriaine on imeytynyt etenkin graniittisten pylväiden saumaosiin ja haasteena voi olla puhdistaminen niin, että julkisivun yhtenäinen väritys säilyy, tiedotteessa todetaan.
– Museoviraston mukaan väri ei lähde täysin vesipesulla, sillä väriainehiukkaset ovat jääneet seinien ja pilareiden huokoisiin kohtiin sekä elastisiin saumoihin. Väriä on myös metalliovissa, jotka tulee puhdistaa niin, ettei vahingoiteta ovien patinaa.
Osa graniittipylväiden saumauksista on eduskunnan mukaan mahdollisesti uusittava kokonaan.
Puhdistuksessa kokeillaan kuitenkin vielä "muutamaa erilaista menetelmää". Arvio jatkotoimenpiteistä annetaan ensi viikolla.
Museovirasto kävi aamulla arvioimassa
Keskiviikkoaamun töhryiskun tekijöiksi ilmoittautuivat Elokapina ja ruotsalainen aktivistiryhmä Återställ våtmarker.
Poliisi otti eilen kiinni kymmenen henkilöä. Tapausta tutkitaan törkeänä vahingontekona.
Museovirasto kävi aikaisin tänä aamuna arvioimassa pylväiden kuntoa.
Museovirastosta ei kommentoida asiaa MTV Uutisille.