Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kertoo saaneensa vasta äskettäin tiedon siitä, että Puolustusvoimat tiesi lehden hallussa olevista asiakirjoista jo yli puoli vuotta ennen Viestikoekeskus-jutun julkaisua.
– Tutkinta on tapahtunut vasta syytteiden nostamisen jälkeen. Minulla ei ole ollut pääsyä niihin asiakirjoihin ennen kuin vasta sitten, kun olen saanut valtakirjan edustaa Sanoma Media Finlandia oikeudenkäynnissä. Käytännössä tämä on tullut toimitukselle hyvin hiljan yllätyksenä.
Niemi sanoo STT:lle, että nyt toimituksessa selvitetään, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut.
– On itsestään selvää, että tällainen luottamuksellisen tiedon välittäminen luvatta toimituksen ulkopuolelle on ristiriidassa journalistin ohjeiden ja meidän eettisten periaatteiden kanssa.
Niemi ei lähde arvailemaan motiiveja sille, miksi Viestikoekeskus-jutun toinen toimittaja Laura Halminen näytti HS:n hallussa olleet asiakirjat Puolustusvoimille.
– Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että lehti seisoo täysin järkähtämättä syytettynä olevan kolmikon takana, Niemi sanoo.
Lue lisää: Upseeri: HS-toimittaja varoitti Puolustusvoimia tietovuodosta yli puoli vuotta ennen jutun julkaisua – näytti toimituksen hallussa olleet asiakirjat
"Varmasti herättänyt hämmästystä"
Helsingin Sanomien henkilöstöä on Niemen mukaan pidetty kartalla oikeudenkäynnistä sekä sen etenemisestä. Valmisteluistunnossa poliisin lisätutkinnasta ilmi tulleista seikoista on myös keskusteltu toimituksessa.
– Kyllähän tämä on varmasti herättänyt työyhteisössä hämmästystä ja varmasti myös media-alalla laajemminkin, hän sanoo.
Niemi myös nostaa esiin, että toimittajilla on journalistin ohjeiden mukaan mahdollisuus kieltäytyä työtehtävistä, jotka ovat ristiriidassa oman vakaumuksen tai ammattietiikan kanssa.
– Mutta näinhän ei ole tässä tapauksessa tapahtunut.
Halminen ei halunnut kommentoida asiaa STT:lle.
STT:n enemmistöomistaja on Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland.