Eeva Lehtimäen kommentti: Vielä ei kannata lyödä vetoa seuraavasta presidentistä

Presidenttiehdokkaat
Julkaistu 14.09.2023 16:12
Toimittajan kuva

Eeva Lehtimäki

@EevaLehtimaki

Tammikuun presidentinvaalit eivät ole iskeneet kansakunnan tajuntaan ja siksi syksyn ensimmäiset kannatusmittukset kertovat vasta lähtötilanteen. Tatit kiinnostavat toistaiseksi vielä enemmän kuin kannatuskortteja ja tukea keräävät ehdokkaat, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki. 

Presidentinvaalien herkkupöytä alkaa olla katettu, kun eilen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ilmoitti lähtevänsä ehdolle tammikuun presidentinvaaleissa. 

Kasassa on laadukas ja osaava joukko ehdokkaita, joista äänestäjän kelpaa valita.

Tulossa on kova kisa, toisin kuin vuonna 2018, kun ainoa jännitysnäytelmä oli, valitaanko istuva presidentti Sauli Niinistö suoraan ensimmäisellä kierroksella. 

Haavisto kisaan paalupaikalta 

Ylen tuoreen presidenttimittauksen mukaan tällä hetkellä kansalaisten ykkössuosikki on valitsijayhdistyksen kautta kisaan lähtevä Pekka Haavisto (vihr.) 31 prosentin kannatuksella.

 Kakkosena on Kokoomuksen Alexander Stubb (19 prosenttia), takanaan valitsijayhdistyksen Olli Rehn (11 prosenttia) ja sitoutumaton ja myös kannattajakortteja keräävä Mika Aaltola (10 prosenttia).

Mielipidemittaukset kertovat aina sen hetkisen tilanteen. Tässä vaiheessa syksyä en vielä pistäisi rahojani likoon näiden prosenttien ja järjestyksen puolesta. 

Toki kärkipaikka tuo itseluottamusta Haavistolle ja hänen tukijoilleen. 

Esimerkiksi Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja SDP:n todennäköinen presidenttiehdokas Jutta Urpilainen alisuorittavat suhteessa puolueidensa peruskannatukseen. Halla-aho kerää vain 9 prosentin ja Urpilainen 5 prosentin kannatuksen. 

Molemmille kandidaateille ja heidän taustapuolueilleen näin alhaiset kannatusprosentit olisivat pettymys ja rankka epäonnistuminen. 

Onko värillä väliä?

Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä on huomattu Pekka Haaviston Ilta-Sanomien haastattelu, jossa hän kiistää olevansa nimenomaan punavihreän blokin ehdokas. 

Niinpä sekä Andersson ja Urpilainen tulevat korostamaan nimenomaan väriä ja myös sukupuoltaan vaalikampanjoissaan. 

Haavisto saa tukea presidenttiunelmalleen Vihreiden lisäksi juuri SDP:stä, Vasemmistoliitosta ja myös RKP:stä, selviää Ylen mittauksesta. Taloustutkimuksen tausta-aineiston perusteella näissä neljässä puolueessa Haavisto on suosituin ehdokas. 

RKP on eduskuntapuolueista ainoa, joka ei aseta omaa ehdokastaan. 

Kevään eduskuntavaaleissa SDP:n silloinen puheenjohtaja Sanna Marin kävi ryöstöretkellä ja sai monet vihreät ja vasemmistoliittolaiset taktisen äänestämisen huumaan. Ei auttanut. Maahan tuli porvarihallitus, jossa Perussuomalaiset ovat toiseksi suurin puolue.

Että voisihan Haavisto maksaa nyt potut pottuina. Keskittämällä punavihreät äänet Haavisto olisi vahvoilla kakkoskierrokselle. 

Mitkä vaalit?

Vaaleissa on monta liikkuvaa palikkaa. 

Politiikan julkisuus on pyörinyt kompuroivan hallituksen ympärillä kesän ja alkusyksyn. Kansalaiset taitavat keskittyvät pohtimaan lähinnä arjen kustannuksia ja poimimaan sieniä. 

Kansalaiset eivät ole vielä heränneet presidentinvaaleihin, koska ehdokaslista on elänyt viime päiviin asti. Niinpä myös kannatusprosentit elävät ja todennäköisesti tasaantuvat.

Tentit ja yhteisesiintymiset alkavat vasta loppuvuodesta kiihtyen kohti tammikuuta. Kuten aikaisemmista vaaleista tiedetään, hetken komeetta voi olla eilisen gallup-romahtaja. Näin kävi esimerkiksi Kokoomuksen Riitta Uosukaiselle vuoden 2000 vaaleissa. 

Tentit paljastavat myös mahdolliset linjaerot ja ulkopolitiikan syväosaamisen. 

Kaikki esiin 

Henkilövaaleissa kaivetaan esiin kaikki. Ulkopolitiikan osaamisen, arvojohtajuuden, kokemuksen, kielitaidon ja esiintymiskarisman  lisäksi näyttämölle nostetaan puolisot, lemmikit, harrastukset ja tunnetut tukijat. 

Sosiaalista mediaa on pakko osata käyttää Tiktokia myöten kekseliäästi, mutta samalla valtakunnallinen kampanja vaatii pulleaa kukkaroa.

Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn, Tarja Halonen ja Esko Aho, Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö. Presidentinvaaleihin liittyy aina ilmiö, hurmoksellinen kansanliike tiettyjen ehdokkaiden ympärillä. 

Väki tulee hulluksi ja jakaantuu kahteen leiriin, erityisesti toisella kierroksella.

Tässä poliittisessa ilmapiirissä edessä voivat olla hyvin repivät vaalit. Toki se on myös ehdokkaista, mutta etenkin heidän taustajoukoistaan kiinni 

Onko tällä kertaa kenelläkään ehdokkaalla aineksia nousta yllättäjäksi ja kansanvillitsijäksi? 

Toinen kierros ja uusi pelitilanne

Toinen kierros tulee presidentinvaaleissa varmasti. Sitten peli onkin aivan toinen. 

Ylen mittauksessa Pekka Haavisto ja Alexander Stubb olisivat lähes tasaluvuissa vaalien toisella kierroksella eli 45 prosenttia vastaan 42 prosenttia. 

Peräti 13 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa ja siinä on vaalien ratkaisu, jos tämä kaksikko ottaa mittaa toisistaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Eeva Lehtimäki