Kauppalehti kertoo, että uusissa Euro 6 -luokituksen täyttävissä dieselautoissa on vakava puute suomalaisia kuluttajia ajatellen.
Pääkuvan videoNäin liukasta oli asfaltti Vantaalla: Parin askeleen vauhdilla monen metrin liuku |
Uusimmat ja tiukimmat päästönormit täyttävissä dieselmoottoreissa ei ole mahdollista esilämmittää moottoria sen paremmin sähköisillä kuin polttoainekäyttöisilläkään lisälämmittimillä. Kauppalehden tietojen mukaan rajoitus koskee varmuudella ainakin Mercedes-Benzin, BMW:n ja Volkswagen-konsernin Euro 6 -dieselautoja, mutta mahdollisesti kaikkia.
Sisätilojen esilämmitys onnistuu jatkossakin, mutta moottorin esilämmitys on jäämässä historiaan. Kauppalehden haastatteleman Vehon mukaan jälkiasennettavia laitteita on mahdollista saada tiettyihin malleihin, mutta autovalmistaja sanoutuu silloin irti kaikesta vastuusta. Kuluttaja voi löytää itsensä todella epäedullisesta asemasta, mikäli jälkiasenteisella lisälämmittimellä varustettuun autoon tulee vikaa.
Suomalaiselle autoilijalle tieto on kuin märkä rätti vasten kasvoja. Meille on kymmenien vuosien ajan kerrottu, miten moottorin esilämmittämisellä on mahdollista pienentää sekä polttoaineenkulutusta että päästöjä. Paljon on puhuttu myös siitä, kuinka kylmän moottorin käynnistäminen paukkupakkasilla voi rasittaa sitä hetkessä satojen kilometrien ajon verran.