EK vaatii hallitukselta taloustoimia: Ehdottaa kymmenen kohdan hätäapupakettia yritysten tukemiseksi – "Jokainen hukattu päivä kaataa yrityksiä"

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ehdottaa maan hallitukselle miljardiluokan hätäapupakettia, jolla estetään elinkelpoisten yritysten kaatuminen. Hallitus on jo tehnyt päätöksiä yritysten auttamiseksi, mutta EK:n mukaan lisää tukea tarvitaan. 

– Kello käy! On kyse päivistä, ei viikoista. Jokainen hukattu päivä kaataa yrityksiä. Nyt on otettava käyttöön kaikki keinot, joilla voidaan helpottaa yritysten akuuttia kassakriisiä, estää yritysten kaatuminen ja pelastaa työpaikat, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo tiedotteessa.

EK esittää kymmenen kohdan hätäapupakettia, jonka tarkoituksena on yritysten akuutin kassakriisin helpottaminen. Ehdotuksiin sisältyvät muun muassa lisää maksuaikaa kolmen kuukauden ajalta erääntyville veroille sekä verojen viivästymiskoron laskeminen väliaikaisesti nollaan.

Lisäksi ehdotetaan tilapäistä kriisipalkkatukea sekä työnantajan työttömyysvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun tilapäistä siirtämistä valtiolle. Samoin lomautusajan päiväraha ehdotetaan siirrettäväksi väliaikaisesti valtiolle.    

Hätäapupakettiin sisältyy myös ehdotus, että Finnveran valtuuksia nostetaan 10 miljardilla eurolla ja sen riskinjakokykyä lisätään olennaisesti. EK:n mukaan Finnveran 2 miljardin pääomalainoistakin tulisi antaa tukea työnantajayritysten kassakriisiin. Lisäksi ehdotetaan, että alv-palautusten käsittelyä nopeutettaisiin. 

Lue myös:

    Uusimmat