MM-rallikausi 2024 käynnistyi toden teolla Monte Carlo -rallin ensimmäisestä täydestä ajopäivästä, joka koostui kuudesta erikoiskokeesta ja kaikkiaan 105,72 ek-kilometristä. MTV Urheilu seurasi tässä artikkelissa perjantaipäivän tapahtumia.
Perjantaipäivän dramaattisimmat tapahtumat nähtiin aamupäivän kolmen erikoiskokeen lenkillä. Toyotan Elfyn Evans jatkaa kisan kärjessä lauantaihin, jolloin ajetaan myös kuusi pätkää.
Perjantai käynnistyi ulosajosumalla samassa mutkassa 3. erikoiskokeella (video alla). Aikaa menetti kaikkiaan neljä WRC-kuskia, joista Toyotan Takamoto Katsuta hukkasi peräti viisi minuuttia. Kärkikuskeista myös Hyundain Ott Tänak piipahti ojassa.
1:10
Aamupäivän päätteeksi Toyotan Sébastien Ogier ajoi huiman pohja-ajan, minkä jälkeen hän vuodatti kyyneliä tunteikkaana maalissa (video yllä).
– Minulla on käynnissä vaikea viikko, mutta yritän parhaani. Kerron kisan jälkeen, mistä on kyse, Ogier nieleskeli.
Iltapäivällä toistettiin sama kolmen erikoiskokeen lenkki. Ogier ja Hyundain Thierry Neuville leikkasivat Evansin johtoasemaa pätkä pätkältä. Evans johtaa Ogieria vain 4,5 sekunnilla ennen lauantaita, Neuvillen ero kärkeen on 16,1 sekuntia.
Toyotalla ajava Sami Pajari on WRC2-luokassa viidentenä. Sitä johtaa Skodan espanjalainen Pepe Lopez.
Ralli jatkuu lauantaina 9. erikoiskokeella kello 9.05.
KOKONAISTILANNE 8/17 EK:N JÄLKEEN:
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Elfyn Evans | Toyota | 1.25.28,9 |
2. | Sébastien Ogier | Toyota | +4,5 |
3. | Thierry Neuville | Hyundai | +16,1 |
4. | Ott Tänak | Hyundai | +1.13,6 |
5. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +1.38,0 |
6. | Andreas Mikkelsen | Hyundai | +2.58,9 |
7. | Grégoire Munster | M-Sport | +3.27,1 |
xx. | Takamoto Katsuta | Toyota | +6.56,3 |
SEURANTA
EK8 La Breole/Selonnet 2 (18,31 km)
Klo 20.20: Kiitos tämän päivän ralliseuraajille! Trilleri jatkuu huomenna heti aamutuimaan.
Klo 19.57: Solbergille kolmas peräkkäinen pohja-aika WRC2-luokassa, nyt 3,2 sekunnin erolla. Solberg on luokassa neljäntenä, vajaat 30 sekuntia kärjestä.
Klo 19.53: Pajari maalissa 22,9 sekuntia WRC2-pohjat ajanutta Griazinia hitaampana. Griazin nousi samalla luokkakärkeen 1,3 sekunnin erolla Lopeziin.
– Loppu oli vaikea tällä pätkällä. Tässä päivässä oli paljon oppimista, mutta kaikkiaan positiivinen päivä, Pajari summasi perjantaina.
Klo 19.45: Päivän viimeisen ek:n tulokset WRC-kuskien osalta alla. Kokonaistilanne päivitetty ylle.
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Sébastien Ogier | Toyota | 10.26,3 |
2. | Thierry Neuville | Hyundai | +2,9 |
3. | Elfyn Evans | Toyota | +4,1 |
4. | Ott Tänak | Hyundai | +11,8 |
5. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +15,2 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +17,5 |
7. | Grégoire Munster | M-Sport | +24,4 |
8. | Andreas Mikkelsen | Hyundai | +27,5 |
Klo 19.40: Fourmaux jatkaa kelpo vauhtiaan, jää kärjestä 15,2 sekuntia. Hän on kisassa turvallisesti viidentenä.
Klo 19.33: Ogier maaliin 2,9 sekuntia Neuvillen edellä, eli hän leikkaa Evansin johtoaseman 4,5 sekuntiin, kun mennään lauantaihin! Huima taisto käynnissä, kun Neuvillekin on vielä 16,1 sekunnin päässä kärjestä.
– Hankalaa. Likaa oli paljon enemmän kuin aamulla, joten oli liukasta. On mukavaa, että pääsimme nousemaan näin lähelle (Evansia). Huomisesta tulee hauska, Ogier kommentoi.
Klo 19.27: Neuville iskee kärkiajan 1,2 sekunnin erolla.
– Olen iloinen, että olen maalissa. Minun pitää pystyä parempaan huomenna, pientä hymynkaretta väläytellyt Neuville kommentoi.
Klo 19.24: Evans sanoi, ettei nähnyt pimeässä kaikkea, mitä etunuoteissa oli. Britti maalissa, mutta nyt Neuville on jo tämän edellä väliajoissa.
– Olosuhteiden lukeminen on todella vaikeaa pimeässä. Teimme mitä pystyimme, Evans kommentoi.
Klo 19.20: Evans näyttää olevan vireessä pimeässä: 3,2 sekuntia kovempaa kuin Neuville ensimmäiseen väliaikaan.
Klo 19.12: Päivän viimeinen ek käyntiin pimeässä! Kutistuuko Evansin johto entisestään?
EK7 Champcella/Saint-Clement 2 (17,87 km)
Klo 18.29: Päivän viimeisen ek:n starttiin on nyt vajaat 45 minuuttia, se käynnistyy kello 19.12. Sitä odotellessa voit katsoa ja kuunnella MTV Urheilun asiantuntijan ja Kalle Rovanperän mestarikartturin Jonne Halttusen paljastukset parivaljakon nuoteista (video alla).
9:46
Klo 18.24: Solberg alittaa Pepezin WRC2-luokkapohjat 1,9 sekunnilla.
– En vielä aihetta hymyyn, ajan edelleen ajoittain paskasti. Käsijarru ei toiminut muutamaan otteeseen, Solberg totesi.
Klo 18.19: Pajari nosti tällä pätkällä vauhtiaan, vain 9,8 sekunnin tappio pätkähuipuissa kiinni olevalle Pepe Lopezille. Espanjalainen siirtyi samalla WRC2-luokan kärkeen ohi Griazinin.
– Askel askeleelta parempaa, Pajari kommentoi.
Klo 18.11: Alla erikoiskokeen tulokset WRC-kuskien osalta. Kokonaistilanne päivitetty ylle.
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Thierry Neuville | Hyundai | 9.49,6 |
2. | Sébastien Ogier | Toyota | +3,5 |
3. | Elfyn Evans | Toyota | +4,6 |
4. | Ott Tänak | Hyundai | +6,5 |
5. | Takamoto Katsuta | Toyota | +14,7 |
6. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +15,3 |
7. | Andreas Mikkelsen | Hyundai | +20,2 |
8. | Grégoire Munster | M-Sport | +20,8 |
Klo 18.05: Mikkelsen jää taas aika lailla, nyt 20,2 sekuntia eli yli sekunnin per kilometri.
– Se on todella paljon, asiantuntija Halttunen linjaa.
Klo 17.59: Ogier jää Neuvillestä 3,5 sekuntia, mutta päihittää taas Evansin. Tänak taipui kärkiajalle 6,5 sekuntia.
Klo 17.54: Neuville lyö Evansin 4,6 sekunnilla. Tunnelma tiivistyy kärjessä.
– Hyvä pätkä meille, Neuville summasi.
Klo 17.50: Tarkka mies tämä Evans. Britti ajoi lähes 18 kilometrin mittaisella pätkällä sekunnin kymmenyksen tarkkuudella saman ajan kuin aamupäivän lenkillä. "Tuosta pitäisi jonkin sortin mitali tarjota", MTV Urheilun asiantuntija Jonne Halttunen heitti.
– En tunne painetta. Kisaa on niin paljon jäljellä, ettei tuollaista kannata ajatella, Evans totesi kysymykseen Ogierin painostuksesta.
Klo 17.45: Väliaika 4,7 kilometrin kohdalla: Neuville johtaa Evansia sekunnin erolla.
Klo 17.39: Ja nyt mennään! Evans taas ensimmäisenä matkaan.
Klo 17.33: Pätkän startti on hieman myöhässä.
Klo 17.22: Tervetuloa takaisin mukaan! Kisan 7:s ja päivän toiseksi viimeinen erikoiskoe starttaa kello 17.29. Neuville menetti kyseisellä pätkällä noin 10 sekuntia pyörähdykseen aamupäivällä (video alla).
1:09
EK6 Saint-Leger-les-Melezes/La Batie-Neuve 2 (16,68 km)
Klo 16.54: Seuraavan ek:n starttiin on 35 minuuttia eli seurannassa pienen happihypyn aika.
Klo 16.51: Solberg nappaa WRC2-luokan pohja-ajan 0,2 sekunnin turvin.
Klo 16.47: Pajari jää 10,8 sekuntia WRC2-luokan huippuvauhdista, joka on tällä hetkellä Griazinin nimissä. Suomalaisen kommentit jäävät hyvin lyhyiksi, sillä Toyota-auton jarrut olivat hyvin lämpöiset.
Klo 16.38: Kuudennen erikoiskokeen tulokset WRC-kuskien osalta alla. Kokonaistilanne päivitetty ylle.
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Thierry Neuville | Hyundai | 9.09,0 |
2. | Sébastien Ogier | Toyota | +1,6 |
3. | Elfyn Evans | Toyota | +2,6 |
4. | Ott Tänak | Hyundai | +5,6 |
5. | Takamoto Katsuta | Toyota | +10,8 |
6. | Andreas Mikkelsen | Hyundai | +13,9 |
7. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +14,5 |
8. | Grégoire Munster | M-Sport | +19,9 |
Klo 16.31: Mikkelsenin ero kärkeen oli tällä pätkällä jo hieman maltillisempi 13,9 sekuntia.
Klo 16.25: Edellisellä pätkällä hirmuajan kellottanut Ogier jää nyt 1,6 sekunnilla Neuville taakse. Evansin johto kutistuu kuitenkin sekunnilla 9,7 sekuntiin.
– Kelpo pätkä meiltä. Taistelu on nyt alkamassa kunnolla. Olosuhteet ovat nyt tasaisemmat, Ogier sanoi.
Klo 16.22: Tänak jää Neuvillen ajasta 5,6 sekuntia.
– Puhdas pätkä meiltä. Ei ongelmia tällä kertaa, Tänak totesi.
Klo 16.19: Neuvilleltä loistava veto. Hän lyö Evansin maalissa 2,6 sekunnilla.
– Pätkä meni kivasti, mutta on vaikea tietää, miten paljon pystyy hyökkäämään rengaskuluman suhteen, belgialainen kommentoi.
Klo 16.12: Evans ja Neuville ohittaneet ensimmäisen väliaikapisteen käytännössä tasatahtia. Molemmat selvittävät myös aamun kammopaikan kunnialla.
Klo 16.06: Evans vauhtiin, joten EK6 käynnissä!
Klo 16.05: Pian alkavalla pätkällä nähtiin aamupäivällä karmea ulosajosuma samassa mutkassa. Siinä menetti aikaa neljä WRC-kuskia, pahimpana Takamoto Katsutan noin viiden minuutin tappio. Katso kooste lipsumisista alta olevalta videolta.
1:10
Klo 15.56: Sami Pajari on viidentenä Rally2-luokassa viiden ek:n jälkeen. Pajarilla on etuautossaan apuna mm. lajisuuruus Mikko Hirvonen, mutta suomalainen Toyota-kuski on harmitellut uskalluksen puutetta. Alla haastattelu päivähuollosta.
1:53
Klo 15.51: Toyota-pomo Kaj Lindström totesi huoltoparkissa, että kisajohtaja Elfyn Evansin autoon on vaihdettu hybridiyksikkö. Kyseessä oli Lindströmin mukaan varotoimenpide, ei mitään dramaattista.
Klo 15.46: Tervetuloa takaisin seurannan pariin! Iltapäivälenkin ensimmäinen ek on kymmenen minuuttia myöhässä, joten EK6 käynnistyy siis 16.06.
EK5 La Breole/Selonnet 1 (18,31 km)
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Sébastien Ogier | Toyota | 10:10,8 |
2. | Elfyn Evans | Toyota | +11,2 |
3. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +11,8 |
4. | Ott Tänak | Hyundai | +12,0 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +16,9 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +21,1 |
7. | Grégoire Munster | M-Sport | +28,4 |
8. | Andreas Mikkelsen | Hyundai | +30,3 |
Klo 15.04: Ja tästä perään Tänak:
1:55
Klo 15.03: Tästä katseluun ja kuunteluun Ogierin kommentit päivähuollossa:
2:22
Klo 13.50: Pajari maalissa, ja tämä pätkä noudatteli aiempien erikoiskokeiden kaavaa: tappiota kakkosluokan kärjelle tuli yli 20 sekuntia, ja kokonaistilanteessa sitä on nyt minuutti ja 12 sekuntia.
– Pitäisi olla rohkeampi vaikeissa paikoissa. Hyvässä olosuhteessa luottoa löytyy, mutta jäällä ja soralla on vaikeaa. Muuten kaikki hyvin.
Klo 13.43: Myös Fourmaux'n tallikaveri Munster on maalissa, ja Munster lyö Mikkelsenin tälläkin pätkällä. Kaikki kahdeksan Rally1-kuskia selvittävät aamupäivän lenkin läpi.
Klo 13.39: Fourmaux jatkaa hienoa ajoaan. Kolmanneksi nopein aika Ogierin ja Evansin jälkeen. Yleiskilpailussa ranskalainen on vain 3,3 sekunnin päässä Tänakista.
– Olen aika tyytyväinen. Yritimme jotain ensimmäisellä pätkällä, sitten piti vähän mukauttaa. Nyt olen tyytyväinen autoon.
Klo 13.38: Mikkelsenille tappiota Ogieriin nähden tulee yli puoli minuuttia.
– Haluaisimme olla nopeampia, mutta menemme askel askeleelta. Toisen lenkin pitäisi olla helpompi.
Klo 13.35: Katsutalla ei mitään asiaa huippumiesten vauhtiin. Tappiota Ogierille tulee 21,1 sekuntia. Toisaalta päivän ensimmäisen ek:n ulosajon jälkeen Katsutalla ei myöskään ole kiire mihinkään.
Klo 13.29: Ogier lataa kammottavat pohjat! Evans taipuu 11,2 sekunnin marginaalilla. Tämä nostaa ranskalaismestarin Neuvillen edelle toiseksi. Eroa Evansiin on enää reilut kymmenen sekuntia.
– Näyttää siltä, että olen yhä elossa. Tähän asti oli vähän vaikeaa, Ogier vitsailee, mutta murtuu tämän jälkeen kyyneliin.
1:32
Klo 13.26: Tänak jää Evansista 0,8 sekuntia siitäkin huolimatta, että hänellä nuotti oli paremmin kohdallaan kuin Neuvillella.
Klo 13.24: Lopussa takkiin tulee vielä lisää. Neuville jää Evansista 5,7 sekuntia. Kokonaistilanteessa Evans on nyt 24,5 sekunnin päässä. Ogier tulee taaempaa kovaa...
– Nuoteissani oli loppua kohden paljon jäätä, mutta se olikin sulanut enemmän kuin oletimme. Olin vain liian varovainen. On vaikea ottaa enempää riskiä, kun nuotissa lukee jäätä.
Klo 13.23: Neuville jää pelkästään 13:n ja 16 kilometrin välillä 3,4 sekuntia Evansille.
Klo 13.20: Evans pätkän maalissa. Väliajoissa Neuville on tulossa muutaman kymmenyksen kovempaa, Tänak hitaampaa.
– Oli vaikeaa. Pito on olematon niissä paikoissa, joissa on jäätä, ja sitä on valtavasti niissä paikoissa, missä jäätä ei ole. Ihan ok tämä meni.
Klo 13.13: Raportit paikan päältä kertovat, että tällä pätkällä olisi mustaa jäätä. Saapa nähdä, kuinka käy.
Klo 13.10: Ja nyt mennään. Evans on saatu liikkeelle.
Klo 13.04: Ek:n uudeksi alkamisajaksi kerrotaan 13.10.
Klo 12.59: Evansia pyydetään peruuttamaan pois lähtöpaikalta. Nolla-auto lähtee ajamaan pätkän uudemman kerran läpi.
– Katsotaanko sulkuja uudestaan vai yleisön sijoittelua tai yleisesti järjestelykoneiston toimivuutta. Nolla-auton on mentävä turvallisesti pätkältä pois ennen kuin Evans sinne lähetetään. Joudutaan nyt vähän aikaa odottelemaan, MTV Urheilun asiantuntija Jari Ketomaa listaa mahdollisia syitä viivästykselle.
Klo 12.57: Evansin piti lähteä pätkälle tällä kellonlyömällä, mutta ek:n alku viivästyy jonkin verran.
Klo 12.50: Ja pian mennään taas. Aamupäivän viimeinen erikoiskoe on alkamassa aivan hetken kuluttua.
EK4 Champcella/Saint-Clement 1 (17,87 km)
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Sébastien Ogier | Toyota | 9:53,2 |
2. | Elfyn Evans | Toyota | +1,0 |
3. | Ott Tänak | Hyundai | +1,8 |
4. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +8,5 |
5. | Thierry Neuville | Hyundai | +10,0 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +10,2 |
7. | Grégoire Munster | M-Sport | +14,8 |
8. | Andreas Mikkelsen | Hyundai | +19,7 |
Klo 12.42: Ja jos nyt vielä kerran palataan siihen aamun ensimmäisen pätkän yhteen jäiseen mutkaan...
Olihan se melkoisen petollinen paikka.
Jos yllä oleva kuva ei näy, se löytyy tästä linkistä.
Klo 12.39: Seuraava pätkä alkaa hetken kuluttua. Sitä odotellessa voi vaikkapa vilkaista tämän katsojan kuvaaman videon Neuvillen pyörähdyksestä nelos-ek:lla.
Jos yllä oleva video ei näy, pääset katsomaan sen tästä linkistä.
Klo 12.04: Kakkosluokassa Pajari jää Toyotallaan 15,1 sekuntia luokkapohjissa kiinni olevasta Pepe Lópezista.
– Ihan ok. Pitäisi vain rohkeammin leikata. Aika paljon on leikkauksia. En haluaisi ottaa mitään hölmöjä riskejä, mutta nähtävästi pitäisi vain ottaa.
Klo 11.55: Munster viimeisenä Rally1-kuskina maalissa. Tappiota tulee 14,8 sekuntia, mutta hän on silti viisi sekuntia nopeampi kuin äärikokenut Mikkelsen – olkoonkin, että nykyautoista Munsterilla on norjalaista enemmän kokemusta.
– Rengas ylikuumeni hieman, ja lähtöpaikka on vaikea. Soraa on aika paljon tiellä.
Klo 11.52: Fourmaux'lta komea veto. Tappiota Ogierille tulee vain 8,5 sekuntia. Vaikka Tänak nousee yleiskilpailussa täpärästi edelle neljänneksi, alku on ollut ranskalaiskuskilta oikein mallikas.
Klo 11.50: Mikkelsen kertoo, että hän joutuu edelleen ajamaan silmillään. Nuotteihin ei voi täysin luottaa, sillä olosuhteet olivat etuautoilla niin erilaiset. Eroa tulee hieman yli sekunti kilometrillä, ja ek-maalissa sitä on 19,7 sekuntia.
Klo 11.47: Edellisellä pätkällä yli viisi minuuttia kärjelle jäänyt Katsuta taipuu nyt Ogierille 10,2 sekunnilla ja on tässä vaiheessa 0,2 sekunnin marginaalilla porukan hitain tällä pätkällä.
– Tässä rallissa voi tapahtua mitä vain, joten ei tämä vielä ole ohi. Yritän puskea, mutta on vaikea määrittää riskitasoa.
Klo 11.46: Neuville oli siis ajamassa pätkälle pohjia, kunnes kävi näin. Aamu on ollut Hyundain kärkimiehille Toyota-kollegoita vaikeampi.
0:52
Klo 11.43: Ogier tekee pohjat. Sekunnilla mennään Evansin noteerauksen alle.
– On vaikea ajaa kovempaa tältä lähtöpaikalta. Teen parhaani. Pitää vain hyväksyä, että menetän vähän aikaa. Loppupäätä kohden tiellä oli yhä enemmän soraa. Katsotaan, mitä pystymme tekemään.
Klo 11.41: Tänak jää niukasti Evansista. Tappiota tulee vain 0,8 sekuntia.
– Tie on yhä likaisempi. Tein aamulla virheen, joten yritin vain ajaa puhtaasti läpi. Olin tyytyväisempi autoon.
Klo 11.37: Neuville jää Evansista lopulta 9 sekuntia, ja ero kasvaa taas 18,8 sekuntiin.
– En tiedä, mitä tapahtui. Menetin perän. En tiedä, miksi niin tapahtui. Siinä täytyi olla soraa tiellä tai jotain. Nuoteissa ei ollut mitään.
Klo 11.36: Neuville kuitenkin menettää etunsa pyörähtämällä pätkän loppupuolella.
– Jarrutuksessa lähtee perä irti. Pikkuisen takapää nurmikolle, MTV Urheilun asiantuntija Jari Ketomaa kuvailee.
Siinä menee kymmenisen sekuntia.
Klo 11.34: Evans ensimmäisenä pätkän maalissa. Neuville ja Tänak tulevat väliaikojen perusteella hieman kovempaa.
– Pito oli paikoitellen aika alhainen. Olin taas vähän turhan varovainen joissain paikoissa, Evans sanoo.
Klo 11.32: Olosuhteet ovat näemmä olleet vaikeat myös etuautoille.
Jos yllä olevat kuvat eivät näy, löydät ne tästä linkistä.
Klo 11.24: Ja sitten mennään.
Klo 11.20: Pian mennään taas. Päivän toinen erikoiskoe on hetken kuluttua alkamassa.
EK3 Saint-Leger-les-Melezes/La Batie-Neuve 1 (16,68 km)
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Thierry Neuville | Hyundai | 9:18,3 |
2. | Elfyn Evans | Toyota | +5,3 |
3. | Sébastien Ogier | Toyota | +6,6 |
4. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +22,5 |
5. | Andreas Mikkelsen | Hyundai | +27,3 |
6. | Ott Tänak | Hyundai | +41,9 |
xx. | Grégoire Munster | M-Sport | +1:01,6 |
xx. | Takamoto Katsuta | Toyota | +5:24,5 |
Klo 10.35: Ja vielä Munsterinkin tilanne videomuodossa:
0:57
Klo 10.32: Pajari häviää Grjazinille 25,2 sekuntia. Mitään tilanteita ei kuitenkaan ollut.
– Olin vain varovainen, liian varovainen joissain paikoissa. En halunnut tehdä mitään tyhmää. Seuraavien kahden pätkän pitäisi olla helpompia.
Klo 10.29: Kakkosluokassa odotellaan maaliin kisan ainoaa suomalaista, Sami Pajaria. Upouudella Toyotalla kisaan lähteneellä Pajarillakin näkyy väliaikojen perusteella olleen tilannetta. 10,81 kilometrin väliajassa eroa pohja-ajan tehneeseen Nikolai Grjaziniin on 16 sekuntia ja pari kilometriä ennen ek-maalia ero on kasvanut jo 24,1 sekuntiin...
Klo 10.25: Munster kertoo odottaneensa jäätä vasta myöhempään vaiheeseen pätkää, ja siksi petollinen paikka pääsi yllättämään hänetkin. Tappiota Neuvillelle tulee minuutin verran.
Klo 10.20: Uskomatonta mutta totta: myös Grégoire Munster on ajanut ulos samassa mutkassa kuin Neuville, Tänak ja Katsuta ennen häntä.
Tämä Tomi Tuomisen ennuste ennen rallia kävi aika nopeasti toteen:
Tässä on Monte Carlo -rallin petollisin vaaranpaikka – kisajärjestäjien kaavailut tympeästi pieleen: "Kävi vähän huono tuuri"
Klo 10.19: Katsuta maalissa. Tappiota kärjelle tulee viisi ja puoli minuuttia.
– Oma virhe. Niin typerää. Todella huono juttu.
Tässä vielä Katsutan tilanne videomuodossa:
2:26
Klo 10.17: Mikkelsen selvittää pätkän läpi ilman ongelmia, ja vaikka eroa Neuvilleen tulee lähes puoli minuuttia, hän nousee yleiskilpailussa Katsutan edelle.
– Olosuhde on parempi kuin odotin. Täytyy vain käyttää silmiä. Paljon on muuttunut sen jälkeen, kun etuautot ovat olleet reitillä. Täytyy vain luottaa siihen, mitä näkee.
Klo 10.15: Ja seuraavana samassa paikassa lipesi Tänak:
1:44
Klo 10.14: Tästä Neuvillen tilanne videomuodossa:
1:09
Klo 10.10: Ogier maalissa. Hän jää Neuvillen ajasta 6,6 sekuntia, vaikka selvitti jäisen mutkan ilman ongelmia.
– Minulle vaikeinta on lika tiellä, ei joku jäinen paikka.
Myös Katsuta on ajanut Tänakin ja Neuvillen mutkassa ulos, ja hänellä sieltä pois pääsemiseen menee aikaa minuuttitolkulla.
Klo 10.07: Tänak häviää Neuvillelle 41,9 sekuntia.
– Menin leveäksi jäällä, ja auto pyörähti ojaan jumiin. Auto on nyt parempi kuin eilen.
MTV Urheilun asiantuntija Jari Ketomaa tiivistää ongelman, joka kuljettajilla näissä olosuhteissa on, kun alla on sileät kumit:
– Se rengas on slicksi. Siis huonompi kuin kesärengas. Se on tulikuuma, ja kun menet sillä jäällä, vesi tiivistyy renkaan ja jään väliin. Silloin olet vesipatjan päällä jäällä. Voitte kuvitella, minkälaista se on liukua siellä.
Klo 10.03: Ongelmastaan huolimatta Neuville lyö Evansin ajan 5,3 sekunnilla. Tänak on sen sijaan 10,81 kilometrin väliajassa 39,9 sekunnin päässä Neuvillen pohjista.
– Se oli todella paha paikka. Kun menee jäälle, pitoa ei ole ollenkaan. Rytmi oli hyvä. Yritin leikata niin paljon kuin pystyin. Pitää työstää vähän autoa, että saan vähän luottoa lisää.
Klo 10.01: Evans maalissa. Samalla Tänak lipsauttaa ulos samassa paikassa kuin Neuville luisteli hetkeä aiemmin. Tänakin auto painuu ojaan asti, mutta paikalla on sen verran katsojia, että auto saadaan työnnettyä takaisin tielle. Tappiota tulee todella paljon.
Klo 9.58: Sen verran sitä jäätä kuitenkin on, että Neuville oli äsken vähällä ajaa ulos. Sai kuitenkin pidettyä auton tiellä todella liukkaaksi osoittautuneessa paikassa.
Klo 9.51: Evans liikkeellä!
Klo 9.50: Toyota-pomo Jari-Matti Latvala uumoilee, että aamu on pääluokan kuljettajille verrattain helppo, kun tiellä ei vielä ole kovin paljon likaa leikkauksista. Iltapäivällä tilanne kuitenkin muuttuu. Lunta ja jäätä taitaa olla melko vähän.
Klo 9.49: Kakkosluokan autoista Sami Pajari on upouudella Toyotallaan neljäntenä. Eroa Skodan Pepe Lopeziin on 23,7 sekuntia.
– Olen ihan tyytyväinen. Saimme uudella autolla jonkinlaisen turvallisen suorituksen alle, niin nyt on hyvä lähteä rakentamaan kisaa eteenpäin, Pajari sanoi.
Klo 9.45: Evansia edesauttoi eilen paitsi lähtöpaikka myös kilpakumppaneiden, varsinkin Tänakin, tekniset murheet. Ensimmäisenä kuljettajana pätkät läpi ajanut Evans sai ainoana nauttia puhtaasta tiestä, ja Tänakin vauhtia hidasti jonkinlainen ongelma kaasupolkimen kanssa.
Lähtöpaikat pysyvät tähän päivään muuttumattomina, joten saa nähdä, mikä tilanne on olosuhdepuolella tällä kertaa.
Klo 9.35: Hyvää huomenta ja tervetuloa mukaan seuraamaan päivän tapahtumia. Kuten ylempää käy ilmi, Toyotan Elfyn Evans sai nykäistyä torstai-illan kahdella pätkällä varsin mukavan eron muihin kärkikuskeihin, mutta koko rallia ajatellen ero on silti vielä kovin vaatimaton. Niin Thierry Neuville, Ott Tänak kuin Sébastien Ogier lähtevät – tai ainakin yrittävät lähteä – jo heti perjantaiaamuna kuromaan walesilaisen etumatkaa umpeen.